hommasin viikko sitten ensimmäiset piilolinssit itselleni. minulla on ollut silmälasit 7-vuotiaasta asti joten ajattelin rohkaista itseni ja kokeilen miltä tuntuu olla pitkästä PITKÄSTÄ aikaa ilman laseja. (olen 20v.)
olen pitänyt piilolinssejä suunnilleen joka toinen päivä koska silmäni vasta totuttelevat niihin. ongelmana kuitenkin on se, että pidettyäni linssejä pari tuntia, ne sumenevat. näen kaiken siis sumeana, vaikka olisin ollut sisätiloissa, eikä sumeus siis johtuisi esim pakokaasuista taikka muista pölyistä. mistä tämä voisi johtua???
kysyin opstikolta ja tämä sanoi että asiaan palataan seuraavassa kontrollissa. eli pitäisi sinnitellä siihen saakka :/

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lähinnä tulisi mieleen piilareiden kuivuminen silmiin. Siihen auttaa silmien räpyttely. Päinvastoin kuin kuvittelisi, ihminen ei välttämättä huomaamattaan räpyttele kovinkaan paljon, vaan piilareiden käyttäjän on tehtävä se usein tietoisesti.
Tietysti myös piilareihin kertyvä lika (jota niihin kertyy joka tapauksessa teki mitä teki) voi linssejä sumentaa. Täytyy kuitenkin olla aika likaiset, että sen oikeasti huomaa näön huononemisena.
kiva kiva mullakin on sellaset urho kekkos linsssitt mutta en ole vielä kokeilölut piilareita :)