Paljonko voi säästää

Paljonko voi säästää euroissa, jos rakentaa itse n. 70-80%:a? Kyseessä on 1.5 krs:n puutalo, 171 m2?
164293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kykeneekö/ehtiikö tosiaan tekemään noin paljon itse. Eurot voi säveltää sitten oman mielenrauhan mukaan.

Äänestä

50000 euroa mutta pitää pystyä tosiaan noihin töihin noilla prosilla myös valut, laatat, muuraukset ja iv-hommat sekä putki- ja sähkötyöt.

Äänestä

ensin isoin ero tulee siitä teetkö sen talon vai tuleeko elementit. Ensiksimainitussa säästö on selkeä ja jälkimmäisessä huomattavasti pienempi.

Kannattaa aina laskea myös materiaalien hintaa suhteessa työhön. Eli jos menee metsään niin pilatuilla materiaaleilla voi jo saada jonkun työhön ja jälki on varmaa.

Myös aika maksaa eli jos itse tekemällä työhön kuluu pari vuotta ja teettämällä puoli ja välin asuu vuokralla ja maksaa samaan aikaa lainaa niin niiden kulut kun laskee niin palkkoihin löytyy aika paljon varaa.. Esim jos asumiseen menee 700 ja korkoihin 300 niin sulla menee tonni odotteluun ja samaan aikaan teet hommia niska limassa. Tuosta ajasta jos säästät vuoden niin sulla on palkkaan rahaa 12 000€! Eihän sillä ihmeitä tee, mutta aina jotakin.. Korkojahan joutuu toki maksamaan aina, mutta useimmilla lyhennyksiä ei raksa-aikana makseta joten se on ylimääräistä menoa..

Huomioi myös se, että vesi ja sähkö on kalleimpia osia taloa ja ne on teetettävä vieraalla useimpien kohdalla. Meillä niiden osuus oli huomattavasti suurempi työkustannuksista kuin 20-30%! Lisäksi on muitakin vaiheita joissa yksin ei pärjää joten budjetoi korkeintaan 50% omaa työtä niin ei tule kuin positiivisia yllätyksiä..

Äänestä

on 70-80 prosenttia työkustannuksista.

Äänestä
  • vastata. Normaali talossa työnosuus on n. 50-60%. Jos laadukkainpia materiaaleja niin aineen ja työn suhde voi olla työ 40 / aine 60.

    Edellä olevat on kpl-tavaratalon (noin) kustannusjakoja. Jos kyseessä on elementtitalo pitää työnosuus kertoa 0,65.

    Äänestä

Me olemme laskeneet, että säästöä tulee runsaasti. Viime viikolla tuli Kannus-talojen paketti ja ensi kesäksi pitäisi muuttaa.
Itse tehdään perustukset, aluskate- ruode asennukset, vesikatto, laatoitukset, lattian liippaukset, sählöt, iv-työt, kaikki pinnat, ulkomaalaus, pihat... Putkimies pitänee ottaa käymään. Toki säästö olisi ollut vielä isompi, jos olisi otettu halvempi paketti. Me vaan ei haluttu mitään tusina-taloa. Nyt saadaan juuri sellainen mitä aina on haaveiltu. Budjetti on tontteineen alle 250 000 €, ja tontin osuus on yli 60 000 €. Nyt joku väittää, ettei siihen pysty, mutta pystyy. Toki meillä on erityisen paljon hyviä kontakteja ja kaikki esim. keittiö kilpailutettiin tarkkaan eikä otettu mitään halpahallituotetta ja silti se oli koneineen ( AEG A luokan koneita kaikki paitsi liesi ja uuni integroituina) 10 000. Ei paha. Keittiö on Topi-keittiöiltä ja niiden kanssa kyllä pystyi hinnasta neuvotteleen. Toki toimitus on vasta keväällä, eli sillain mitään nostetta vielä ei voi viljellä.. Mutta näillä mennään ja usko on luja. Vastaavan kokoinen Jukka-talo olis maksanut ainakin 20 000 € vähemmän.. Mutta niitä toimitus sisältöjä on kyllä välillä vähän vaikea vertailla.

Äänestä
  • budjettinne, ettei siinä auta edes suhteet. Muutaman vuoden takainen realistinen kokemus jollain lähipiirissä olisi ollut hyvä saada ennen noin positiivista asennetta.

    Äänestä

  • Sen verran on vaativa tuo kirjoitti:

    budjettinne, ettei siinä auta edes suhteet. Muutaman vuoden takainen realistinen kokemus jollain lähipiirissä olisi ollut hyvä saada ennen noin positiivista asennetta.

    budjetilla edes lähtisi koittamaan, saati siitä oikein kirjoittaisi asiantuntevasti.

    Äänestä

  • ei noin noin pienellä kirjoitti:

    budjetilla edes lähtisi koittamaan, saati siitä oikein kirjoittaisi asiantuntevasti.

    Kas kas... Niinhän sanoin.. Jollain on heti tuskaa. Luuletko että on ensimmäinen? Ei ole. Ja lähipiirissä on PALJON kokemuksia, siksipä sudenkuopat osataan välttää. Se auttaa, jos kaikki ammattimiehet löytyy lähipiiristä ja auttavat ilosta ei rahasta. Siis toki tiedetään, että ei siinä silloin ostella käsityönä tehtyjä design- keramiikka laattoja lattioihin. Varmasti kuitenkin paremmat kuin rakennusliikkeen perussetti. Kun on niin tavallinen maku, niin voi päästä edullisesti. Ja sitä paitsi, me rakennetaan nyt ja hummaillaan myöhemmin. Katsos tähän pitää valmistautua ja molempien rakentaa, eikä kummankaan ruikuttaa. Sen lisäksi omat ja lainatut on visusti eri tileillä ja rahat ei mene sekaisin. Ja joskus ihmisillä on oikeasti ihan hyviä suhteita, vaikka se niitä harmittaa joilla ei ole.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    jos tontti ja keittiö on 70 000 ja varoja on tuo mainitsemasi niin paljonko oli paketti? Kannustalot kun käsittääkseni maksaa reippaasti yli satatuhatta..

    Muutoin tuo budjetti on saavutettavissa, mutt aikataulu ei ole enää kovin realistinen oman työn isoon osuuteen.. Tokihan paketti avittaa, mutta silti.

    Kyllä suhteilla ja tinkaamisella saa huomattavia säästöjä aikaan. Myös oikein ajoitetut hankinnat ja hyvä suunnittelu säästää. Laadukkaan ja huonomman ero on aika häviävän pieni hinnassa ja hinnan perusteella taas ei vielä laadusta voi päätellä mitään. Aika suhteellisia on nuo materiaaliasiat..

    Vielä kun varaat pihaasi vähän varaa niin aikanaan kelpaa!Muista myös ruokkia ne apulaiset kunnolla että jaksavat ja tekevät kunnon jälkeä..

    niin eipä kerkisi leipätöitään tekemään, eikä tuo auttelu enää kiinnosta suuremmin talokoiden merkeissä. Liian monta "suhteilla auteltua" taloa on myyty business-mielessä eteenpäin ja taas ollaan seuraavaa ruinamaassa. Toisilla sitä riittää häpyä käyttää muita hyväksi, omaksi edukseen ja sitten kertoillaan palstalla kuinka halvalla saadaan hyvää.

    Äänestä

  • peukku68 kirjoitti:

    Paketti maksaa alle sata tuhatta, reilusti ja neliöitä on kuitenkin enemmän kuin 160. Toki me muutimme mallia hiukan ja tulee vain yksi parveke eikä 2 kuten olivat piirtäneet. Ja harjakatto, ei sitä mansardia oikein saa kaava-alueelle tehdä. Ja ruokapuoli on hoidossa. Lisäksi yksi ystävä valmistui juuri puutarhuriksi ja on luvannut kahvikupillisesta tehdä pihasuunnitelmat. Onneksi.

    Äänestä

  • aivan riittävästi. Niitä ku... kirjoitti:

    niin eipä kerkisi leipätöitään tekemään, eikä tuo auttelu enää kiinnosta suuremmin talokoiden merkeissä. Liian monta "suhteilla auteltua" taloa on myyty business-mielessä eteenpäin ja taas ollaan seuraavaa ruinamaassa. Toisilla sitä riittää häpyä käyttää muita hyväksi, omaksi edukseen ja sitten kertoillaan palstalla kuinka halvalla saadaan hyvää.

    Onneksi kaikki eivät ole sikoja ja kaikilla ei ole negatiivinen asenne. Kyllä mekin autamme ihan leipätöitämme auttamisen iloksi muille. Sitä saa mitä antaa ja niin eespäin. Ja ei tässä tilejä olla tekemässä muiden töillä enempää kuin muutkaan meidän. Me meinaamme asua siellä, pitkään ja hartaasti.

    Äänestä

jos et mitään osaa 20 pinnaa kalliimaks

Äänestä
  • Tehtiin lähes kaikki työt itse paitsi lvi,rakenne,ja arkkitehtikuvia ei tehty.Puut omasta metsästä itse sahattua Lvi ukko kävi välillä tavaraa tuomassa ja perään katsomassa, samoin rakennusmestari.Mielestäni hyvä saavutus Rakennustöitä nähneiltä isältä ja pojalta.

    Äänestä

  • Hummari kirjoitti:

    Tehtiin lähes kaikki työt itse paitsi lvi,rakenne,ja arkkitehtikuvia ei tehty.Puut omasta metsästä itse sahattua Lvi ukko kävi välillä tavaraa tuomassa ja perään katsomassa, samoin rakennusmestari.Mielestäni hyvä saavutus Rakennustöitä nähneiltä isältä ja pojalta.

    runkopuiden sahaus miten.puoltiko saha vai.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paljonko säästän kirjoitti:

Paljonko voi säästää euroissa, jos rakentaa itse n. 70-80%:a? Kyseessä on 1.5 krs:n puutalo, 171 m2?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu