Tanska

inka

Hei!Olen lähdössä ensi kesänä nuorisovaihtoon Tanskaan.Mielipiteitä, millainen maa se Tanska oikein on...ihmiset,luonto...kieli on iha hirveää sönkkäystä, mut ajattelin pärjätä englannilla.

2

869

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matkustava

      Itse olen ollut Tanskassa kaksi kertaa kerran kesällä ja kerran tammikuussa. Silloin tammikuussa
      siellä oli ihan hirvee keli, just sellainen rannikkoilmasto. Lämmin niinkö jotain 3 mutta se tuntui ihan pirun raa'alta kun mereltä tuli se tuuli, tuntui pahemmalta kuin -10 täällä.
      Kesällä Tanska on todella hieno. Siellä kannattaa kiertää kaikki ne saaret.

      Jos osaa saksaa jonkun verran oppii tanskaakin todella nopeasti. Ne ymmärtää aika hyvin saksaa ja ruotsia, mutta jos ymmärrät saksaa ymmärrät tanskaakin.

      No ihmiset on tyypillisiä skandinaaveja. Jos sanotaan, että suomalaiset ovat hiljaisia ja outoja, ryyppäävät paljon niin Tanskassa kaikki on mielestäni vielä voimakkaammin esillä. Nimittäin tanskalaiset ottavat kuppia jopa reilummin kuin suomalaiset. Mutta tollai yleistyksenä tanskalaiset ihmiset ei paljoo eroo suomalaisista (ja toi oli vain mun mielipide)

    • Anne

      Olen asunut Tanskassa vuoden, pienessä paikassa Jyllanissa nimeltä Skive. Ja täytyy sanoa, että on aivan ihana maa. Siitä on nyt kolmisen vuotta, kun muutin sieltä pois. Ja mulla on välillä ihan mieletön ikävä sinne takaisin. (Asun tällä hetkellä Ruotsissa poikaystävän kanssa)
      Tanskalaiset ovat avoimia, iloisia bailaajia! Minne ikinä menetkin olet aina tervetullut! Aivan toista maata kuin suomalaiset. Me suomalaiset olemme sisäänpäin sulkeutuneita hieman ujoja ja totisia! Eivät tanskalaiset. Suomalaiset häviää tanskalaisille bailaamisessa 6-0. Tanskassa yökerhot on auki aamu kuuteen-seitsemään. Baarissa harvoin tilataan drinkkejä. Siellä tilataan pullo viinaa pöytään ja tehdään drinkit itse! Kaikilla on hauskaa. Ihmiset eivät tappele. Kotibileissä kaikki istuvat saman pöydän ympärillä: skoolaavat ja laulavat yhdessä (MYÖS NUORET, Pohjoismaalaisista alaikäisistä tanskalaiset tytöt juovat eniten...)Se bilettämis kulttuurista.

      Tanskalainen luonto on ehkä hieman ankee. Ei ole paljon puita. Aakeeta laakeeta joka puolella. Tuulivoimaloita on joka puolella. Tanska on myös liikenneympyröiden, marsipaanin, voileipien,oluen ja leipomoiden luvattu maa. Liikenneympyröitä on paljon. Tanskalainen leipomo on ihana. Ihmiset ostavat tuoretta leipää lähes joka aamu. Siihen päälle laitetaan voita ja suklaata(!) tai lämmintä maksapasteijaa. (Tanskassa ei ole "oikeata" ruisleipää). Näin syödään siis aamulla. Mutta muuna aikana syödyt voileivät ovat todellisia taideteoksia! Yleensä voileipä on neliömäinen vuokaleipä joka on halkaistu keskeltä ja se syödään VEITSELLÄ JA HAARUKALLA, ei koskaan sormin. Ja päällä on vaikka mitä.
      Jos et pidä marsipaanista ole varovainen kun ostat leivoksia...95% kaikista leivoksista sisältää marsipaania.
      Olut on halpaa ja hyvää!!! Tanskassa ei ole "Alkoa". Viina ostetaan pienistä kioskin tyylisistä kaupoista. (Tanskassa ei ole Suomen tyylisiä kioskeja, ne ovat pieniä kauppoja). Sä pystyt ostamaan pullon viinaa kymmeneltä sunnuntai iltana, jos siltä tuntuu! Tupakkaa voi polttaa melkein missä tahansa! Mc Donaldsissa on tupakoiville varattuja paikkoja!!! Isoissa ostoskeskuksissa voi käytävällä polttaa tupakkaa, mutta sisälle liikkeeseen ei saa mennä tupakan kanssa.
      Tanskassa ei juhlita vappua, eikä juhannusta.
      Englannilla pärjää, mä puhuin kanssa englantia.
      Et kertonut minne päin Tanskaa olet menossa...mutta Köpis on pohjoismaiden "pahamaineisin" kaupunki. Siellä on paljon huumeita ja rikollisuutta.
      Ilmasto: Mä olin sisämaassa, joten siellä ei niin tuullut. Kesä oli ihana ja lämmin, mutta talvi...AIVAN KAMALA. Vettä satoi lähes joka päivä. Kahtena päivänä oli pakkasta ja lunta koko talven aikana. Jouluaattona tuli kaatamalla vettä...
      Nyt mulla on pää ihan pyörryksissä. Voisin kertoa sulle Tanskasta monta tuntia, mut nyt meni aivot solmuun:) Laita sähköposti osoitteesi tänne, jos haluat tietää jotain lisää...mä voin sulle kirjoittaa!
      PIDÄ OIKEIN HAUSKAA TANSKASSA!!! NAUTI!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      5670
    2. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      240
      5491
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      233
      2979
    4. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      79
      2731
    5. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      148
      2486
    6. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      69
      2121
    7. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      49
      2026
    8. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      70
      1860
    9. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      212
      1778
    10. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      187
      1389
    Aihe