Olen huomannut, että lähes joka päivä olen ihmisryhmien kanssa tekemisissä, joista joku tietää taustani. Pieni maa ja elettyä elämää sen verran takana, että pseudotuttuja riittää. Yksi kohtalotoverini sanoi, että hän ei kestäisi vastaavaa tilannetta ja aikookin muuttaa jonnekin ihan muualle, missä kukaan ei tunne häntä. Jotenkin itse olen kyllä jo tottunut siihen, että menneisyys väistämättä putkahtelee joskus esiin, eikä se ole mikään katastrofi.
Suhtautuminen puolin ja toisin on loppujen lopuksi ihan sama riippumatta siitä tietääkö toinen vai ei. Ainakin minun kokemukseni mukaan.
Suhtautuminen puolin ja toisin on loppujen lopuksi ihan sama riippumatta siitä tietääkö toinen vai ei. Ainakin minun kokemukseni mukaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
taustaani. Enkä koe sitä mitenkään enää mahdolliseksikaan. Olen yli 40-vuotias ja minulla on elettyä elämää takana.
Helpompaa kuin piilottelu minulle on olla julkisesti ulkona asian kanssa. Työpaikalla oikeastaan kaikki tietävät taustani eikä siinä mielestäni ole mitään häpeämistä. Myös perhe on säilynyt kasassa.
Ymmärrän, että 20-vuotiaana voi vaihtaa koulutodistuksensa uudelle nimelle ja unohtaa koko episodin että on syntynyt pojan raameihin. 40-vuotiaalle se on jo huomattavasti vaikeampaa, on nainen vailla menneisyyttä.
Hyväksyn menneisyyteni, koska se on mennyttä. Minulla on nykyisyys ja tulevaisuus naisena.
Minuun on suhtauduttu oikein hienosti. Naisena on vielä se etu ettei ihmetellä vaikkei aina avaisi suutaan. Saa rauhassa miettiä sanottavansa. Sitten kun puhun, kaikki kuitenkin kuuntelee. :)
En minäkään rupea piiloleikkiin. En mainosta, en kiellä, siinä mun mottoni. Ja voisi vielä lisätä siihen "en välitä".
????????????????????????
http://www.youtube.com/watch?v=xcRPIjDuSzk&mode=related&search=
Ani harva tietää minun taustaani, enkä koskaan näe niitä. Olen ylipäätään muuttunut sellaiseksi ettei kukaan huomaa, jos poistuisin.