Yötupa - larp

Pohjoispohjanmaalla pidetään toukokuussa larppi johon niin konkarit kuin vasta-aloittelijat ovat tervetulleita. Alla peli-ilmoitus. Jos larppaaminen kiinnostaa, niin tulkaa kokeilemaan.

____Yötupa_____

Kahta sotivaa maata Rekorasia ja Dajamaa erottaa suuri ja vaikeakulkuinen Kaderen vuoristo. Lailliset kauppareitit on sodan vuoksi suljettu ja vuoristo on täynnä sotilaita, karkureita ja rosvoja. On jälleen tullut kesä ja suurin osa lumesta on sulanut ja vuoristopolut ovat jälleen avautuneet.

Varsin koskemattomat vuoret jättävät aina tilaa ja tämäkin vuoristo sisältää paljon polkuja ja reittejä jotka vievät varmemmin turmaan kuin perille, mutta silti ne ovat olemassa. Ja näin sodan aikana ne ovat kovassa käytössä.
Keskellä yhtä tällaista taipaletta on autiomökki, joka talvisin taistelee lumen painetta vastaan tyhjillään ja kylmillään. Sen rakentajaa ei tiedetä tai sen historia yleensä. Sillä ei ole omistajaa, vaan kaikki matkalaiset, jotka ovat selvinneet vaarallisilta poluiltaan ovat tervetulleita sinne viettämään yönsä. Kaderen vuoristo ei ole oikea paikka matkustaa pimeän tultua.

Siispä päivän edetessä ja edellisten yöpyjien lämmön haihduttua saapuu jälleen uusi joukko ihmisiä kummankin maan suunnasta viettääkseen yhden yön – tai ehkä pitempään kaupan merkeissä, mutta lopulta kaikki siellä olijat jatkavat matkaa. Tuon illan ja yön aikana voi tapahtua paljon… eikä sieltä pääse pois ennen aamua – jos haluaa säilyä hengissä. Mitään hyvää ei myöskään lupaa se, että paikalle on eksynyt ilkeä tai paremminkin ilkikurinen velho (ja erittäin taitava) Ilkiae, jonka suurin huvi on asettaa erilaisia lumouksia ihmisten ylle.

Nyt taas uusi joukko sekalaisia ihmisiä on valtaamassa tämän vanhan tuvan yön ajaksi.

Yrityksenä oli tehdä perinteinen fantasialarppi, mutta siitä tuli jokseenkin ironinen farssi fantasialarpista. Jotain kokokeiluhenkeäkin saattaa löytyä.

Pelipaikka: Lännenranta (n.20km etelään Raahesta). Rantakäärmeen klaani järjestää tarvitseville kyydin pelipaikalle ja pois sieltä.
Peliaika: 3.5.2003
Pelimaksu n.4€
Ruokailu: Pelin rakenteesta johtuen, jokainen tuo omat eväät jotka on mahdollisesti sovitettu myös hahmoon. Ruuaksi ei kuitenkaan sovellu esim. sipsit, mutta voipaperiin käärityt voileivät ovat jo hyvä alku. Offgame eväiksi saa ottaa mitä lystää.
Yöpyminen: Pelipaikalla voi yöpyä, mutta oma makuupussi ehdottomasti mukaan jos niin aiotaan tehdä. Yötä tuskin pelataan.
Varaukset: Peliin mahtuu n. 40 pelaajaa. Jos pelaajia tulee tätä enemmän he pääsevät varapaikoille. Pelaajat pääsevät mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tiedot jotka haluamme pelaajilta:
Nimi:
Email:
Puh:
Millaista hahmoa haluat pelata?:
Haluatko keskeisen hahmon vai enemmän fiilistelyn?:
Erikoistaitoja?:
Millaisiin hahmoihin kyllästynyt?:
Paljonko pelikokemusta?:
Millaista peliä odotat?:
Tarvitsetko kyydin Raahesta Lännenrannalle?
Onko allergioita tai sairauksia?
Mistä huomasit pelin?

Ilmoittautumiset ja kysymykset osoitteeseen [email protected]
Valmiit hahmot tulevat varmaan aika pian paluupostissa. Ilmoittautuminen on sitova. Jos on jotain kysyttävää, niin kysykää pois.
2303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hahmot ovat menneet hyvin, mutta vielä ehtii mukaan larppiin. Pelissä on vapaana vielä paikka neljälle pelaajalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Fantasyfan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu