Quo vadis

Mikä teidän elämäänne ohjaa? Tarkoitan nyt ajatusten ja periaatteiden tasolla?
3419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lähisukulaiset, ystävät ja työ. Ilman ihanaa työharjoittelua liittyen opintoihin, kivoja työkavereita ja hyviä ystäviä yksinelävä ei jaksaisi niin hyvin. Kiitos tästä päivästä kuuluu ihanelle työharjottelulle ja mukaville työkavereille työharjottelupaikassa. Harmittaa, kun ensi viikolla täytyy palata kouluun. Olisin viihtynyt pidempäänkin. Ehkä myöhemmin palaan sinne, kun kysyn mielipidettä omaa projektia varten. Ammattitaitoiselta on aina kiva kysyä kriittistä mielipidettä ja saa rehellistä palautetta, josta on oikeasti hyötyä tulevaisuudessakin. Tietysti opeltakin saa hyviä neuvoja, mutta silti on vielä tosi hyvä kysyä rautaisen ammattilaisen mielipide, jotta itsekin voisi kehittyä amatööristä ammattilaiseksi.
-jami-

Äänestä

Vaikea kysymys lyhyesti ja yleisellä tasolla vastattavaksi, mutta sanoisinpa, että syväänjuurtunut usko ihmisten perimmäiseen hyvyyteen sekä luottamus siihen, että kaikella on aikansa, paikkansa, tarkoituksensa, syynsä ja seurauksensa.

Ajatteluani ja periaatteitani ohjaa myös näkemys siitä, että jollakin syvällisellä tasolla meillä kaikilla on yhteys kollektiiviseen tietoisuuteen ja ideamaailmaan ja että todellinen myötätunto ja yhteys ihmisten, luonnon ja maailman välillä voi syntyä tämän yhteisen nimittäjän kokemuksesta.

Äänestä
  • Totta, lyhyesti on paha sanoa, mitkä ovat elämäni arvot, mikä minua ohjaa. Tarkastelukulmiakin löytyy monia.Mutta sinä ilmaisit asian tosi upeasti ja lyhyesti. Minulle tuo lyhyt ilmaisu on välillä vaikeaa.

    Sinun kanssasi yhteistä on minulla se, että minä uskon myös ihmisen hyvyyteen. Mitään pahaa (absoluuttista pahaa) ei ole olemassa. On ihmisiä, jotka jostakin (ymmärrettävästä) syystä käyttäytyvät huonosti, tekevät jotakin kiellettyä, ts. pahaa, pahana pidettyä.

    Mitä puhut todellisesta myötätunnosta ja yhteydestä ihmisten, luonnon ja maailman välillä sekä kollektiivisesta tietoisuudesta on mielestäni tavoittelemisen arvoista. Olemmekohan me paljolti kuitenkin menettäneet mahdollisuuden tähän, kun elämme niin pienissä yhteisöissä tai eristäytyneinä toisista. Meillä saattaa olla myös hyvin monia yhteisöjä joihin kuulumme ja suhteet/siteet noihin ryhmiin eivät ole välttämättä kovin vahvat. Elämme aika itsekeskeisesti, itsellemme.

    Koetaanko tänä päivänä miten paljon sellaista yhteisöllisyyttä, mitä aikaisemmin kyläyhteisöissä tunnettiin? Tehtiin työtä yhdessä perhe- ja kyläkunnittain, tavattiin vapaa-ajalla naapureita, oli talkoita jne. Mietin, että onkohan ihmisillä nykyään niin paljon erilaisia ongelmia juuri siitä syystä, että heiltä puuttuu mahdollisuus kollektiiviseen yhdessäoloon. He eivät välttämättä tunne kuuluvansa johonkin, eivät ole luonnollinen osa jotakin suurempaa.

    Tänään puhuin taas kerran äitini kanssa siitä, että ei nykyään uskalla mennä naapuriin istuksimaan tuntitolkuiksi, kuten ennen tehtiin. Pitää odottaa vierailukutsua (jota harvemmin edes tulee). Ennen käytiin kylässä naapureissa eikä sitä mietitty, tultiinko sopivaan aikaan vai ei. Kaikki naapurit tunsivat toisensa ja kävivät toistensa luona kylässä. Oikeastaan ei edes pohdittu sitä, ovatko naapurit mukavia, pidetäänkö heistä vai ei. Kaikki otettiin vastaan sellaisina kuin he ovat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hominem? kirjoitti:

Mikä teidän elämäänne ohjaa? Tarkoitan nyt ajatusten ja periaatteiden tasolla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu