iso stressi

mikähän auttais stressiin? Täs on ollu pidemmän aikaa stressaavia tekijöitä,pieniä ja suuria
5852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ensiksi on hyvä miettiä voiko stressitekijöistä päästä. Liikunta, varsinkin keskittymistä vaativa, jossa ei voi samaan aikaan ajatella muuta. Tälleen pääsee ainakin hetkeksi "lomalle" aiheesta, mikä stressaa, minkä jälkeen yleensä olo helpottaa, ainakin hetkellisesti ja stressin aiheuttajaankin voi suhtautua uudella tavalla. Rentoutumiseen suosittelisin esim. Taijia (Tai Chi), jogaa, chi kungia tai vastaavia (mitkä tekevät hyvää ruumiille ja mielelle. Jos haluaa päästellä höyryjä, kannattaa mennä vaikkapa salille. Myös kaikenlainen toisten ihmisten kanssa liikkuminen voi tehdä hyvää sielulle, ellei sitten juuri ihmishälinä stressaa. Yleisesti ottaen liikunta tuottaa endorfiineja, mitkä tuottavat hyvää oloa. Jos liikunta ei kiinnosta, voi kokeilla vaikkapa meditaatiota, tai mitä tahansa keskittymistä vaativaa mukavaa puuhaa. Tämä nyt näin äkkiseltään tuli mieleen, mut varmaan muitakin loistavia keinoja löytyy stressin lieventämiseksi.

Äänestä

Voi, voi, tee asialle jotain ja pian!!
Stressi ei itsestään katoa minnekään, vaikka kuinka toivoisi ja isoon stressiin tarvitaankin jo konsteja. Kai tiedät, että stressin jälkeen voi tulla/tulee masennus? Uskon, että siitä on vielä vaikeampi selvitä. Ja tiedätkö, että stressi voi aiheuttaa syöpää?!
Ehdotukseni sinulle on, että tutkit Tohtori Tolosen sivuja. Lue E-Epasta ja Bio Carnosinista ym.
Itselläni oli kova stressi ja sain syövän. Sen jälkeen aloitin noiden pillereiden syönnin ja en voi muuta kuin suositella. Tällä hetkellä tuntuu, että en voisi elää ilman niitä. Ne auttavat ihmisen soluihin ja niiden toimintaan.
No syövästä on se etu, että nyt olen sairaslomalla ja voin rauhassa hoitaa itseäni. Voin tehdä kaiken voimieni mukaan ja omassa tahdissa. On aivan ihmellistä, kun ei päässä pyöri koko ajan, että tuo pitäisi tehdä ja tuo ja tuo. Ja, että pitäisi muistaa sitä ja tätä.

Ja noiden pillereiden ansiosta tuntuu, että on aivan liian hyvä olla. Jopa voin tuntea mielihyvää pienistäkin asioista. En edes muista, koska minulle on ollut tällainen olo. Aivan kuin ei koskaan!!
Aloita muutos heti, ennenkuin on liian myöhäistä. Näin haluan sinua neuvoa. Harmittelen, että ei minua kukaan neuvonut, eikä minulla ollut silloin vielä nettiä.
Monet laskevat vain, että pillerit maksaa, mutta kyllä se apu, minkä niistä saa, on kuitenkin moninkertainen. Tilaa pillerit netistä, niin saat edullisemmin.
Voimia sinulle ja kerro mielipiteesi ehdotuksestani! Ja jos sinulla on kysyttävää, niin vastaan kyllä.

Äänestä
  • kiitos vinkistä.menenkin heti ottamaan vitamiinipillerin:)

    Äänestä

Hyvät stressipisteet löytyy nilkkojen sisäpuolelta, akilesjänteen vierestä, luun alla oleva kuoppa. Painele vaikka kynänpäällä muutama minuutti molempia jalkoja. Auttaa tosi paljon.

Ja sitten, syvähengitys muutaman kerran, rauhassa sisään ja ulos, pitkään.

On kokemusta näistä.

Äänestä
  • Ihan sen takia vain laitan tähän, kun ALKUPERÄISEN kirjoittajan sukupuolesta ei ollut tietääkseni tietoa...

    Jos siis kyseinen kirjoittaja on raskaana oleva nainen, en menisi painelemaan minnekään nilkan seutuville, varsinkaan nilkan sisä/mediaali -puolelle --> nilkaan sisäpuolella on pisteitä jotka muistaakseni väärällä hetkellä käytettynä saattavat aikaansaada joko ennenaikaisen synnytyksen tai keskenmenon. Jotain tän tapaista muistelisin.

    Muussa tapauksessa eikun painelemaan! =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä auttaa kirjoitti:

mikähän auttais stressiin? Täs on ollu pidemmän aikaa stressaavia tekijöitä,pieniä ja suuria

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu