AuPairit ITALIASSA

Moin!
Mä oon menossa tammikuussa Aupairiksi Italiaan. Tuntuu tosi hyvältä ja perheki vaikuttaa tosi mukavalta. Mutta, aloitin kielen lukemisen ihan just, eli en osaa käytännössä mitään, ainakaan vielä. Kysyisin sellaisilta jotka ovat/ovat olleet aupairina Italiassa, kuinka olet pärjännyt englannilla? Ja eniten huolettaa että perheen lapset (kun eivät englantia osaa), en saa heihin kunnolla kontaktia. Grazie mille kaikille jotka jaksatte vastata :D
Ja,,,kertoisitteko vähän kielikursseista, joutuuko yleensä ite maksamaan?
Voi, haluaisin jutella kaikesta sellaisen kanssa, joka on siellä. Oon menossa bolognaan.
3394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

italiassa pärjää melko hyvin englannilla. sen lisäksi jos puhut saksaa tai ranskaa, pitäisi käytännössä aina löytyä joku jonka kanssa pystyt keskustelemaan tai ainakin hoitamaan asiat suunnilleen - mitään syvällisiä keskusteluja politiikasta tms ei kannata kyllä haaveillakaan. mutta siis ihan englannillakin pärjää hyvin, varsinkin kun bologna on ihan kivan kokoinen kaupunkikin (jossa myös turisteja) eikä mikään pieni kylä etelässä. suurimmissa kaupungeissa pärjää siis hyvin sekä tietysti pienemmissäkin turistipaikoissa, mutta varaudu siihen, että aivan kaikki eivät välttämättä puhu kieliä eli jos joudut tekemisiin vaikkapa perheen mummon kanssa, niin melko varmasti joudut pinnistelemään italiasi kanssa. mutta italialaiset on hyvin sosiaalista ja mukavaa porukkaa ja jo se että he huomaavat että yrität puhua italiaa (vaikka sulla ei olisi mitään käryä kieliopista tai edes et tietäisi aiheeseen sopivia sanoja) ovat he mielissään ja usein jos huomaavat että et osaa selittää jotain asiaa, kyselevät lisää sinulta helppojen kysymysten avulla johon voit vastata lähestulkoon kyllä/ei jotta saatte keskustelun taas rullaamaan.

kielikurssi kustannetaan sopimusten mukaan. perhe joko maksaa sen sinulle tai maksat sen itse, aivan kuten olette sopineet ja sopimukseen kirjoittaneet. usein perhe maksaa, usein maksaa aupair eli mitään yleistystä ei voi sanoa.

ja lasten kanssa pärjäät kyllä varmasti hyvin. helppoa se ei välttämättä ole aluksi mutta yrität parhaasi ja olet positiivinen, niin kaiken pitäisi sujua hyvin. itse olen ollut muutamassa perheessä töissä italiassa ja jotkut lapsista suhtautuvat positiivisemmin, joillakin epävarmuus saattaa näkyä enemmän ongelmina. lasten maailman ja arjen käytännön sanavarasto /lausevarasto on melko suppea, opit siis varmasti melko nopeastikin kaikki perusjutut jotka toistuvat päivästä toiseen (mennään syömään, lähdetään ulos, haluatko leikkiä...) mutta pitkää pinnaa ja paljon hymyä tarvitset varmasti :)

Äänestä
  • Ihanaa että sain lukea noin kannustavan kommentin :) Kaikki joiden kanssa olen puhunut tästä asiasta, mielipiteet jakautuvat laidasta laitaan. Toiset sanoo mulle et: "Ilman muuta italiaan, dont worry :)"
    Ja toiset sitte siten että "toihan on ihan naurettavaa, mene englantiin. Italialaiset ei halua puhua mitään muuta kuin italiaa, vähän niinku ranskalaiset."

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Ihanaa että sain lukea noin kannustavan kommentin :) Kaikki joiden kanssa olen puhunut tästä asiasta, mielipiteet jakautuvat laidasta laitaan. Toiset sanoo mulle et: "Ilman muuta italiaan, dont worry :)"
    Ja toiset sitte siten että "toihan on ihan naurettavaa, mene englantiin. Italialaiset ei halua puhua mitään muuta kuin italiaa, vähän niinku ranskalaiset."

    no onhan se totta että italiassa puhutaan huomattavasti vähemmän ja huomattavasti huonompaa englantia kuin briteissä. eli jos tarkoituksenasi on opiskella englantia, mene englantiin. toisaalta italia on aivan ihana maa ja hyvin siellä olen englannilla aina pärjännyt (joitain pieniä poikkeuksia lukuunottamatta kuten pieniä kyliä maaseudulla tms). sen verran suuren vaikutuksen italia on muhun tehnyt että pari vuotta siellä olen asustellut ja nyt teen opintoja loppuun suomessa kunnes palaan takaisin italiaan, kenties pysyvästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


andiamoo kirjoitti:

Moin!
Mä oon menossa tammikuussa Aupairiksi Italiaan. Tuntuu tosi hyvältä ja perheki vaikuttaa tosi mukavalta. Mutta, aloitin kielen lukemisen ihan just, eli en osaa käytännössä mitään, ainakaan vielä. Kysyisin sellaisilta jotka ovat/ovat olleet aupairina Italiassa, kuinka olet pärjännyt englannilla? Ja eniten huolettaa että perheen lapset (kun eivät englantia osaa), en saa heihin kunnolla kontaktia. Grazie mille kaikille jotka jaksatte vastata :D
Ja,,,kertoisitteko vähän kielikursseista, joutuuko yleensä ite maksamaan?
Voi, haluaisin jutella kaikesta sellaisen kanssa, joka on siellä. Oon menossa bolognaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu