Koetteko naisten ikäsyrjintää hakiessanne alan työpaikkoja? Tarkoitan tällä lähinnä alan töitä, vaikka muidenkin alojen hakijat voivat vastata. Oletetaan, että haette työtä tilanteessa, jossa ajantasalla oleva tutkinto, työkokemusta, terveys OK, aiemmat työtodistukset OK, mutta hankala päästä edes haastatteluihin.
Ikäsyrjintää?
Tradenomi
91497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Toimistoalalla työtilanne taitaa olla sellainen, että on todennäköisempää voittaa lotossa päävoitto kuin päästä alalla kunnon töihin. Tuota tilannetta ei pidä ottaa henkilökohtaisesti. Moni muukin hyvä hakija jää rannalle hakuprosessissa ja tradenomeja on nykyisin ainakin ziljoona kappaletta. Työnantajilla tuntuu olevan loputon ja kollektiivinen lista syitä, joilla syrjiä työnhakijoita. Ikäsyrjintä lienee yksi tavallisin noista muodoista. Nuoremmilla taas ei ole kokemusta jne.
Olen törmännyt ikäsyrjintään.
Nykyajan vaatimus on nuori, nätti, korkeasti koulutettu ja pitkä työkokemus.
Siis, mahdoton yhtälö.
Perus toimistotöihin haettaessa itse jos olisin valitsemassa, niin valitsisin naisen. Naiset ovat tunnollisempia ja tarkempia kuin miehet. Tutkinnolla ei niin väliä merkonomi, trade tai KTM käy kunhan tarjottu palkka kelpaa... ehkä tuo merkonomi jäisi pidemmäksi aikaa, eikä heti alkaisi etsimään parempipalkkaista työpaikkaa.
Työkokemusta pitäisi olla mielellään vähintään 10 vuotta, parista keskikokoisesta yrityksestä. Isoista yrityksistä hankittu työkokemus saattaa olla "huonompaa", koska usein toimenkuvat rajoittuvat melko kapealle sektorille. Kun taas keskikokoisessa yrityksessä toimistotyöntekijät joutuvat/saavat tehdä erilaisia töitä.
Työuran puolivälissä oleva n. 40-vuotias olisi sopivin, koska vielä virtaa vielä riittää. Yli viisikymppisellä alkaa olla erilaisia sairauksia ja muutenkin alkavat laskelmaan päiviä eläkkeeseen. Alle 30-vuotiailta taas puuttuu riittävästi työkokemusta ja elämänkokemusta, lisäksi perhe-elämä "rajoittaa" työntekoa. Joka toinen viikko joku lapsista tai työntekijä itse sairastaa.
Jo on vaatimukset. Kukaan itseään kunnioittava yli 40v jolla jo työkokemusta ei hakeudu perustoimistotöihin. Syyt:työkokemus on tullut jostain, jolloin on jämähdetty sinne ja palkkakin on työvuosien saatossa noussut. Toinen syy on ihmisen eteenpäin pyrkimistarve, eli jos ei olla jämähdetty niin ei 40v:nä tosiaankaan tehdä enää perushommia vaan ollaan joko esimiestehtävissä tai asiantuntijahommissa.
Eniten hymyilitti tuo merkonimi,tradenomi,KTM juttu, 40v KTM:iä on huomattavasti vähemmän kuin nykyaikana valmistuvia ja jokaisella pitäisi olla jo kunnon asiantuntijatehtävä, 80luvulla valmistuneilla meinaan oli huomattavasti paremmat työmahdollisuudet kuin nykyisin valmistuvilla.
Entäs kun on se tutkinto ja 10v työkokemusta ja lisäksi tuorein tutkinto 2000-luvulta ja sitten työnantaja tokaisee, että oot jo moneen paikkaan liian vanha!? Mä on 37-vuotias, enkä todellakaan ole vanha! Mites kahdenkymmenen vuoden päästä?
meidän firmassa ei asiakaspalveluun oteta, kuin alle kolmekymppisiä blondeja... Heidän esimies tuskailee, kun työntekijöiden vaihtuvuus on vilkasta. Milloin joku lähtee opiskelemaan, parempaan työhön tai äitiyslomalle... ittepä on soppansa keittänyt.
Mutta backofficetöihin kelpaa hyvinkin 37-vuotias trade. Meillä hallinnon työntekijöiden keski-ikä on 47 vuotta, naisia on 25 ja miehiä 5. Ikähaarukka on tällä hetkellä 28 - 58 vuoden välillä.
Että johonkin nurkkaan kelpaa vielä 37-vuotiaskin. En kyllä ole ollenkaan vielä rapistunut tai rypistynyt, luulis, että lärvi kelpais vielä asiakaspalveluunkin...
Nainen on työmarkkinoilla aina väärän ikäinen! Nuorena aloittelijana en osaa mitään, kolmenkympin molemmin puolin olen lapsentekoiässä, yli nelikymppisenä olen vanha, ja yli viisikymppisenä olen ikäloppu, toinen jalka haudassa!
En ole trade, en edes merkonomi, mutta minulla on lähes valmis taloushallinnon ammattitutkinto, joka sijoittuu aikuiskoulutusmuotoisena tradenomin ja merkonomin tutkintojen väliin, oikeuttaen jatko-opintoihin opistoasteen tutkinojen tavoin. Mutta kokemusta on työelämästä vaikka muille jakaa! Sillä ei tosin työnhakutilanteessa ole mitään merkitystä! Pitäisi olla "jokunoomi"!
Olen ilman omaa syytäni työttömänä. Yritys lopetti toimintansa, kun omistajat eläköityivät. 22 v. ajan olin yrityksessä se, joka osasi ja tiesi! Nyt joudan romukoppaan, kukaan ei arvosta kokemustani, eikä lisäkouluttautumistani työttömyysaikanani.
Voisin kertoa pitkät tarinat aktiivisesta työnhausta, työnantajien halventavista kommenteista työhaastatteluissa! Vuonna 2006 yli 40 hakemusta, 7 työhaastattelua, palikkatestejä, valmentautumista, toiveita, pettymistä, ahdistusta, riekaleiden keräämistä, herräänkö enää uuteen aamuun freesinä ja toimintakykyisenä?!
Mutta se olisi turhaa, niin kuin koko työnhakukin, tässä mummoiässä! Olen kokenut ikärasismia kaikissa elämäni työnhauissa. Jos ei alle 40-kymmppinen sijoitu, niin ei kai 54 vuotiaalla ole mitään toivoa!
:) olen 32 v. ja ennen nykyistä työtäni lähetin 150 hakemusta. Pääsin muutamiin haastatteluihin, mutta ikään tyssäs aina. Sama se minkä ikäinen olet, olet aina väärän ikäinen.