MAC sankarit Huom!

Moi kaikki MAC expertit. Kertokaapas seuraavia asioita MACista:

1)Milloin ja kenen toimesta Macintosh käyttöjärjestelmä on kehitetty?

2)Mitä fundamentaalista eroa Macillä on MS:n käyttiksiin?

3)Eikös Mac ollut alunperin RISC prosessorille tarkoitettu käyttis, mitä on tapahtunut kun se käy nyt Intelin prosareillekin?

4)Macin voi siis asentaa nyt mihin PChen tahansa?

5)MS Vista kehuu käyttävänsä 64 bittistä prosaria paremmalla hyötysuhteella kuin XP, miten MAC?
6)Uusia MAC koneita ei ole enää PPC:llä?
81232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

1) Mac käyttikset on aina kehittänyt Apple Computer. Nykyinen OS X perustuu kai Next-tietokoneyhtiön OpenStep käyttikseen. Apple osti Nextin joskus 1990-luvun lopulla. Ensimmäinen Applen käyttis julkaistiin 1970-luvulla ja ensimmäinen graafinen käyttis 1984.

2) Mac OS X perustuu Unixiin eli on alusta asti suunniteltu monenkäyttäjän verkkokäyttöjärjestelmäksi. Tämä on perustaltaan suurin ero. MS:n käyttikset ovat henkilökohtaisen tietokoneen käyttiksiä (eli yksi käyttäjä, ei verkossa) perustaltaan.

3) Yhdessä vaiheessa Apple kehitti vain RISC prosessorille käyttistään, mutta se on kokonaisuutena lyhyt aika. IBM vaan lakkasi kehittämästä RISC prossuaan riittävästi, joten Applen oli pakko vaihtaa toiseen prosessorivalmistajaan.

4) ei voi

5) OS X käyttää monta prosessoria ja 64 bittisyyttä jo nyt. On tukenut ja hyödyntänyt jo vuosia. Ensi vuonna julkaistava OS X Leopard on täysin 64 bittinen.

6) kaikki uudet Macit ovat Intel-prosessorilla.

Äänestä
  • >Tämä on perustaltaan suurin ero. MS:n käyttikset ovat henkilökohtaisen tietokoneen käyttiksiä (eli yksi käyttäjä, ei verkossa) perustaltaan.

    Kaikki nykyiset Windowsit perustuu NT alustaan, joka on myös monenkäyttäjän käyttöjärjestelmä.

    >OS X käyttää monta prosessoria ja 64 bittisyyttä jo nyt. On tukenut ja hyödyntänyt jo vuosia.

    Samoin Windows, Windowsistakin on 64 bittinen versio.

    Äänestä

  • tai valheet kirjoitti:

    >Tämä on perustaltaan suurin ero. MS:n käyttikset ovat henkilökohtaisen tietokoneen käyttiksiä (eli yksi käyttäjä, ei verkossa) perustaltaan.

    Kaikki nykyiset Windowsit perustuu NT alustaan, joka on myös monenkäyttäjän käyttöjärjestelmä.

    >OS X käyttää monta prosessoria ja 64 bittisyyttä jo nyt. On tukenut ja hyödyntänyt jo vuosia.

    Samoin Windows, Windowsistakin on 64 bittinen versio.

    vitsiksi? Vai ihan vaan tietämättömyyttä?

    Äänestä

  • tarkoitettu kirjoitti:

    vitsiksi? Vai ihan vaan tietämättömyyttä?

    Jos et tiennyt, niin Windows NT on Microsoftin kehittämä 32-bittinen käyttöjärjestelmä, joka kilpailee unixin kanssa työasemien käyttöjärjestelmänä. Sen ominaispiirteitä ovat:

    Saatavissa useille laitteistoille.
    Työasema- ja palvelinversio.
    Muisti suojattu.
    Monenkäyttäjän ympäristö.
    Keskeyttävä moniajo.
    Tehokas, hierarkkinen ja suojaukset sisältävä tiedostojärjestelmä.
    Monipuolinen verkkotuki.
    Windows-käyttöliittymä.
    Palvelin voi toimia verkon välityksellä keskitetyn käyttäjätietokannan ylläpitäjänä, tiedosto-, tulostin- tai sovelluspalvelimena.

    http://www.it.lut.fi/kurssit/98-99/1747/luennot/22.htm

    Ensimmäinen (työasema/palvelin) Windows NT ilmestyi vuonna 1993, eli 8 vuotta ennen kuin ilmestyi Mac OS X (joka ilmestyi vuonna 2001)

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Windows_NT

    Ihan perusjuttuja tämä on ja kaikki tämän tietävät, mutta missä tynnyrissä olet sinä elänyt, sitä en tiedä..

    Äänestä

  • se on perustietoa kirjoitti:

    OS X perustuu NEXTSTEP käyttikseen (1988 - 1996) unohtamatta BSD UNIXia, jolla on juurensa 1970-luvulla.

    http://en.wikipedia.org/wiki/NEXTSTEP
    http://en.wikipedia.org/wiki/Berkeley_Software_Distribution
    http://en.wikipedia.org/wiki/Mac_OS_X

    Äänestä

  • se on perustietoa kirjoitti:

    Jos et tiennyt, niin Windows NT on Microsoftin kehittämä 32-bittinen käyttöjärjestelmä, joka kilpailee unixin kanssa työasemien käyttöjärjestelmänä. Sen ominaispiirteitä ovat:

    Saatavissa useille laitteistoille.
    Työasema- ja palvelinversio.
    Muisti suojattu.
    Monenkäyttäjän ympäristö.
    Keskeyttävä moniajo.
    Tehokas, hierarkkinen ja suojaukset sisältävä tiedostojärjestelmä.
    Monipuolinen verkkotuki.
    Windows-käyttöliittymä.
    Palvelin voi toimia verkon välityksellä keskitetyn käyttäjätietokannan ylläpitäjänä, tiedosto-, tulostin- tai sovelluspalvelimena.

    http://www.it.lut.fi/kurssit/98-99/1747/luennot/22.htm

    Ensimmäinen (työasema/palvelin) Windows NT ilmestyi vuonna 1993, eli 8 vuotta ennen kuin ilmestyi Mac OS X (joka ilmestyi vuonna 2001)

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Windows_NT

    Ihan perusjuttuja tämä on ja kaikki tämän tietävät, mutta missä tynnyrissä olet sinä elänyt, sitä en tiedä..

    Onpa MS propaganda uponnut taas hyvin...

    Äänestä

>> Moi kaikki MAC expertit. Kertokaapas seuraavia asioita MACista:

No ensinnäkin se kirjoitetaan Mac vaikka se onkin PC.

>> 1)Milloin ja kenen toimesta Macintosh käyttöjärjestelmä on kehitetty?

Lyhyt oppimäärä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mac_OS
Pidempi versio:
http://en.wikipedia.org/wiki/Mac_OS
ja lisää aiheesta:
www.google.fi ... toimii kuulemma Wintukallakin... aina joskus ;-)

>> 2)Mitä fundamentaalista eroa Macillä on MS:n käyttiksiin?

Hieman provosoivan sanan valitsit... fundamentaalinen.
Mac on tietokone ja MS:n käyttikset ovat SM harrastajien suosimia käyttöjärjestelmiä.

>> 3)Eikös Mac ollut alunperin RISC prosessorille tarkoitettu käyttis, mitä on tapahtunut kun se käy nyt Intelin prosareillekin?

No ei ollut.
ks. kohta 1.

>> 4)Macin voi siis asentaa nyt mihin PChen tahansa?

Jos osaa ja harrastaa masokismia, niin onnistuu.

>> 5)MS Vista kehuu käyttävänsä 64 bittistä prosaria paremmalla hyötysuhteella kuin XP, miten MAC?

Macintosh ja Mac OS X käyttävät kaikkea prosareita (vaikka kahdeksaa kerralla) ja muitakin hilavitkuttimia mainiolla hyötysuhteella.

>> 6)Uusia MAC koneita ei ole enää PPC:llä?

Ei ei ole eikä ole 68k-sarjallekkaan. Miksi kysyt?

Äänestä
  • Tuolta vikistä sainkin mukavasti tietoa. Luepa muuten itsekin niin saat nuo muutmat virheelliset tietosi/väitteesi päivitettyä;)

    Mutta kiitos oikeasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Historian opiskelija kirjoitti:

Moi kaikki MAC expertit. Kertokaapas seuraavia asioita MACista:

1)Milloin ja kenen toimesta Macintosh käyttöjärjestelmä on kehitetty?

2)Mitä fundamentaalista eroa Macillä on MS:n käyttiksiin?

3)Eikös Mac ollut alunperin RISC prosessorille tarkoitettu käyttis, mitä on tapahtunut kun se käy nyt Intelin prosareillekin?

4)Macin voi siis asentaa nyt mihin PChen tahansa?

5)MS Vista kehuu käyttävänsä 64 bittistä prosaria paremmalla hyötysuhteella kuin XP, miten MAC?
6)Uusia MAC koneita ei ole enää PPC:llä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu