Johtajat

Valjakkalan paon myötä olisi jälleen kerran syytä keskustella ,että kenen on syy kun murhamiehet yms. saavat kärsiä tuomiotaan työsiirtoloissa ym. avovankiloissa ,joista voi paeta vain ovesta ulos kävelemällä. Olisikohan aika kerätä nimiadressi jossa vaaditaan vastuussa olevien henkilöiden erottamista ja lakien kiristämistä.

Kyllästynyt.
4390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

että vatvotaan liki 20 v vanhoja murhia, jotka tuomittu on istunut jo yli kaksinkertaisesti. (Joku Björkmanin tappaja tulee istumaan vaan 4 vuotta jos sitäkään). Ei muitakaan murhamiehiä vainota ja asiasta jankuteta kymmenien vuosien päästä. Valjakkala on kuitannut tekonsa ja nyt on aika katsoa eteenpäin.

Äänestä

Meillä on kokoomuslaiset eduskunnassa ja vapaana kaduilla.

Murhaajat saavat siksi olla avovankilassa.

Äänestä

Koska Halonen ei voinut vapauttaa Valjakkalaa ruotsin hallituksen kiellettyä, hän on kuitenkin määrännyt Juhan karkuruuden katsottavaksi läpi sormien.

Äänestä
  • Ei Ruotsin hallituksella ole mitään tekemistä Suomen lainsäädännön ja Valjakkalan vapauttamisen suhteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastuuseen kirjoitti:

Valjakkalan paon myötä olisi jälleen kerran syytä keskustella ,että kenen on syy kun murhamiehet yms. saavat kärsiä tuomiotaan työsiirtoloissa ym. avovankiloissa ,joista voi paeta vain ovesta ulos kävelemällä. Olisikohan aika kerätä nimiadressi jossa vaaditaan vastuussa olevien henkilöiden erottamista ja lakien kiristämistä.

Kyllästynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu