Sarille täysi kymppi tästä illasta!

Täytyy sanoa että viimeiset 9 tuntia 24/7 lähetystä seuranneena Sari saa täydet kymmenen pistettä illasta. Sari oli viihdyttävä, lauloi muutaman "Vain-laulun" sekä "Päivänsäde ja Menninkäinen" -biisin, mikä on jo Sarin tavaramerkki. Sari tuli humalaan, oksensikin snadisti, mutta kokosi itsensä ja tuntuu olevan selväjärkisin koko sakista tälläkin hetkellä.

Sari myös järjestelmällisesti torjui Kakin ja Ollin lähentely-yritykset ja piti yllä tunnelmaa silloinkin kun "miehet" olivat jo sammumaisillaan.

Kaki ei tuottanut pettymystä tänäänkään: Kaki tuttuun tyyliinsä puhui virpomisesta, ärsytti Saria ja Kaleakin minkä ehti, vonkasi ja härnäsi Saria eikä Kakilla tunnu olevan empatiaa eikä kunnioituksen häivääkään muita kohtaan. Mitä nyt sitten Kalen kanssa sanaili heidän ystävyydestään.

Kaarlo sai plussaa koska ei missään vaiheessa tuossakaan promillemäärässä varsinaisesti käyttäytynyt uhkaavasti. Mutta kyllä Kale tuossa tunti sitten näytti siltä, että se kohta hermostuu johonkin ja kilahtaa totaalisesti.

Ollin ruikutus oli surkeaa kuunneltavaa. Siinä käytiin taas kaikki tunneskaalat läpi ja plussana ainoastaan näistä bileistä oli Alexandro-rooli mitä hän veti bileiden alkuvaiheissa.
4395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kännissä pyörii tuolla kalen ja ollin kanssa. varattuja kundeja pokailee.. ja kännissä ku mikäkin. sulla on todellakin sahajauhoo aivojen tilalla vitun puupää! kaki rules;)

Äänestä
  • Mee nukkumaan Kaki fani. Sulta ei tuu kun pelkkää Sarista valehtelua kun et muuhun kykene.

    Äänestä

Ku pyörii netissä 10 tuntii putkeen päivässsä!

Äänestä

Pitäisi antaa 1o pistettä ! Itsekin olen seurannut illasta saakka tuota touhua, eikä voi sanoa, että Sari olisi mitenkään erikoisen loistokkaasti käyttäytynyt, lähinnä aika dorkasti, niin kuin Sarilla on tapana. Oikeastaan kaikki ovat käyttäytyneet normaaliin tyhmään tapaansa, mutta Kaarlo on selvästi juonut vähemmän, ehkä siinä toivossa että muut sattuisivat mokaamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KallionStallion kirjoitti:

Täytyy sanoa että viimeiset 9 tuntia 24/7 lähetystä seuranneena Sari saa täydet kymmenen pistettä illasta. Sari oli viihdyttävä, lauloi muutaman "Vain-laulun" sekä "Päivänsäde ja Menninkäinen" -biisin, mikä on jo Sarin tavaramerkki. Sari tuli humalaan, oksensikin snadisti, mutta kokosi itsensä ja tuntuu olevan selväjärkisin koko sakista tälläkin hetkellä.

Sari myös järjestelmällisesti torjui Kakin ja Ollin lähentely-yritykset ja piti yllä tunnelmaa silloinkin kun "miehet" olivat jo sammumaisillaan.

Kaki ei tuottanut pettymystä tänäänkään: Kaki tuttuun tyyliinsä puhui virpomisesta, ärsytti Saria ja Kaleakin minkä ehti, vonkasi ja härnäsi Saria eikä Kakilla tunnu olevan empatiaa eikä kunnioituksen häivääkään muita kohtaan. Mitä nyt sitten Kalen kanssa sanaili heidän ystävyydestään.

Kaarlo sai plussaa koska ei missään vaiheessa tuossakaan promillemäärässä varsinaisesti käyttäytynyt uhkaavasti. Mutta kyllä Kale tuossa tunti sitten näytti siltä, että se kohta hermostuu johonkin ja kilahtaa totaalisesti.

Ollin ruikutus oli surkeaa kuunneltavaa. Siinä käytiin taas kaikki tunneskaalat läpi ja plussana ainoastaan näistä bileistä oli Alexandro-rooli mitä hän veti bileiden alkuvaiheissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu