Miten käy teiltä keskustelu kasvokkain vai onko niin, että kirjallisesti sujuu, mutta kasvokkain katsellaan seiniä päin tai taivaanrantaan? Naiivi kysymys, mutta keskustelu ts. normaalein muoto tuntuu olevan kovin vaikeaa ikäihmisillekin. Jos siis pitää puolituntematonta tai täysin tuntematonta viihdyttää tai saa (paremminkin niin), koetteko tilanteen kiusallisena, kun ette tiedä henkilöstä mitään vai sujuuko seurakeskustelu? toisin sanoin: oletko mielestäsi kömpelö vai sujuva keskustelija? Jos jotakin, miksi niin?
Kiinnitin huomiota jonkun seruanhakuasian yhteydessä siihen, että monet- iän asiaan vaikuttamattta - sanoivat keskustelun olevan niin vaikeaa ennenkuin tutustuu paremmin. Jos se on vaikeaa, eihän sitä tutustukaan paremmin kuin joskus vuosien kuluttua!
Palstoilla jokunen ilmotti, että viesteihin ei pidä vastata perustellen vaan jotakin lyhyttä ja kevyttä. Että se on keskustelua. Minusta se on höpinää.
Kiinnitin huomiota jonkun seruanhakuasian yhteydessä siihen, että monet- iän asiaan vaikuttamattta - sanoivat keskustelun olevan niin vaikeaa ennenkuin tutustuu paremmin. Jos se on vaikeaa, eihän sitä tutustukaan paremmin kuin joskus vuosien kuluttua!
Palstoilla jokunen ilmotti, että viesteihin ei pidä vastata perustellen vaan jotakin lyhyttä ja kevyttä. Että se on keskustelua. Minusta se on höpinää.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Käsillä puhumisen...
...vaimoni mielestä olen pelastanut usein kiusallisen hiljaisuuden juttelemalla niitä näitä. En sitten tiedä?
kuinka vastapuoli minut kokee kussakin tilanteessa keskustelijana. Osaanko kuunnella, osaanko poimia vastaukseeni juuri häntä kiinnostavat asiakohdat, osaanko vastata niin että keskustelumme jatkuu, sillä on ikävää jos vastaan toiselle ja hän muutaman minuutin kuluttua sanoo...jooo, tai että itse vastaisin kuin tyhjentäen koko vuoropuhelun yhteen sanaan.
Hyvä keskustelu on vuorovaikutusta ja jatkuu kitkattomasti jos osaamme sitä johdatella, vastata kuin kysyen, ja kysyä kuin vastaten, jolloin toiselle jää mahdollisuus tuoda mielipiteensä esiin. Utelua se ei kuitenkaan saa olla, hienovaraisuus on tärkeää kirjoittaen ja puhuen käydyssä keskustelussa.
Harvoin jään sanattomaksi, en tiedä olenko koskaan asiallinen vastapuolen näkökulmasta katsottuna.
Hyvä keskustelu on KUUNTELUA. On kiinnostunut ja malttaa kuunnella mitä toisella on sanottavaa, eikä vain odota että pääsisi itse sanomaan jotain kuolematonta.... Tai kertomaan omista vaivoistaan;;))
Kuten heti alussa sanoin.... osaanko kuunnella, ja sen voi sanoa vain keskustelukumppanini, en minä, koska, jos ei kuuntele, ei kykene vastaamaankaan.... niin se menee.
Mutta yksipuolinen kuuntelijana oleminen ei ole keskustelua....se on jo sielunhoitajan työtä.
olen, usein jään kuuntelijan rooliin. Vastapuoli on niin täynnä omia asioitaan, ettei huomaa kysyä,"mitä Sinulle kuuluu"? Ja jos kysyykin, keskeyttää ensimmäisen lauseeni jälkeen ja jatkaa omistaan.
Hyvin monet on aina oikeassa, vaikka olisivat ihan väärässä:)
Minusta kenekään ei pitäisi olla ehdottoman oikeassa vaan pitäisi kuulla toisenkin kanta ja arvioida sitä omaan mielipiteeseensä.
Minä käännän kelkkani, jos toinen on paremmin oikeassa monesti..
On myös asioita, että molemmatkin voi olla oikeassa, vaikka ovat aivan erimieltä:))
Niinpä on, että aina oikeassa olevia on harvinaisen paljon. Kuulun luultavasti aika ajoin joukkoon tummaan. Mutta osaan laillasi kääntää kelkkan, kun huomaan olevani väärässä. Silti en koe olevani takinkääntäjä. Perun, jos on hyvät perusteet, en miellyttääkseni.
Ah, tuo kuuntelun lahja, se on arvokas ominaisuus eli kuunnella oikeasti, mitä toinen sanoo eikä puolella korvalla. Päällepuhuminen on kamalaa, kuorolauluhan siitä tulee tai yksinpuhelu loppujen lopuksi. Onkohan tuo päällepuhuminen suomalainen ilmiö? Olen ollut ulkomailla huomaavinani, että eivät puhu toisen puheen päälle vaan malttavat kuunnella.
En yhtään pelkää, etten osaa puhua ja johdatella. On syytä pelätä, etten jaksa kuunnella, etten kuule.Kuuntelijoista on tässä maailmassa kova puute.Puhujista ei ole minkäänlaista pulaa.
Yleensähän me pajatamme kuorossa.Kun jukko ihmisiä kokoontuu, jään yksinäni kuuntelemaan sitä äänten sorinaa. Kuin pulppuava pata porisemme.Humina vaan käy.Kuka kuuntelee ketä? äänessäolo on niin turvallista.
Aikoen alussa apinalaumat kiitivät läpi viidakon ilakoiden puiden latvoissa. He huutelivat koko ajan pitääkseen lauman kasassa ja tiedottaakseen toisille, onko vaaraa, että kaikki on hyvin.
Meillä tämä jatkuva papatus on jäänne apina-ajoilta.Viestintä on niin iso käsitteenä. Meidän ihmisten viestinnästämme on sanallista vain 5-7%.Kannattaisiko tarkkailla myös sitä muuta viestintää?
Mutta on tilanteita jolloin on pakko puhua päälle saadakseen edes vähän kommentoitua, kun toinen puhuu niin paljon ja pitkään. Huono tapahan se on mutta ainoa saadakseen äänensä ja ajatuksensa toisen tiedoksi. Toinen, se paljon puhuva harvoin kuitenkaan ottaa keskeyttäjän sanomisia edes huomioon vaan jatkaa.
Ja puolella korvallahan sitä toinen väkisinkin silloin jatkaa kuuntelemistaan.
Vielä päällepuhumisesta niin itä-suomalaisilla sukulaisillani on usein hersyvä tapa puhua toistensä puheiden päälle eikä se tunnu haittaavan.
Ainakin ranskalaiset puhuvat usein reippaasti toistensa päälle ja kädet heiluu...
Siihen aikaan viihde oli, että naapuri, sukulainen, tuntematon jutteli "uutisia", tai muisteli menneitä (kuuntelin mielellään vanhoja), siinä olin hiljaa jopa illan, kun sattumukset ei olleet mitään yhdenlauseen nykytarinoita:) Niistä oli hyvä ottaa oppia.. Hauskojakin oli seassa.
Olispa ollut silloin "naikkkonen" lähettyvillä, niin olisin kuunnellut häntäkin:))
Minä keskustelen ja parhaat keskustelut tulee monesti ihan tuntemattomien kanssa..
Olen vaihtanut asuinpaikkauntaa monesti eläessäni ja olen huomannut jutun luistavan parhaiten itä-Suomessa.
Uudellamaalla saa olla pari sukupolvea, jos sittenkään keskustelu heiltä sujuu paria lausetta enempää.
Aina pitäisi olla vahvaa asiaa, jos heitä lähestyy ja pitävät kummajaisena jos heittää muutaman lauseen ajan tapahtumista.
Hyvät keskustelut ja pöpilöitä ei tarvittaisi tässä maassa:))
Olen hyvin pitkälti samaa mieltä eli keskustellen ennaltaehkäistään mielenterveysongelmia ja yksinäisyyttä sekä montaa muutakin asiaa. Eihän ihmisiä tarvitse pelätä, jos eivät nyrkit ojossa tai aseen kanssa ole liikkeellä. Harvemmin ovat. Kun ensin hymyilee ystävällisesti ja sitten aloittaa keskustelun vaikkapa joulun vietosta, säästä, mikä tekee tänään tyytyväiseksi tms. juttua ilmaantuu ihmeesti.
Niin, enpä voi toista mieltä olla toisestakaan asiastasi eli itä-suomalaisista. Jotakuinkin nuin voi olla: ovat varsin puheliasta väkeä, mutta kyllä jokunen yrmy mahtuu joukkoon, jos ei muuta niin kuoriositeetin vuoksi. Serkkuni, vilkas itä-suomalainen, puhuu aina tavatessamme puheeni päälle, jotta ehtii varmasti sanoa sanottavansa.
Koska aikoinani olen ollut ujo ja kaino ja nyt vain vanha, olen opetellut keskustelemaan vieraiden kanssa kaikenlaisissa tilanteissa ja paikoissa. Kivaa on ja aika kuluu nopeasti, varsinkin, jos jotakin liikennevälinettä odottelee tai myöhästynyttä seuralaista tai... Voi tietysti olla, että geeneissäkin olen suulauteen saanut hyvät lähtökohdat. Hiljaiset miehet viihtyvät seurassani erityisen hyvin.
Sitä en tiedä, keskustelenko oikeasti vai höpötänkö. Varovainen arvaus on, että viimeksimainittua enempi.
Nimimerkkisi on todella seksikäs!!
Jo tietoisuus, että joku on sellainen, irrottaisi kielenkannat herkullisiin keskusteluihin:))
Kiitos, eipä tullut tämä seksikkyys mieleeni, mutta niinhän se on, kun nimitystä tarkemmin tiirailee. Kas, netissähän kuka tahansa voi olla mikä tahansa, vaikka herkku.:)
Jokainen kun ymmärtää keskustelun omalla tavallaan. Ainakaan sen ei pitäisi olla yksinpuhelua:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=563&posting=22000000019374890
jota eivät todellakaan kaikki hallitse. Kuitenkin kaikkinaisen keskusteluntaidon ensimmäinen vaatimus on se, että osaa kuunnella.
Googleta sana "kuunteleminen" ja kuuntele Googlessa puhuvien viisaiden sanoja kuuntelemisesta.
ei synny ja jos syntyykin se pian loppuu tyypin kanssa joka tokasee:mitäs sinä höpiset!
kuuntelijakaan kiva ole jos ei kommentoi mitään eli vaan kuuntelee.
Aivan - on tärkeää kommentoida vaikkapa lyhyillä välihuomautuksilla kuten; hmmm ymmärrän ... ahaa vai niin ... kuulostaa pahalta ihme että kestit ...jne.
Ei välikommenttien tarvitse niin syvältä luotaavia olla. Pääasia että on läsnä ja osoittaa aitoa mielenkiintoa.
- - -
Yhteiskunnassa on huutava puute sekä kuulluksi tulemisesta että käden hellästä kosketuksesta.
Olemme samoilla linjoilla,neuvot aivan oikein, mutta kuule.Kuka kuuntelee neuvojamme? Luepa! Hih.Pitää kiireesti katkaista toisen tautitarina ja kertoa omaa päälle.
Onhan se erittäin suuri vahinko jos Amatsoonililjan ja Albertiinan hienot neuvot kaikuvat kuuroille korville;;)) Mutta ei se mitään, pidetään me vaan hyvää, kuuntelevaa keskustelukulttuuria yllä, ja toivotaan että muutama ajatuksensiemen lankeaa otolliseenkin maaperään!
Hassumpi ajatus ei taitaisi olla sekään, että ihan tietoisesti alkaa pitää yhtä kuuntelupäivää kerran viikossa - Keskiviikkona Keskityn Kuuntelemaan! Mitäs näin hienosta ideasta sanot???
Hyvä idea, toivottavasti muistan sen ensi keskiviikkona. Jospa laitan narun sormeen. Kuunteleminen on minulle ongelma eli en malttaisi aina. Kun mihinkään ei ole kiire,asia on vain itsekurista kiinni. Ja asenteesta: että antaa arvoa kumppanille.
Hei,
muistamisen helpottamiseksi mieleen juolahti tuo koo-alkuinen viikonpäivää: Keskinäisen Kunnioituksen Keskiviikko - Keskitytään Kuuntelemaan!!!
- - -
Meillä on muuten eteisalussa tähän keskusteluteemaan sopiva vanha mietelmä: "Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi. Ja kuuntele muita, myös tietämättömiä, sillä heilläkin on oma tarinansa kerrottavana."
Kylläpä jaat hyvää sanomaa. Juuri noin, hyvä.
Viikonloppuja!
Työni puolesta olen joutunut paljon keskustelemaan. Olen rohkea, cocktailtilaisuuksissa huomaan, jos joku on yksin, menen pitämään seuraa. En tukeudu tuttuihin, vaan olen paljon liikkunut yksin, myös ns. suuressa maailmassa. Täten olen tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin. Kansainvälisissä piireissä liikuin kuin kala vedessä, nyt taas ihan yksin suomalaisessa metsässä. Useimmiten seurueissa on henkilöitä, jotka vähättelevät toisten mielipiteitä, silloin yleensä vaikenen, en halua loistaa yli muiden. Paras tunnelma on ollut UNESCO:n kansainvälisessä kongressissa kauan sitten, siellä syntyi todellista vuorovaikutusta, keskinäinen kunnioitus huokui aistittavaksi.
Kaltaisille on tilausta. Muistan monista edustustilaisuuksista ja muista kekkaloista - kun olin nuori/vanha,mutta vihreä - inhottavan tunteen, kun ei tunne ketään ja kaikki liittoutuvat tuttaviensa kesken asenteella "älä häiritse".
Vaikka hymyilisi kuinka ja yrittäisi keskustelua synnyttää, saa vastaukseksi joko jäätävän hijaisuuden tai jotakin muminaa ja seuraavaksi selän katsottavaksi. Mietin monta kertaa, mikä määrittää sivistyksen ja miten nämä koulutetut ihmiset mahtavat pärjätä paikoissa, joissa sitä tuttavajoukkoa ei ole ympärillä.
No,olen tottunut pärjäämään yksin ja jos seuraa ei kerta kaikkiaan kiinnosta muut kuin tutut, pääsee tarkkailijan asemaan. Siinä on ollut pahuksen hauskaa, vahinko etten ole voinut nauraa kuin sisäisesti. Huomioiden tekeminen on hyvinkin tarpeellista.
Mielestäni hyvään käytökseen/seurustelukulttuuriin kutsuilla ja muissa yhteisissä kekkereissä kuuluu, että keskustellaan myös tuntemattomien kanssa eikä liitouduta vain ja ainoastaan tuttujen
seurassa. Näin ei vain useinkaan käytännössä toimita eikä kyse ole sitä, että muodollista sivistystä kutsutuilta puuttuisi. Ehkä siinä on jotakin omituista reviiriin suojelun luontoista.
Bisneskuvioissa toimivan on opelteltava verkostoituminen ja muihinkin kuin oman alansa ihmisiin tutustuminen melkein missä vain. Rohkeutta pitää olla ja myös sellaisia keskustelun avauksia, että jokin naru saadaan solmittua yhteiseksi. Tuntemattomat ovat usein paljon mielenkiintoisempia kuin tutut tai puolitutut ja sitähän ei koskaan tiedä, missä seuraavan kerran tavataan.
Varsinkin naiselle, joka joutuu liikkumaan yksin, kaltaisesi eli toiset rohkeat ovat pelastus.
On myös monia, joilla ei ole mitään ajankohtaista keskusteltavaa?? Olen tavannut sellaisia paljon, jotka keskustelee kuinka kännissä oli illalla, mistä saa viinaa, tuliko tappelua, yrjöilyä, ym.
Noi oli pääosin miehiä.
Naiset keskusteli(eläkeikäisiä)mihin mennään seuraavaksi, siis matkalle ja mistä rahat, mitä edellisellä matkalla tapahtui, "yrittikö joku jotain" jne.
Oli eläkeläisten tapaaminen, ei mitään ajankohtaista ja muljaisivat vihaisesti, jos muusta yritti juttua??
Semmoista oli kuulemma aina, heidän viihde:(
näitä turhantärkeitäkin joukossa. Yleensä tiettyihin tapahtumiin kuului lounas. Meitä oli suuri joukko ja seisova
pöytä. Jokainen voi sitten hakeutua pöytään syömään. Yleensä valitsin minkä vain vapaan paikan ja esittäydyin. Vieressäni istui mieshenkilö, joka ei esittätynyt. Yritin virittää keskustelua ja vahingossa luulin häntä oman ammattini harjoittajaksi. Hän muljaisi ja sanoi olevansa ministeriöstä, muttei esittäytynyt. Vasemmalla puolellani oli paljon hauskempaa seuraa, joten keskustelua syntyi