autoilusta

meillä olisi auton hankinta edessä, ja jossain ensi vuonna olisi seefferhund tulossa, ja kiinnostaisikin, että kun yksi pääehdokkaista olisi skoda octavia farkku, niin mahtuuko saksanpaimenkoira mukavasti sen konttiin siten, että sen kontin jakaa sellaisella metalliverkolla puoliksi?olisi meinaan muutakin kuljetettavaa kuin koira, joten jäisi vielä puolet kontista käyttöön vaikka koira siellä olisikin.

kiitos
3261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pentuna kyllä melko varmasti mahtuu,mutta isompana voi olla ahdasta ainakin jos koira haluaa olla maakuuasennossa..Meillä isännän autossa(mondeo farkku)mahtuu hyvin yksi koira olemaan kun tavarat pienessä laatikossa ja kiinnitetty niin ettei liiku koiran päälle. Itellä auton takapenkillä. Tosin siinä tapauksessa poliisit suosittelee turvavyötä myös koiralle(saatavana koirille sopivia),koska vaarana lentää takapenkiltä eteen jne. äkkijarrutus tilanteissa...

Äänestä
  • Itselläni on Skoda Felicia ja siihen mahtuu kaksi täysikasvuista saksanpaimenkoiraa, myös makuulleen. Tavaratila on jaettu väliseinällä.
    Mulla on käytössä veräjät, jos olisin häkin tettänyt niin eivät ehkä olisi mahtuneet.

    Äänestä

mulla on aikuinen spk ja just tollanen scoda octavia combi eli farkku. Takakontti on Tosi Tilava, joten uskon että varmasti mahtuu hienosti aikuinen isokin koira ja sitten vielä tavaraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaan.... kirjoitti:

meillä olisi auton hankinta edessä, ja jossain ensi vuonna olisi seefferhund tulossa, ja kiinnostaisikin, että kun yksi pääehdokkaista olisi skoda octavia farkku, niin mahtuuko saksanpaimenkoira mukavasti sen konttiin siten, että sen kontin jakaa sellaisella metalliverkolla puoliksi?olisi meinaan muutakin kuljetettavaa kuin koira, joten jäisi vielä puolet kontista käyttöön vaikka koira siellä olisikin.

kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu