Vectra farkku -97 sammui eilen kesken ajon, ehkä tuli annettua liian vähän kaasua liikkeelle lähtiessäni. Joka tapauksessa ei sen jälkeen jaksanut pyörittää starttia enää. Käynnistyi kaapeleilla ja pääsin kotiin. Vaihdoin tilalle uuden akun, auto käynnistyy mutta näyttö sanoo jotta "safe" eikä radio toimi. Uudessa akussa on navat eri puolella kuin Opelin omassa joten jouduin jatkamaan plussajohtoa; ei kai se sentään siitä...?
safe
hosak
4885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Stereot ovat olleet sähköttä ja kyselevät turvadoodia.
Plussajohdon jatkaminen kuulostaa vähän Kummelin Jakke&Sepi meiningiltä. Toivottavasti teit kunnon liitokset. Johdon kautta kulkee startatessa satoja ampeereja.
Radion turvakoodi. Tähän asti mulla on ollut vain sellaisia autoja jotka on saatu hätätilassa ajokuntoon vasaraa ja rautalankaa käyttämällä, en ole osannut mistään turvakoodeista edes uneksia. Turvakoodin tulen ilmeisesti löytämään jostain ohjekirjan välistä kunhan tulee sen verran valoa pihalle että ilkeää mennä hakemaan. Kellon näppäimistäkö se asetetaan?
Kiitokset vastanneille.
Kyllä se radion koodi hävisi,kun otit akun kaapelin irti,mutta vastaisuuden varalle osta tarvikeliikkeestä semmonen patterilla toimiva tötsä mikä pannaan tupakansytyttimeen siksi aikaa,kun akku on irti se pitää herätevirrat autossa,eli ei häviä radion eikä kaukolukituksen koodit eikä maksa,kun jotain 5 euroo.
Radion koodi löytyy radiopassista, se on pankkikortin kokoinen kortti joka pitäs olla auton kansiossa mukana jos ei oo sieltä hävinny. Itellä kävi samalla lailla kun virrat loppu autosta(-00 vectra), no multa passi oli hävinny ja luulin ettei mankalla tee enää muuta kun heittää mäkeen mut kävin sit opelin liikkeeltä kysymässä että saako sitä vielä jotenkin toimimaan niin sanovat että onnistuu kun irrottaa mankan ja hakevat sen koodin sitten mankan numerosarjojen perusteella. Muttä käskivät ensin soittaa siihen liikkeeseen josta auto on myyty uutena,että niillä vois olla koodi tiedossa, soitin ja sain koodin seuraavana päivänä.