Olen ikäkriisissä! Viime vuonna olin viel 50 ja nyt yli 50.
Huomasin yht'äkkiä potevani pelkoa ikääntymisen johdosta. Kuolema käy mielessäni kauheena asiana, vaikkei se sitä oliskaan, mut on niin paljon vielä tekemistä.
Olin pikkujouluissa, vastapäätä istui ikääntyneitä naisia ja miehiä. Katselin heitä ja totesin kuuluvani samaan joukkoon. Olin suorastaan kauhistunut. Olen pitänyt itseni toiminnallisena ja nuorekkaana, mutta siellä miltei peilasin itseäni toisten kasvoista. Juuri se kasvojen ilme, joka muttuu aina vain surullisemman näköiseksi, vertaisin koiran: bassetin naamaan. Juuri sellaiseksi olen tulossa, voi elämän kevät sentään.
Mitä mieltä palstalaiset ovat näistä asioista, mitä tunnette sisällänne, kuinka ikääntyminen vaikuttaa, tai ei vaikuta.
Huomasin yht'äkkiä potevani pelkoa ikääntymisen johdosta. Kuolema käy mielessäni kauheena asiana, vaikkei se sitä oliskaan, mut on niin paljon vielä tekemistä.
Olin pikkujouluissa, vastapäätä istui ikääntyneitä naisia ja miehiä. Katselin heitä ja totesin kuuluvani samaan joukkoon. Olin suorastaan kauhistunut. Olen pitänyt itseni toiminnallisena ja nuorekkaana, mutta siellä miltei peilasin itseäni toisten kasvoista. Juuri se kasvojen ilme, joka muttuu aina vain surullisemman näköiseksi, vertaisin koiran: bassetin naamaan. Juuri sellaiseksi olen tulossa, voi elämän kevät sentään.
Mitä mieltä palstalaiset ovat näistä asioista, mitä tunnette sisällänne, kuinka ikääntyminen vaikuttaa, tai ei vaikuta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nuori olet vielä, ei kannata ottaa pakkia,
ikääntyminen on kaikkien kohdalla,
ja se on aivan luonnollinen asia.
sinähän saat meiät 50 porukat paniikkiin kun oot noin allapäin.
Oman ties kulkija kun oot niin ei muuta kun camel buutsit jalkaan ja eteenpäin sano mummu hankessa
On asioita, joille ei mitään mahda. Elämä jatkuu niin kauan kunnes se päättyy.
Elämä on ihmisen parasta aikaa.
Kyllä nykyiset nuoret ovat tasan yhtä kauan nuoria kun mekin ollaan oltu.
50&60v väli menee hirveän joutuisasti.
Nelissäkymmenissä oli jonkinlainen ikä-kriisi.
Nykyisin en ajattele koko asiaa, elän vain ja olen tyytyväinen terveydestä ja siitä että olen hyvissä voimissa ikäisekseni, toisinkin voisi olla.
olen 70 nuori ja reipas,vahan kankeemmin peffa nousee tuolista,peilista katsoo joku ryppyine nainen,vahan useimmin taytyy kayda pissalla,unenlahjat on hyvat,nukku vaikka tuolille,en muistele karsimaani pahaa en muista missa ne avaimet,sateenvarjot ym ovat
Itse kun täytin 50v oli sama tilanne.
Naapuri suuttui kun se täytti saman, kun vihjasin asiasta, että tatsotko taaksepäin, mitä on tullut tehtyä ja mitä keties on tekemättä?
Suuttui peijakas? Sanoi, että ala hupsimaan, eihän tässä nyt vielä siinä iässä olla, mutta kylläs sitäkin kohta koppasi ja oli hyvä ettei henki mennyt???
Mukava aihe kerrassaan...
Elä hyvä ihminen piruja seinille maalaile. Oon 60:nen, käyn täysin trehfeillä 40-45 vuotisten kanssa, kirjoittelen, puhun tekstaan... Oon ylpee, kun on muutama harmaa haiven ilmestynyt ohimoille. Kampaaja olis värjännyt, minä kauhistuin, että ei missään nimessä.
Ei paina ainakaan ikä, se on korvien väli, jos noin asia Sinusta tuntuu.
Viisikymppisenä minullakin oli kriisi.Ensimmäisestä synttärikortista raaputin sen iän pois. Aivan kamalalta tuntui.
Älkää nyt hyvät ihmiset mitätöikö toisen avointa kertomusta.
Usein katson kasvojani ja näen miten ne alkavat roikkua, täytyy ponnistella ilmeen pitämisessä. Kaikenlaista kremppaa on tullut ja väsyttää usein, on kankeutta.
Mietin usein, sanko elämästä kyllikseni. Jos alkaa tuntua, että johan tätä on nähnyt, mutta ei.. Aina vaan lisää tekee mieli.
Vanhuksen elämä Suomessa ei ole kuulemma herkkua, muytta jollain lailla se kiinnostaa.Jännittävää kuinka selviytyy. On kuin venäläistä rulettia. Voi kaatua seisovilta jaloiltaan, voi jäädä kitumaan tai sitten alkaa sairastella ja kokee kaikenmaailman kauhut. Sitten on vielä sekin mahdollisuus, että elää pitkän tyytyväisen, joskin sairauksien täyttämän elämän.
Oikein terveet ovat usein hankalia ihmisiä.
On sis jännittäväänähdä kuinka tässä oikein käy. Näkymättömiksi on jo tuntu, se on koettu. Kukaan ei juuri enää kysy mitään. Kun jää eläkkelle,loppuu järki. Se menee aseman mukana. Jyvät valikoituvat akanoista. Olen nyt vain minä.
Useimmiten minulla on hauskaa ja aina olen kiinnostunut alkavasta päivästä.
No minä jos kuka ei ole terve. Olen sairaseläkkeellä ollut jo yli 10 vuotta. Kysymys on oman olotilansa hyväksymisesta sekä kuinka sinut on itsensä kanssa. Kun jouduin eläkkeelle, olin vuodepotilas, vaikeasti sairas, ja hirvittävästi leikattu. Liikuntakykyni on rajallinen, en pysty kovin paljoa esim. kävelemään.
Mutta eivät ne minua haittaa, eikä ympäristökään minua vieroksu näistä puutoksista.
Se on mieli, mikä vaikuttaa, miten kukakin minuun suhtautuu. Minun mieleni antaa ympäristölle signaaleita minkä ikäiset, minkä arvoiset ja ketkä uskaltavat lähestyä ja kontaktoida toista ihmistä.
Olen aina pitänyt itseäni nuoremmista miehistä.
Olen reilut kuuskymppinen.
Tätä suhdetta 21-vuotta nuorempaan mieheen on jatkunut heti kuusi vuotta.
Meillä menee aika hyvin vieläkin, hän ei ole osoittanut kyllästymisen merkkejä.
En ole ainakaan äiti hahmo, seksi on ollut ylläpitävä voima suhteessamme.
Mutta viime aikoina olen huomannut itsessäni kyllästymistä, en vitsisi harrastaa sänkykamari hommia niin paljon kun hän haluaisi.
Nautin kyllä siitä mutta aloittaminen tuntuu aika usein vaikealta.
En ole tähän asti ajatellut paljonkan ikä-eroamme.
Mutta alan kallistua siihen suuntaan että suunnilleen saman ikäiset sopivat parhaiten toisilleen.
En kyllä pidä hyvänä sitäkään että mies on vanhempi, kaikkihan tietävät nais leskien lukumäärän miehiin verrattuna.
Ikäkriisi? Se on vain todellisuustajun unohtamista. Me olemme sen ikäisiä, kun itse haluamme. Biolooginen ikä ei ole se ikä jossa elämme. Meidän tulee tuntea oma ikämme elintavoissamme. Etsi seuraa sellaisten ikäistesi seurasta, jotka vahvistavat omanarvon tuntoasi (näin lyhyesti sanottuna) Itse olen yli 70 ja tunnnen oloni viiskymppiseksi. Menetin vaimoni vuosi sitten. Se oli kriisini pahin hetki, mutta alan pikkuhiljaa selviämään siitä vaikka se onkin vaikeaa. Käyn edelleen haudalla pari kertaa viikossa. En silti tunne olevani vanha vaikka olenkin iäkäs. Liikun ja elän, vain se on tärkeää. Ympärillä on paljon hyviä ystäviä jotka ovat nostaneet minut taas pinnalle.
tämä sen takia tuntuukin vaikealta, kun olen kovin nuori mieleltäni, mutten en enää seikkailun haluinen. Kroppa ja naama vanhenee, mutta sisin ei haluu pysyä mukana. Olen miltei aina tuntenut masennusta syksyisin, en voi hyväksyä, kun luonto kuolee, vaikka se on osa luonnon kiertokulkua. Tämä ikääntymien, luulen, kuuluu samaan sarjaan: en osaa asennoitua oikein, tähän olotilaani.
Olen pitänyt vanhempien ihmisten seurasta aikaisemmin, koska minun vanhempani poistuivat melko nuorena kumpikin, kait olen vanhemmista ihmisistä etsinyt omia läheisiäni, mutta nyt on tosiaan tullut mutkia matkaan.
En usko enää seurustelevani, aikaa on kulunut liian paljon ja olen huomannut olevani itsekäs: minä itse, minä vaan, kärttyisäksi, tiukkapipoksi muuttuva, vanha ämmä.
Jospa nyt auttaisi, kun tässä voin itseäni haukkua, kuten päiväkirjani sivuilla. Niitä joskus selaillessa, olen sentään toisinaan ollut iloinen, toiveikas ja pää täynnä suunnitelmia.
Nöyrästi otan kirjoituksenne vastaan, olen hyvilläni, saadessani vastakaikua ja voimaa edessäni olevaan taisteluun, jossa oma tahto kuitenkin voittaa, etenkin kun saa uusia ideoita.
Jospa voisin sanoa samaa itsestäni, mitä Sinä 50 . Olet vielä kaikkien mahdollisuuksien haltija,jos vain uskallat ja haluat uskoa niin.Nyt sen tiedän kun olen reippaasti 60 .n mies.En tunnusta olevani vieläkään mikään ikäloppu raakki.Ikääntymien on luonnollinen ja pakollinen tapahtuma, joka päättyy vääjäämättä kuolemaan.Sitä ennen on otettava kaikki irti elämästä. Kaikki se mitä elämä tarjoaa. Seikkailuun mukaan, vaikka silmät kiinni.Onpahan jotakin muisteltavaa sitten kiikkustuolissa vanhuuttaan viettäessä.Kuusikymppisenä sitä katuu, ettei tehnyt vielä viisikymppisenä sitä tai sitä asiaa.Viidestä kympistä kun ne vuodet pakkaavat olemaan entisen viikon mittaisia pyrähdyksiä, jotka kiitävät ohi huomaamatta.
ja tavoittelu on järjetöntä.Elämään kuuluu jokaisen vanheneminen.Elämän totuudet on hyväsyttävä, eikä tavoiteltava ikuista nuoruutta.
Iäkkäämpänä sitä yllättäen huomaa, miten nopeasti elämä on kulunut.
Kriisin voi kehitellä itselleen ihan mistä tahansa, vaikkapa iästä.
Jonkun 80-kymppisen näkökulmasta sinäkin olet nuori.
Niin mistä johtunee että monilla on mieliala ongelmia johon myös kriisit kuuluvat. Hyvin usein tapaa parhaassa työiässä olevia sairaslomilla masennuksen vuoksi ja on yleinen pahanolon syy.
Työvuosia voi olla edessä vielä kymmenenkin ja ollaan todella uupuneita, tosiasiassa voidaan olla niin väsyneitä halutaan vain nukkua vaikka vuorokauden ympäriinsä. Ihmisssuhteiden viidakko on monisärmäinen, kaikki eivät jaksa kestää ulkopuolelta tulevia paineita.
Silloin kun mieli on alamaissa, ei kestä mitään paineita ja ongelmakenttä on valmis.
Mitä pitäisi tehdä, missä vika. Ei voi aina ajatella sanontaa, hyvinvointi aiheuttaa pahoinvointia.
Ongelmia ei aina voi sanoa ikäkriiseiksi jokin mättää ihmismieltä.