Hei vaan kaikki siskot!
Tulipa taas koettua yhdenlainen erikoinen tilanne elämässäni. Poikakaverini Markus ja mä olimme viime viikolla Levillä laskettelemassa ja harrastamassa kaikkea kivaa. Levi on ihan mukava paikka, mutta musta tuntuu, että en voi enää ikinä mennä sinne, koska pelkään, että jotain näin sekopäistä vois tapahtua uudelleen.
Me oltiin Markuksen kans tultu laskemasta iltamäestä, kun me päätettiin laittaa ns. "ranttaliksi", eli tehtäisiin siellä kelomökissä sitä, mitä me nyt aina oltiin tehty, kun kahden saatin olla rauhassa. Mä en nyt viitti mennä kaikkiin karvaisiin yksityiskohtiin. Kun esileikit ja muut kivat oli leikitty, oli tietysti "sen" vuoro, mutta Markus valitteli jotain alapäänjuttuja ja mä olinki ihmetelly miks "se" ei ollu vielä kovin kunnossa. Tavallisesti se alkoi toimia lähes valonnopeudella, koska mä tiedän tarkalleen mistä Markus pitää. Markuksen ilme ja kasvojen väri alkoivat muuttua pahempaan suuntaan, jolloin mä olin jo ihan paniikissa et mitä mun kullalle tapahtuu!
Mä päätin soittaa ambulanssin paikalle. Markus vietiin sairaalaan Rovaniemelle ja mä jäin yksin sinne mökille. Nyt alkaa tän jutun sekovaihe! Naapurimökissä oli jotku bileet ollu jo montapäivää ja mä päätin, et jos mä en sairaalan kerran päässy ambulanssissa, kun ajokorttiakaan ei ole ja taksimatka Rovaniemelle ylittäis koko matkakassan, joka oli jo muuten lähes tuhlattu, niin mäpäs meen käymään siellä naapurissa kattomassa meininkiä.
Ovet oli avoinna, joten päätin vain astella sisään ja joku tuli mua vastaan ja kysy, et oonko mä Mari. Mä en oikein tienny mitä sanoa, joten päätin hetken mielijohteesta valehdella, että olen. Sit samantien paljastuikin, että Mari oli tilattu strippaamaan sinne bileisiin. Oho! Onko niin?
Mä en saanu sanaakaan suustani ja päätin sitten mennä takkahuoneeseen vain ollakseni seuraksi. Sitten eräs ainakin 40-vuotia nainen tuli siihen mun viereen ja alkoi puhutella mua Marina. Se kysyi, et oonko mä koskaan harrastanu kimppakivaa. Mä siihen, et en tietenkään, mut sitten mä muistin mitä mä olin menny sanomaan ittestäni siellä eteisessä, joten mun oli vähän kuin pakko sanoa korjauksena, et en tän porukan kanssa. Nainen vastasi, että hyvä homma ja otti mun kädestä kiinni.
Sitten tämä juttu menee aika "sellaiseksi", koska mä olen ollu aika liberaali suhteissani samaa sukupuolta edustavien ihmisten kanssa.
Jutun ydin on kuitenkin se, että mä suostuin johonki sellaseen, mitä mä en ollu koskaan ees ajatellu tehtäväksi ja mulla on aivan älytön morkkis vieläkin siitä. Mä en oo uskaltanu kertoa Markukselle, koska se ei koskaan "välitä" kuunnella mun muita seikkailuja ja se kuvittelee, että mä olisin sen ainoa ja se mun ainoa. Voinko mä enää olla sen kans? Mä kyllä haluaisin, mutta en oikein usko, että se olisoikein Markusta kohtaan, koska mä tunnen itteni paremmin kun se mut.
Pliiis auttakaa mua!!!

Vastaukset 9
Vanhimmat
No huhhuh.
Markuksella oli?
...mitä tähän sanoo Markus!
Se on oikein, että koet kamalia syyllisyydentunteita, koska olet nyt pettänyt Markuksen luottamuksen ja sitä et ikinä tule saamaan takaisin. Markus-raukka tuskissaan vieraassa kaupungissa vieraiden ihmisten kopeloitavana ja sinä kelvoton vain muhinoimassa naapurin rouvan kanssa. Kyllä sinun pitää nyt oitis puhua Markukselle ja kertoa kaikki! Kaikki pienintä yksityiskohtaa myöten! Rehellisyys maan perii! Markus joutui jo kärsimään niin kovia fyysisiä tuskia Levillä, että epäilen ettet onnistu niitä paljastuksillasi enään pahentamaan.
Sinuna kertoisin kaiken, koska silloin Markuksenkin on helppo taas kertoa sinulle, ettei hän oikeasti niin kipeä ollutkaan!
Hän ei vaan halunnut sinua sillä hetkellä ja keksi ovelan syyn päästä nopeasti kylille bailaamaan... mikäs on nopeampi kuin ambulanssi!
(Markus on fiksu jätkä)
Mutta niinkuin totesin, puhukaa - se kannattaa aina!
..hyvän jatkon tarinalle :)
Kyllä te lesbot olette sitten hulluja!
toi mikään lesbo ollut!
tosi juttu ni on aika kipeetä touhua!
piditkö siitä? Morkkis voi tulla sellaisestakin, mistä tykkää. Tuskin sinä (tai Markus) olet menettänyt mitään. Tärkeämpää on funtsia, haluatko uusia eo. tyyppisiä kokemuksia vai et. Sillä päätöksellä rupeaa jo olemaan seuraamuksia.
Jos haluat, että Markus vihdoin alkaa kuunnella juttujasi, niin kerro ihmeessä. Vinkki taiteelliseksi tehokeinoksi: sijoita efekti tarinan alkuun eli pudota pommi ensin, vasta sitten setvi stoori juurta jaksain. Sinua ihan varmasti kuunnellaan. Lopulta.
kerro markukselle totuus ja mietitte mitä teette!tai kerro asia jollekkin kaverillesi johon voit luottaa!se auttaa tosi paljon