Prosessi kaikkinensa antaa aika rutkasti elämänsisältöä eri etappeineen. Kuin mikäkin videopeli. Niin, tästähän voisi tehdä oheistuotteena pelinkin. Joillekin voi tulla maaliintulon jälkeen tyhjyys: tässäkö tämä nyt oli? Itse koen kuitenkin arjen erittäin nautittavana. Saan elää omana itsenäni, läpimenoa ei tarvitse enää arvailla tai jännittää. Voi keskittyä ihan muihin asioihin. Eikä tarvitse kirjoitella tänne. No, toi viimeinen oli vitsi.
Arki
ohi on
61054
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
heliilwes kehtaa kirjoittaa omalla nimillä....?
Ei Ilveksellä oo homma vielä ohi.
kuului tänä aamuna muun työporukan kanssa päätyä asiakaslehteen, valtakunnalliseen jakeluun. Tänä aamuna oli kuvaukset. Piti laittaa vähän räikeämpää huulipunaa kuin tavallisesti, koska nuo valokuvat syö jotenkin värit kasvoista.
Laitapa linkkiä siihen "valtakunnalliseen jakeluun"! Vai oletko Tytteli uudella nikillä?
Teihin ristiinpukeutujiin on täällä jo totuttu... "Voi hitsi kun on ihqua pukeutua tyttöjen kuteisiin..."
kohdalle käy... Tuntuu vain kaukaiselta unelta prosessi, ja nyt olen painajaisessa josta voi herätä vain viiltämällä ranteet auki.
Ei niin että niin tekisin. En niin kauan kuin toivoa hoidoista on. Ei tarvitsisi enää elää epävarmana ja hylkiönä.
Näin minulla.
Prosessissa oli tietyt asiat, mitkä tekivät sen hallittavaksi ja ennen kaikkea sillä oli loppu.
Muut ongelmat tuntuvat olevan luonteeltaan hallitsemattomia ja sellaisia, ettei niillä ole loppua lainkaan, ne vievät voimia hamaan hautaan asti.