Oulukin menee Turun ohi

Ouluun puuhataan Suomen toista kansainvälistä lentokenttää. Investoinnin suuruus on 90 miljoonaa. Oulun asukasluku on jo 125.000 ja kuntaliitoksia on vireillä. Turku putoaa sijalle 6! Kiitos Ilkka Kanerva & kumppanit!
371784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Oulu laajentaa kaukoviisaasti lentokenttäänsä nopeassa tahdissa, tarvittaessa vaikka yksityisin varoin.

Muutoinkin Oulu on jo vuosikymmenniä satsannut määrätietoisesti sekä koulutukseen, teknologiaan että asumiseen ja palveluihin. Näin tarmokkaasti sitä kaupunkikonetta pitää hoitaakin....

Äänestä
  • Tänne pitäisi saada nuoria aikuisia ja lapsia huomattavasti enemmän. Turku mummoutuu ja ukkoutuu muuten.

    Äänestä

  • Vaaleilla valitut kansanedustajat äänestäjiensä asioita hoitamaan Arkadianmäellä valtakunnantasolla ovat Oulunseudun edustajat superluokkaa aikaansaannoksillaan kuin turkulaiskollegansa Perho,Kanerva,Karttunen,Andersson (2. surkein Kanervan peesissä) ym puolueisiin katsomatta.
    On todella tarvittu paiskia /paiskimatta hommia, että vielä 60-luvulla Suomen toiseksi elinvoimainen kaupunki Turku ja Turunseutu on saatu tähän surkeaan jamaan!

    Äänestä

  • Oikein keskittymä kirjoitti:

    Tänne pitäisi saada nuoria aikuisia ja lapsia huomattavasti enemmän. Turku mummoutuu ja ukkoutuu muuten.

    Seli seli,turkulainen pullanössö!Silloin kun äitis vielä vaihtoi sulle vaippoja olivat nämä mollaamasi ikäihmiset ruorissa ja Turulla meni nousujohteisesti.60-luvulla Turku oli vielä upeasti taistelemassa toiseksi suurimman ja elinvoimaisimman kaupungin tittelistä Helsingin jälkeen.
    Vaan kuis on nyt!?Pullamössöjen ollessa vallankahvassa?!

    Äänestä

  • syöksykierre alaspäin kirjoitti:

    Jäikö järki 60luvulle?

    Eläkkeisiin menee rahaa, vanhukset ei tuota enää mitään. Vahuksia ei saisi olla enemmän kuin nuoria.

    Äänestä

  • hääh? kirjoitti:

    Jäikö järki 60luvulle?

    Eläkkeisiin menee rahaa, vanhukset ei tuota enää mitään. Vahuksia ei saisi olla enemmän kuin nuoria.

    Ei jäänyt järki 60-luvulle!Itse olen koko työvuosieni(yli 35 vuotta työtä) ajan maksanut eläkkeitäni kasvattaen lapset ilman kunnallisia hoitoja ja äitiysvapaita,maksaen koulutukseni ja hammaslääkärini,johon ei Turulla vieläkään ole varaa kustantaa hammashoitoani.
    Nautin täysin siemauksin vapaaheruudestani.Tosin iloitsen vielä suuremmin jättäessäni Turun tomut!Adios!

    Äänestä

  • elkkeeni jo maksanut kirjoitti:

    Muuta Helsinkiin tai Espooseen. .. ah Vantaalla ollaan oltu kateellisia Turun vanhusvoittoisuudesta.. voisit oikeastaan kokeilla Vantaatakin.

    Äänestä

  • syöksykierre alaspäin kirjoitti:

    Seli seli,turkulainen pullanössö!Silloin kun äitis vielä vaihtoi sulle vaippoja olivat nämä mollaamasi ikäihmiset ruorissa ja Turulla meni nousujohteisesti.60-luvulla Turku oli vielä upeasti taistelemassa toiseksi suurimman ja elinvoimaisimman kaupungin tittelistä Helsingin jälkeen.
    Vaan kuis on nyt!?Pullamössöjen ollessa vallankahvassa?!

    Yksi ikäpolvi on koko ajan tuijottanut vain omaan napaansa, tulevaisuudessa ei ole Turussa enään niitä jotka lystin maksaa.

    Äänestä

  • syöksykierre alaspäin kirjoitti:

    Seli seli,turkulainen pullanössö!Silloin kun äitis vielä vaihtoi sulle vaippoja olivat nämä mollaamasi ikäihmiset ruorissa ja Turulla meni nousujohteisesti.60-luvulla Turku oli vielä upeasti taistelemassa toiseksi suurimman ja elinvoimaisimman kaupungin tittelistä Helsingin jälkeen.
    Vaan kuis on nyt!?Pullamössöjen ollessa vallankahvassa?!

    Minkä ikäisiä vallan kahvassasi mielestäsi on?

    50 jokatapauksessa

    Äänestä

  • elkkeeni jo maksanut kirjoitti:

    Ei jäänyt järki 60-luvulle!Itse olen koko työvuosieni(yli 35 vuotta työtä) ajan maksanut eläkkeitäni kasvattaen lapset ilman kunnallisia hoitoja ja äitiysvapaita,maksaen koulutukseni ja hammaslääkärini,johon ei Turulla vieläkään ole varaa kustantaa hammashoitoani.
    Nautin täysin siemauksin vapaaheruudestani.Tosin iloitsen vielä suuremmin jättäessäni Turun tomut!Adios!

    Kun ei ne sun maksamat eläkemaksut riitä teidän eläkkeisiin, ne kun on kulutettu jo eläkkeellä olleiden toimesta. Ymmärrätkö? No ei se mitään, kun ei sinun tarvitsekkaan sitä ymmärtää.

    Äänestä

  • voi vaari kulta kirjoitti:

    Sehän ei ole minun ongelmani,jos tienaamani eläkerahat ovat käytetty aikaisempiin sukupolviin.Nyt on Sinun vuorosi, Pullamössön arvoisa edustaja, kantaa kortesi kekoon -jos pystyt valituksiltasi ja vaatimuksiltasi.

    Äänestä

  • Oikein keskittymä kirjoitti:

    Tänne pitäisi saada nuoria aikuisia ja lapsia huomattavasti enemmän. Turku mummoutuu ja ukkoutuu muuten.

    Mutta turku ei satsaa nuoriin lapsiperheisiin (jotka käyvät työssä turussa)
    mielestäni turkuun pitää saada edullisia pientalo tontteja ja pian...

    Äänestä

  • voi vaari kulta kirjoitti:

    Kun ei ne sun maksamat eläkemaksut riitä teidän eläkkeisiin, ne kun on kulutettu jo eläkkeellä olleiden toimesta. Ymmärrätkö? No ei se mitään, kun ei sinun tarvitsekkaan sitä ymmärtää.

    Rahaa eläkkeisiin kyllä riittää kaikille kohtuullisesti jakaa, jos eläkeherrat niin tahovat. Asiahan on jo moneen kertaan julkisuudessakin todettu. Rahakirstun vartijoiden on kuitenkin paljon mukavampi miettiä mitä kaikkea kertyneillä tuhansilla miljardeilla muuta kivaa voisi tehdä, kuin antaa pientä osaakaan niistä takaisin nille, jotka rahat aikanaan ovat hikihatussa säästäneet.

    Eläkerahoja kerätään kaiken aikaa, nykyäänkin. Ainoa kanto kaskessa on se, että nykynuoriso vaatii yhä enemmän ja enemmän erilaisia tukiaisia, joiden muka pitäisi kuulua heille kuin manulle illallinen. Toisaalta ei kunnon työkään tunnu näille nautiskelijoille kelpaavan, vaan mieluummin eletään - taas tukiaisten varassa - työttöminä! Tekemätöntä työtä kyllä tässä maassa riittäisi, vaan ei kaikille niitä hienoja näpyttelyhommia.

    Jos kaikki kynnelle kykenevät olisivat tuottavassa työssä (veronsa maksaen!), valtion rahapula, jos sitä nykytodellisuudessa edes on, olisi kerralla poispyyhkäisty. Eipä syytetä yksin vanhuksia ja heidän vaatimattomia eläkkeitään!

    Äänestä

  • pahoinvoiva... kirjoitti:

    Mutta turku ei satsaa nuoriin lapsiperheisiin (jotka käyvät työssä turussa)
    mielestäni turkuun pitää saada edullisia pientalo tontteja ja pian...

    Mistähän luulet niitä löytyvän. Tontin rakennuskelpoiseksi saattaminen Satava-Kakskerrassa maksaa monta sataatuhatta euroa kappale. Pitäsikö kaupungun lahjoittaa sellaisia kaupunkiinmuuttajille?

    Asunnon rakentaminen tällaisille tonteille maksaa vähintään 300 000 euroa. Kun asukkaat muuttavat alueelle, silloin se vasta marina alkaakin: ei ole palveluita, apteekkiin on kymmenien kilometrien matka, kakkakaivot eivät toimi, koulukyydit keskustaan ovat jumissa, miksi naapuriin suunnitellaan lisää tontteja, asuntokaduilla ajetaan liian lujaa, miksei laiteta liikennevaloja joka risteykseen, enduromopot pärisee...

    Äänestä

  • tarttua puikkoihin oikeasti kirjoitti:

    Sehän ei ole minun ongelmani,jos tienaamani eläkerahat ovat käytetty aikaisempiin sukupolviin.Nyt on Sinun vuorosi, Pullamössön arvoisa edustaja, kantaa kortesi kekoon -jos pystyt valituksiltasi ja vaatimuksiltasi.

    Viitsiikö sitä tuollaisilla hapannaamoille uhrata panostaan, kun eivät muuta tee kuin haukkuvat. Jos luulet, että ajat on nyt niin ihanat pätkätöiden, koulutuspaineiden ja epävarman elämän keskellä, ni pare olis koittaa vaan.

    Äänestä

  • tarttua puikkoihin oikeasti kirjoitti:

    Sehän ei ole minun ongelmani,jos tienaamani eläkerahat ovat käytetty aikaisempiin sukupolviin.Nyt on Sinun vuorosi, Pullamössön arvoisa edustaja, kantaa kortesi kekoon -jos pystyt valituksiltasi ja vaatimuksiltasi.

    Eläkkeitä pitää laskea että me pystytään ne maksamaan.

    Äänestä

  • kaikki tyynni kirjoitti:

    Rahaa eläkkeisiin kyllä riittää kaikille kohtuullisesti jakaa, jos eläkeherrat niin tahovat. Asiahan on jo moneen kertaan julkisuudessakin todettu. Rahakirstun vartijoiden on kuitenkin paljon mukavampi miettiä mitä kaikkea kertyneillä tuhansilla miljardeilla muuta kivaa voisi tehdä, kuin antaa pientä osaakaan niistä takaisin nille, jotka rahat aikanaan ovat hikihatussa säästäneet.

    Eläkerahoja kerätään kaiken aikaa, nykyäänkin. Ainoa kanto kaskessa on se, että nykynuoriso vaatii yhä enemmän ja enemmän erilaisia tukiaisia, joiden muka pitäisi kuulua heille kuin manulle illallinen. Toisaalta ei kunnon työkään tunnu näille nautiskelijoille kelpaavan, vaan mieluummin eletään - taas tukiaisten varassa - työttöminä! Tekemätöntä työtä kyllä tässä maassa riittäisi, vaan ei kaikille niitä hienoja näpyttelyhommia.

    Jos kaikki kynnelle kykenevät olisivat tuottavassa työssä (veronsa maksaen!), valtion rahapula, jos sitä nykytodellisuudessa edes on, olisi kerralla poispyyhkäisty. Eipä syytetä yksin vanhuksia ja heidän vaatimattomia eläkkeitään!

    Olen täysin vakuuttunut siitä että suuret ikäluokat tulevat purkamaan eläkerahastot ja käyttämään ne omiin tarpeisiinsa. Me nuoremmat joudumme taas aloittamaan kaken uudelleen alusta.

    Äänestä

Oulu on meistä katsoen kuin eri maassa. Ja mitä kuntaliitoksiin tulee.. Kuka lukuja pelkää? Nyt ollaan listalla viidensiä.. sillä ei pitäisi olla mitään väliä ollaanko viidensiä vai kuudensia, kun ollaan kerran oltu ykkösiä.

Äänestä

Oulun asukasluku on 130 000 ja kasvaa koko ajan. Turku kutistuu ja kohta Oulu menee ohi.

Äänestä
  • Oulu 130.000

    Turku 175.500

    Eroa on, mutta trendi on huolestuttava.

    Äänestä

  • posankka kirjoitti:

    Oulu 130.000

    Turku 175.500

    Eroa on, mutta trendi on huolestuttava.

    Oulun kaupungin koko saattaa kasvaa Turkua nopeammin, mutta Turun seutu kasvaa siinä missä muutkin kaupunkiseudut.

    Turun tilanne on Helsingin tapainen, jossa kasvamisen esteenä on lähinnä rajat, ei mikään muu. Oulussa sellaisia ongelmia ei ole, niin kuin ei Tampereellakaan.

    Minä olisin ennemmin huolestunut Turun väestön rakenteesta.

    Äänestä

  • jaa-a... kirjoitti:

    Oulu sekä naapurikunnat molemmat kasvavat turkua ja turun seutua selvästi nopeammin. Ykkösluokkaa suomessa, vaikka tampereen seutukin tod. nopeasti paisuu. Jostain luin että Ylöjärvelle tuli muuttovoittoa viime vuonna yli 700, Lempäälään 550?

    Äänestä

Oulusta on matkaa kaikkialle enemmän kuin muualta Suomesta.

Äänestä
  • Sinänsä Oulu voi kyllä hyvin kerätä Lapin matkustajia yhteen paikkaan. Sinänsä tälläinen jakaminen olisi juuri sitä tervettä politiikkaa. Tampere on ehkä hivenen liian etelässä pohjoiselle ulottuvuudelle.

    Jos Turun ja Helsingin välillä olisi oikea junaliikenne, joksi en "paskarataa" laske, voisi Helsinki-Vantaan ruuhkia purkaa Turun kentälle, mutta todennäköisesti Turun lentokenttä voi kasvaa lähinnä rahdinmyötä.

    Jos oltaisiin järkeviä, niin Turun seudun tulisi itse investoida uuteen uljaaseen matkustaja terminaaliin matkustajamääriä uhmaten ja tarjota vanhaa terminaalia low-cost lentoyhtiöille. Finavia ei tule Turkuun tekemään investointeja vuosikymmeniin, koska se on jo varannut pääomansa tulevaisuudessa eri hankkeille.

    Äänestä

  • Olustahan voisi tehdä pääkaupungin, kun se on keskellä Suomea.

    Äänestä

  • maantieteellisesti kirjoitti:

    Olustahan voisi tehdä pääkaupungin, kun se on keskellä Suomea.

    Turku oli pääkaupunki, koska se sijaitsi keskellä itämerta!

    Äänestä

  • nana.. kirjoitti:

    Turku oli pääkaupunki, koska se sijaitsi keskellä itämerta!

    Olisi vieläkin pääkaupunki,jos ei olisi palanut niin pahoin.

    Äänestä

  • juha.kilpinen kirjoitti:

    Olisi vieläkin pääkaupunki,jos ei olisi palanut niin pahoin.

    Pääkaupunki siirrettiin hesaan ennen Turun paloa. Turun palo oli hyvä tekosyy siirtää lisää!

    Äänestä

  • Oulusta pääsee junalla ja lentokoneella lähes yhtä nopeasti pääkaupunkiin asioita hoitamaan kuin Turusta! Pohjoisen juna on ollut jo vuosia yllättävän nopea. Nyt siis lentoyheydet paranevat entisestään. Samat asiat koskevat Tamperetta.

    Kyllä täytyy ihmetellä Turun yhteyksien kurjuutta. On tosiasia, että muut kaupungit ovat syystä tai toisesta saaneet hoidettua liikenneyhteytensä Turkua paremmin.

    Äänestä

  • toimii kirjoitti:

    Oulusta pääsee junalla ja lentokoneella lähes yhtä nopeasti pääkaupunkiin asioita hoitamaan kuin Turusta! Pohjoisen juna on ollut jo vuosia yllättävän nopea. Nyt siis lentoyheydet paranevat entisestään. Samat asiat koskevat Tamperetta.

    Katsohan kun Tampere ja Oulu voivat tehdä yhteityötä, mutta Turku yksi täällä entisellä pääkallopaikallaan. Täällä kun ei tietenkään ole muuta kuin Turku, jonne kaikkien teiden pitäisi johtaa, muttei johda enää, kun Helsinki on pääkaupunki. Siinä vika.

    Eli Turku joutuu yksin taistelemaan jokaisesta radasta ja tienpätkästä, joka tänne varsinaiseen Suomeen johtaa. Meillä ei ole muita apuna takaatamme löytyy vain Eurooppa, josta apua voi pyytää.

    Äänestä

  • kaskas! kirjoitti:

    Turun putoaminen kehityksen kelkasta valtakunnan tasolla johtuu aivan meidän turkulaisten valitsemien saamattomien kansanedustajien puuhasteluista.
    Kantsii varmaan äänestyskopissa paremmin turuilla ja toreilla keskusteltuaan ehdokkaiden kansssa tarkoin harkita kenelle Arvoisa Turkulaisäänestäjä äänestäjä antaa äänensä, koska tultuaan valituiksi nousee kusi päähän valituille turkulaispäättäjäjille ja äänestäjät-rukat voi kevyesti unohtaa vaalikaudeksi.

    Äänestä

  • kaskas! kirjoitti:

    Katsohan kun Tampere ja Oulu voivat tehdä yhteityötä, mutta Turku yksi täällä entisellä pääkallopaikallaan. Täällä kun ei tietenkään ole muuta kuin Turku, jonne kaikkien teiden pitäisi johtaa, muttei johda enää, kun Helsinki on pääkaupunki. Siinä vika.

    Eli Turku joutuu yksin taistelemaan jokaisesta radasta ja tienpätkästä, joka tänne varsinaiseen Suomeen johtaa. Meillä ei ole muita apuna takaatamme löytyy vain Eurooppa, josta apua voi pyytää.

    Valtio ei anna rahoja sinne rikkaaseen Varsinais-Suomeen, jolla olisi vaikka muille jakaa. Ökyrahat tietenkin on pantu patjan alle omiin tarpeisiin.

    Köyhimyksiähän taas on pakko auttaa...

    Äänestä

  • rikkaille tipu kirjoitti:

    Valtio ei anna rahoja sinne rikkaaseen Varsinais-Suomeen, jolla olisi vaikka muille jakaa. Ökyrahat tietenkin on pantu patjan alle omiin tarpeisiin.

    Köyhimyksiähän taas on pakko auttaa...

    Me ollaan oikeen rikkaita täälä? Kumma kun se ei vaan näy missään.

    Äänestä

  • toimii kirjoitti:

    Oulusta pääsee junalla ja lentokoneella lähes yhtä nopeasti pääkaupunkiin asioita hoitamaan kuin Turusta! Pohjoisen juna on ollut jo vuosia yllättävän nopea. Nyt siis lentoyheydet paranevat entisestään. Samat asiat koskevat Tamperetta.

    Kyllä täytyy ihmetellä Turun yhteyksien kurjuutta. On tosiasia, että muut kaupungit ovat syystä tai toisesta saaneet hoidettua liikenneyhteytensä Turkua paremmin.

    Turun alueen kansanedustajat eivät tee juuri mitään oman alueensa hyväksi. Eläkeleikkuri Virpa Puisto on suorastaan haitaksi ja silti turkulaiset häntäkin äänestävät.

    Äänestä

  • kansanedustajat kirjoitti:

    Turun alueen kansanedustajat eivät tee juuri mitään oman alueensa hyväksi. Eläkeleikkuri Virpa Puisto on suorastaan haitaksi ja silti turkulaiset häntäkin äänestävät.

    Puolueeseen katsomatta Turun seudun kansanedustajat ovat olleet jo vuosikymmenia surkeaa sakkia ja kaikki on luettavissa Turun alaspain menemisessa.
    Kuitenki kehtaavat valssata Pressanlinnassa kuin jotain olisivat sen eteen tehneetkin.

    Äänestä

ei turkuun tule muuta kehitystä kun lisää vanhainkoteja! edessä hyvä tulevaisuus.... olen pitkään jo katsellut esimerkiksi neljän aikaan ravattulan kohdalla 10 tietä niin autoletka menee lietoon päin turusta...

Äänestä
  • Turkuunhan on noussut kaksi uutta valtavaa linnaa vanhuksille. Näitä Turkuun tullaan tarvitsemaan ja rakentamaan vielä monta. :D

    No hyvä puoli on siinä, että kun vanhukset sitten aikanaan siirtyvät manan majoille ja Turun väkiluku puolittuu, niin voimme vapauttaa nämä hulppeat rakennukset muuhun käyttöön.. asuntoina niitä ei kukaan silloin enää tarvitse.

    Mietinpä tässä vaan, että mistä Turun vanhuksille löydetään aikanaan hoitajat, joista lienee jo nyt huisin helppoina aikoina pulaa. Ehkä käy niin kuin Akerilla ja haemme hoitsut tänne Italiasta saakka!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

posankka kirjoitti:

Ouluun puuhataan Suomen toista kansainvälistä lentokenttää. Investoinnin suuruus on 90 miljoonaa. Oulun asukasluku on jo 125.000 ja kuntaliitoksia on vireillä. Turku putoaa sijalle 6! Kiitos Ilkka Kanerva & kumppanit!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu