Sipoon kunnan asemaa ja mahdollisia alueluovutuksia selvittäneet Harry Harkimo ja Bo-Erik Ekström puolustavat kunnan koskemattomuutta.
Varjoselvityksen tehnyt kaksikko uskoo, että Sipoo pystyy vastaamaan omin toimin pääkaupunkiseudun ja erityisesti Helsingin kasvupaineisiin.
Urheiluliiketoiminnan promoottori Harkimo ja liikkeenjohdonkonsultti Ekström ovat tehneet selvityksensä oma-aloitteisesti. Sipoon kunnanhallitus antoi selvitykselle tukensa, mutta ei maksa siitä mitään.
Selvitysmiesten mukaan Sipoo voi ohjata kasvuaan neljään keskukseen; Nikkilään, Talmaan, Itäsalmeen ja Söderkullaan.
”Sipoolla on realistiset mahdollisuudet kasvattaa asukaslukunsa parissa vuosikymmenessä kolminkertaiseksi”, Ekström vakuuttaa.
Ekström ja Harkimo perustavat kasvu-uskonsa Sipoon yleiskaavaehdotukseen. Siinä on mainittu samat neljä kasvukeskusta.
Harkimon mukaan Sipoo pystyy turbokasvuun maankäyttösopimusten kautta. Kunta neuvottelee rakennusliikkeiden ja maanomistajien kanssa alueiden jalostamisesta rakennustarkoituksiin.
Sopimusten avulla kunta voisi jäädä teiden ja muiden liikenneväylien, vesijohtoverkostojen, koulujen ja päiväkotien rakentamisen jälkeenkin taloudellisesti voitolle.
Harkimokin epäilee kunnan nykyisiä voimavaroja.
”Kunnassa ei osaamista ole”, hän ilmoitti tiistaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa. ”Ei riittävästi”, Ekström korjasi.
”Suunnitteluresursseja voidaan ja pitää hankkia ulkopuolelta”, Harkimo opasti.
Aputyövoimana varjoselvittäjillä on ollut 16 työryhmää. Asiantuntijoina on kuultu esimerkiksi kuntaministeri HannesMannista ja varsinaisen selvityksen tekijää Pekka Myllyniemeä.
Sipoon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kristina Lyytikäinen (r) torjuu myös arvostelun siitä, ettei kunnalla ole suunnittelussaan riittävää uskottavuutta.
”Helsingin uhka takaa kunnan uskottavuuden.” Sipoon kunnanjohtaja Markku Luoma kiistää myös sen, että Sipoo olisi herännyt vasta viime juhannuksena Helsingin ehdotusten jälkeen.
”On meillä ollut hyväksytty maankäytön suunnitelma jo vuoden verran. Sen painotukset vain ovat hieman muuttuneet.” ”Mikä senkään takaa, että Helsinki pystyisi Sipoon alueita yhtään uskottavammin rakentamaan”, Harkimo kysyi.
Sipoo pysyy koskemattomana
4
671
Vastaukset 4
- realistista?
Katsotaan, mitä tuleman pitää. Saattaa olla, että monikin joutuu pyörtämään sanansa.
Johan niitä on jo muuttaneet kunnan edustajat viime vuodesta...
Että 40 tuhatta...sillee, sano Eemeli... - keskisuomalainen lukija
Sipoo maksaa "rantaruotsalaisten velkaa 60.vuoden ajalta.Rusinoitten poimiminen on tapana rantakylissä,jo Vennamon asutus ajoilta.Kaupunkiseudun parhaiden veronmaksajien asuttaminselle voi valtio tehdä lopun(vihdoinkin)!
- koske
Sipooseen mutta älkää hyvät Sipoolaiset tulko Helsinkiin töihin viemään työpaikkojamme.. ..tanan k**ipäät..
- ratsastajat
Kyllä me sipoolaiset tulemme Hesaan töihin jatkossakin: Sipoon työpaikkaomavaraisuus 49% vuonna 2000 (lähde YTV:n tutkimus vuonna 2006). Kuitenkin Itä-Uudenmaan paras työllisyystilanne on Sipoossa, jossa työttömänä on runsaat 400 ihmistä (lähde YLE 20.12.2006).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591511- 261124
- 82982
- 65806
- 36780
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605- 4592
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 43571
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 18522
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 41508