taustaa: yli vuosi sitten muutettu erilleen, lapset jäi minulle. Puoli vuotta sitten yksi lapsista muutti isänsä luo, asui siellä n 4kk. Tuona aikana virallisesti ero vireille. KOKO aikana isä ei ole maksanut elatusmaksuja. Vasta nyt tästä kuusta lähtien on sopimus tehty. Lapsilisät tuli koko ajan minulle kaikista lapsista. Nyt kaikki lapset minulla ja isä vaatii neljältä kuukaudelta yhden lapsen lapsilisiä itselleen, kun lapsi hänellä asui. Kuinka on? Voin ne toki hänelle maksaa, jos hän maksaisi siltä ajalta sitten elatusmaksut. Vai voinko vaatia peräti siitä asti kun on muuttanut pois?
Lapsilisistä
kolmen äiti
4381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
lapsi asui virallisesti? Sille kuuluvat lapsilisät.. ottaen tietenkin huomioon, että kuka maksoi tälle lapselle siltä ajalta vaatteet ynm.
En usko et sun pitää niitä alkaa makseleen!
kyseessä oli ns väliaikainen muutto. Eli miten tuo nyt sitten tulkitaan...virallisesti asui kai isänsä luona. Kyse onkin siitä, että sovittiin (EI PAPERILLA!!) että lapsilisät tulee mulle toistaiseksi ja hän ei maksa elatusmaksuja. Näin jatketaan kunnes saadaan elatus- huoltosopimus tehtyä. Nyt jälkikäteen hän onkin asiasta eri mieltä. Ja mietin vain, että olisiko mulla sitten mahdollisuus vaatia elatusmaksuja jälkikäteen. Niin turhaa tällänen..
Jaa, että jälkikäteen pitää vielä riidellä ?????
Se mikä EI OLE paperilla, sillä ei ole merkitystä. Ainoastaan nykymaailmassa kirjalliset sopimukset ovat sitovia; puheiden ja lupausten realisoituminen todeksi vaatii nykyään paperia.
Esimerkiksi elatusmaksu, joka on kahden välinen sopimus, määrittää milloin alkavat elatusmaksut; se päivämäärä on tärkein. Joo, tosiaan niin turhaa on vaatia jälkikäteen.
Ja jos muutosta on kirjallista faktaa; silloin ko. osoitteeseen kuuluu lapsilisät; olitte puhuneet mitä tahansa.
Ihan aikoisen kielellä; Ilmaisesti yritit nokittaa tahi pomputtaa; jolloin toinen pisti paremmaksi ????
Minä en ainenkaan suostuisi mihinkään mikä ei ole mustaa valkoisena paperissa.jos etä aikoo riitauttaa asian suosittelen ottamaan oikeus avustajaan yhteyttä.