Kaarlosta

Täällä ihmiset haukkuu noita kilpailijoita milloin mistäkin, kohta ne ei saa edes hengittää ilman että se on ärsyttävää jostakin.
Sari on meikkipossu, Kale on muka skitso, Olli on ikuinen kuseskelija ja Kari on määritelty lopuksi elämäänsä pervoksi virpojaksi.
Siinä noiden koe rottien julkisuuden tulos...säälittää heidän puolestaan.
Jos aukasisitte silmänne ja katsoisitte heitä oikeasti, näkisitte varmaan paljon hyvääkin.
Itse ainakin olen jokaisen kohdalla nähnyt. Silti toinen on vaan ihanampi kuin toinen. Kale kiukuttelevana on minusta jotenkin söpömpi kuin Kari, vaikka kiukuttelu olisi millaista. Toisen persoonaan kuuluu reagoida yli ja hetken kuluttua tiedostaa että meni yli. Toinen kiukuttelee seläntakana ja veetuilee kaikille ja jatkaa loputtomiin sitä. Kalella on sitten niitä tosi ihania puolia kuten että osaa puhua tunteistaan ja on oikeasti kuitenkin kunnollinen vaikka haluaa vähän kapinoida kaikkea. Kyl se iän myötä menee ohi tai ainakin laimenee. Kari on myös ollut ennen kuulemma paljonkin kapinoitsija luonne.
Kalessa tuo kapinointikin on sellasta "muka" vastaan panemista.
Kaarlo oli myös itkenyt yöllä pk-huoneessa kun oli liian kännissä, ja nytkin tuo tuolla harmittelee käytöstään. Joten kyllä Kaarlossa on paljonkin ihmisyyttä.
Sanoo ettei ole oikeasti ketään vastaan mitään kunhan pitää uhota...Tollasesta sählääjästä on silti niin helppo pitää, jotenkin se on lutunen ja tunneskaala on niin suuri. Osaa keskustella ja osaa ottaa ilon irti. Energinen ja toisaalta osaa ottaa myös rennosti.
Kaikki nuo ovat varmaan hyviä ihmisiä tavallaan, mutta eniten vain pidän Kaarlosta, pidin jo alussa. Äänestän Kaarloa voittoon sen voin sanoa, huolimatta siitä että on ollut välillä kotona. Haluan nähdä Kaarloa jatkossakin......toivottavasti jotkut tahot älyävät että tässä olis karismaa vaikka mihin.
3245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaarlo on mielenkiintoinen persoona, josta ei voi olla tykkäämättä! Kaarlo on suosikkini numero yksi.

Äänestä
  • eihän siltä kaarlolta tule mitään järkevää suusta.

    Äänestä

Tyypillistä tuossa iässä esittää kapinallista mutta hieman vanhemmat tietää että yrittää raasu peittää epävarmuuttaan tuolla lapsellisella käytöksellä. Kaki sentää mies joka uskaltaa olla oma itsensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täti tomera kirjoitti:

Täällä ihmiset haukkuu noita kilpailijoita milloin mistäkin, kohta ne ei saa edes hengittää ilman että se on ärsyttävää jostakin.
Sari on meikkipossu, Kale on muka skitso, Olli on ikuinen kuseskelija ja Kari on määritelty lopuksi elämäänsä pervoksi virpojaksi.
Siinä noiden koe rottien julkisuuden tulos...säälittää heidän puolestaan.
Jos aukasisitte silmänne ja katsoisitte heitä oikeasti, näkisitte varmaan paljon hyvääkin.
Itse ainakin olen jokaisen kohdalla nähnyt. Silti toinen on vaan ihanampi kuin toinen. Kale kiukuttelevana on minusta jotenkin söpömpi kuin Kari, vaikka kiukuttelu olisi millaista. Toisen persoonaan kuuluu reagoida yli ja hetken kuluttua tiedostaa että meni yli. Toinen kiukuttelee seläntakana ja veetuilee kaikille ja jatkaa loputtomiin sitä. Kalella on sitten niitä tosi ihania puolia kuten että osaa puhua tunteistaan ja on oikeasti kuitenkin kunnollinen vaikka haluaa vähän kapinoida kaikkea. Kyl se iän myötä menee ohi tai ainakin laimenee. Kari on myös ollut ennen kuulemma paljonkin kapinoitsija luonne.
Kalessa tuo kapinointikin on sellasta "muka" vastaan panemista.
Kaarlo oli myös itkenyt yöllä pk-huoneessa kun oli liian kännissä, ja nytkin tuo tuolla harmittelee käytöstään. Joten kyllä Kaarlossa on paljonkin ihmisyyttä.
Sanoo ettei ole oikeasti ketään vastaan mitään kunhan pitää uhota...Tollasesta sählääjästä on silti niin helppo pitää, jotenkin se on lutunen ja tunneskaala on niin suuri. Osaa keskustella ja osaa ottaa ilon irti. Energinen ja toisaalta osaa ottaa myös rennosti.
Kaikki nuo ovat varmaan hyviä ihmisiä tavallaan, mutta eniten vain pidän Kaarlosta, pidin jo alussa. Äänestän Kaarloa voittoon sen voin sanoa, huolimatta siitä että on ollut välillä kotona. Haluan nähdä Kaarloa jatkossakin......toivottavasti jotkut tahot älyävät että tässä olis karismaa vaikka mihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu