Kuinka moni alle 18-vuotias voi tunnustaa täällä teettävänsä undujen poikasia ja kyselevänsä sitten täällä matkan varrella tietoja?
En käsitä, miksei ihmiset osaa ajatella, että lintuja on muutenkin paljon kierrossa. Ettekö voisi vain niellä itsekkyyttänne ja haluanne päästä näkemään vauvaihmeen ja jättää poikasten teettäminen aikuisille kasvattajille. Opiskelkaa ja nauttikaa näistä ihanista lemmikeistä muuten, kunnes oikeasti tiedätte niistä tarpeeksi teettääksenne poikasia.
Ottaa päähän tämä nykylasten mulle kaikki nyt heti -mentaliteetti, ettei osata ajatella eläimen parasta. Itsellä ei näin aikuisenakaan tulisi mieleen teettää poikasia niin kauan, kun lintuja riittää niillekin jotka niitä ei hyvin hoida tai jotka joutuvat kiertoon. Ihaninta on seurata ja nauttia omien lemmikkien kasvusta ja erilaisten luonteiden seurailusta. Samalla omassa tahdissa kaverit myös kesyyntyvät ja tuottavat aina vain lisää iloa perheelleen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mutta tulee ottaa myös huomioon että vahinkojakin sattuu joskus, mutta tuo on aivan totta että tietämättömänä ei pidä lähteä poikasia "tehtailemaan".
Voiko vahinkoja undulaattien tapauksessa oikeasti tulla, jos ei pesämökkiä ole?
Hei!
Itse teetin omilla linnuillani (alaikäinen olin sillon) poikasia. Pidin kaikki poikaset itselläni ja hoidan niitä edelleen, ja aivan loppuun asti