ennaltaehkäisevä

Hei!

Kissallani oli hyvin vakavat virtsavaivat, joihin melkein menehtyi. Mutta nyt voi jo paremmin.
Sain lääkäriltä ohjeet hapattaa tämän kyseisen kisun virtsaa tulevaisuudessa, ja haluaisin nimenomaan käyttää tätä omaa kokkausta eläinkaupan muonan tilalta. Kissani on hyvin taipuvainen virtsavaivoihin, ja liuotusmuonasta huolimatta kiteet ovat jopa lisääntyneet. Nyt lääkärin suosituksesta siis kokeillaan tuota omaa sekoitusta, jos olisi toimivampi apu.
Eli käytännössä tämä tarkoittaa liha-maksa-ruokaöljy-seoksen joukkoon kalsiumkarbonaattia, ammoniumkloridia ja dl-metioniinia. Kaikkia noita aineita saa apteekista ilman reseptiä. Nyt kuitenkin mietin, että saako tuota seosta syöttää myös kahdelle terveelle kissalleni? En huomannut lääkäriltä kysyä, ja nyt en saa häntä kiinni.

Aiemmin ruokavalio sisälsi pelkkää Royal Canin Urinarya, mikä nimenomaan oli hyvä ratkaisu siinä mielessä, että siitä ei ollut haittaa terveelle kissalle. Harmi kun se ei ollut tarpeeksi toimivaa virtsavaivaiselle :/

Ajattelin nyt ensin syöttää tuota mössöä vain sairaalle kissalle, varmuuden vuoksi. Mutta olisi hienoa jos saisi eläinlääkäriltä luvan syöttää sitä kaikille. Helpottaisi ruokailun järjestämistä suuresti. Onko teillä kokemusta kyseisestä tilanteesta? Oletteko kokkailleet tuota sotkua itse, ja ehkä saaneet luvan syöttää sitä terveillekin kateille?
91059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

selville voiko antaa terveellekin kissalle esim. kuurina estämään virtsakiviä? niin ja onko maksa tarpeellinen tuossa seoksessa meillä ei tykätä maksasta.

Äänestä
  • Ei pitäisi olla suurta haittaa jos toisetkin siitä napsii, mutta pääasiallisesti kuulemma pitäisi antaa sille sairaalle kissalle. Toiset kissat kun ovat taipuvaisempia virtsavaivoihin, kuten tämä minun raasuni :/
    Mä luulen, että se maksa on siinä sen takia, että esim. tuossa c-vitamiinissa on kitkerä maku. Ja maksahan on voimakasmakuinen liha. Ja vielä vinkkinä sain, että jos kissa ei juo tarpeeksi (suurempi virtsiksen syy kuin mikään huono ruokavalio tms.) niin kannattaa lisätä n. 1tl suolaa/500g lihaa. Virtsaongelmien ennaltaehkäisyssä yksi tärkeimmistä asioista on se, että kissa juo hyvin.
    Eiköhän tästä taas selvitä :) Tsemppiä sunkin kokeilullesi!

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Ei pitäisi olla suurta haittaa jos toisetkin siitä napsii, mutta pääasiallisesti kuulemma pitäisi antaa sille sairaalle kissalle. Toiset kissat kun ovat taipuvaisempia virtsavaivoihin, kuten tämä minun raasuni :/

    niin siis tervettä kissaa kannattaa nimenomaan hoitaa tuolla jauhemaisella c-vitamiinilla. Se hapattaa virtsaa. Ja sitä voi laittaa joko juomaveteen tai ruokaan. Eli askorbiinihappoa (=c-vitamiinia) apteekista. :)

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Ei pitäisi olla suurta haittaa jos toisetkin siitä napsii, mutta pääasiallisesti kuulemma pitäisi antaa sille sairaalle kissalle. Toiset kissat kun ovat taipuvaisempia virtsavaivoihin, kuten tämä minun raasuni :/
    Mä luulen, että se maksa on siinä sen takia, että esim. tuossa c-vitamiinissa on kitkerä maku. Ja maksahan on voimakasmakuinen liha. Ja vielä vinkkinä sain, että jos kissa ei juo tarpeeksi (suurempi virtsiksen syy kuin mikään huono ruokavalio tms.) niin kannattaa lisätä n. 1tl suolaa/500g lihaa. Virtsaongelmien ennaltaehkäisyssä yksi tärkeimmistä asioista on se, että kissa juo hyvin.
    Eiköhän tästä taas selvitä :) Tsemppiä sunkin kokeilullesi!

    eikös se suola ole myrkkyä kissalle sen munuaiset menee liiasta suolan käytöstä? entäs sitten?

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    eikös se suola ole myrkkyä kissalle sen munuaiset menee liiasta suolan käytöstä? entäs sitten?

    Enpäs tiedä. Tällaiset ohjeet lääkäri mulle kirjoitti, ja toinen vielä puhelimessa saman suullisesti toisti. Joten aion noudattaa kunnes on kiteet kadonneet kokonaan :)
    Sen jälkeen tuskin suolaa lisäilen, vaan pelkästään noita virtsaa hapattavia aineita, ettei kiteitä tai kiveä muodostuisi niin helpolla.

    Äänestä

Älä vain missään nimessä noita kaikkia virtsan hapattajia samaan aikaan anna ja niidenkin antamisessa täytyy olla tarkkana ettei anna liikaa, muuten kissan virtsa happamoituu liikaa ja tuloksena on vaikeampihoitosia oksalaattikiteitä.

Ammoniumkloridi eli salmiakki on aika järeä pissanhapattaja ja se rasittaa munuaista.
C-vitamiinilla on myös happamoiva vaikutus, mutta sitä ei suositella kissalle koska se voi tukkia munuaistiehyeitä.
C-vitamiinin sijasta voi kissalle käyttää dl-metioniinia, joka on aminohappo.
Myös b-vitamiini sisältää virtsaa happamoittavaa metioniinia (Biorin-valmiste). Kananmunankeltuainen sisältää niin ikään metioniinia.
Karapalovalmisteet happamoittaa pH-arvoa myös.
Paras happamoittaja olisikin varmaan Dl-metioniini, mutta luita sisältävän luontaisen liharuokavalion pitäisi jo sinällään pitää kissan virtsan pH:n normaalirajoissa (ph 6-6,5) ja virtsan ph:ta kannaattaakin tarkkailla apteekista saatavilla ph-liuskoilla. Jos virtsan pH on kovin emäksin (eli pH yli 6,5) kannattaa virtsan hapattajaa lisätä ruokaan, mutta muuten sitä ei kannata liiaksi antaa.

Tässä vielä yksi ohje joka soveltuu virtsakidekissan ylläpitoruuaksi

500 g lihaa tai kalaa
125 g maksaa raakana tai kevyesti kiehautettuna
1 kkp keitettyä riisiä
1 tl ruokaöljyä
1 tl kalsiumkarbonaattia (CaCO3)

Seosta syötetään 100-200 g / päivä kissan koosta riippuen.

Virtsan hapatus:
- Ammoniumkloridi 1,25 g päivässä
- Dl-metioniini 1,25 g päivässä, molempia saa apteekista ilman reseptiä.

Aineet sekoitetaan yllämainittuun ruokaan. Käytännössä voidaan mittana käyttää teelusikkaa. Tällöin annostelu on ammoniumkloridin ja dl-metioniinin seosta 1:1. Tätä seosta annetaan 3/4 - 1tl päivässä.

Tuossakin ohjeessa pelkkä kalsiumkarbonaatti voi riittää, mutta jos se ei auta, voi lisätä myös ammoniumkloridia ja dl-metioniinia.

Äänestä
  • Juuri tuollaisen ohjeen sain eläinlääkäriltä jokin aika sitten. Ja sitä olen kokkaillutkin nyt, ja kissa voi hyvin. Ongelmanani olikin lähinnä se, että voiko tuota syöttää myös terveille kissoilleni täysin huoletta. Edelleenkin arastelen sitä, ja vahdin aika tarkkaan että kidekissa syö oman ruokansa, ja muut omansa.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Juuri tuollaisen ohjeen sain eläinlääkäriltä jokin aika sitten. Ja sitä olen kokkaillutkin nyt, ja kissa voi hyvin. Ongelmanani olikin lähinnä se, että voiko tuota syöttää myös terveille kissoilleni täysin huoletta. Edelleenkin arastelen sitä, ja vahdin aika tarkkaan että kidekissa syö oman ruokansa, ja muut omansa.

    ^Terveelle kissalle tuota ei kannata kauheasti syöttää, koska nuo virtsan hapattajat voivat terveen kissan virtsan happamoittaa liikaa (eli pH alle kuuden) jolloin riskinä on okslaattikiteet, jotka ovat vielä vaikeampia hoitaa kuin emäksisestä virtsan pH:sta johtuvat struviittikiteet.

    Äänestä

  • njet- kirjoitti:

    Kiitos sulle kovasti vastauksistasi, selkeästä tiedät mistä puhut :) Jatkan siis tätä erikseen syöttämistä siinä määrin kuin mahdollista. Olen nyt yrittänyt opettaa jokaiselle kissalle oman ruokailupaikan, saa nähdä miten käy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ruokavalio kirjoitti:

Hei!

Kissallani oli hyvin vakavat virtsavaivat, joihin melkein menehtyi. Mutta nyt voi jo paremmin.
Sain lääkäriltä ohjeet hapattaa tämän kyseisen kisun virtsaa tulevaisuudessa, ja haluaisin nimenomaan käyttää tätä omaa kokkausta eläinkaupan muonan tilalta. Kissani on hyvin taipuvainen virtsavaivoihin, ja liuotusmuonasta huolimatta kiteet ovat jopa lisääntyneet. Nyt lääkärin suosituksesta siis kokeillaan tuota omaa sekoitusta, jos olisi toimivampi apu.
Eli käytännössä tämä tarkoittaa liha-maksa-ruokaöljy-seoksen joukkoon kalsiumkarbonaattia, ammoniumkloridia ja dl-metioniinia. Kaikkia noita aineita saa apteekista ilman reseptiä. Nyt kuitenkin mietin, että saako tuota seosta syöttää myös kahdelle terveelle kissalleni? En huomannut lääkäriltä kysyä, ja nyt en saa häntä kiinni.

Aiemmin ruokavalio sisälsi pelkkää Royal Canin Urinarya, mikä nimenomaan oli hyvä ratkaisu siinä mielessä, että siitä ei ollut haittaa terveelle kissalle. Harmi kun se ei ollut tarpeeksi toimivaa virtsavaivaiselle :/

Ajattelin nyt ensin syöttää tuota mössöä vain sairaalle kissalle, varmuuden vuoksi. Mutta olisi hienoa jos saisi eläinlääkäriltä luvan syöttää sitä kaikille. Helpottaisi ruokailun järjestämistä suuresti. Onko teillä kokemusta kyseisestä tilanteesta? Oletteko kokkailleet tuota sotkua itse, ja ehkä saaneet luvan syöttää sitä terveillekin kateille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu