Nyt kun tämän kirkon kattokeräyksen tiimoilta on hyvinkin tullut osoitetuksi se kiistaton tosiasia, että valtion kirkko kykenee rahankeräyksessä käyttämään samoja metodeja kuin muutkin kirkot, niin on käynyt toteen näytetyksi, ettei valtionkirkkoa tarvitse enää tukea kirkollisverolla. Valtion kirkko kykenee myöskin keräämään itse rahansa jäseniltään ilman valtion apua kirkollisveron muodossa.
Sitä vieläkin ihmettelen, että miksi porvoon seurakunta pyysi valtion kirkolta korjausavustusta vain kaksi miljoonaa euroa kun se olisi saanut pyytämällä sen kolmannenkin, jota nyt kerätään kansalaisilta. Vai ajateltiinko työllistävää vaikutusta? Rahankeräyslain mukaan kuin vain 15% tuotosta tarvitsee ohjata keräyskohteeseen, loput voidaan "hävittää" organisaatioon. Ainakin yksi työntekijähän tästä nauttii hyvää palkkaa luontaisetuja.
Kumma juttu muuten, että keräyslupa pysyy voimassa, sillä jos vakuutusyhtiö on ilmoittanut vastaavansa korjauskustannuksien osuudesta täysin, niin silloinhan on maalaisjärjellä selvää, että keräyksen tuotto käytetään niihin peruskorjauksiin ja suojajärjestelmien kehittämiseen, eli täysin muuhun kuin mihin keräyslupa oli haettu.
Nähtäväksi jää myös sekin, että miten vakuutusyhtiö suhtautuu keräykseen näin muuten. Sehän voi halutessaan katsoa keräyksen tuoton vähennettäväksi korvaussummasta, sillä muussa tapauksessa kirkko pääsisi hyötymään tapauksesta sen keräyksen tuoton verran ja vakuutusyhtiön velvollisuus on korvata todellinen tapaturmasta aiheutunut menetys, ei maksaa ylimääräistä korvausta menetyksen päälle, eli vakuutuksenottaja ei saa päästä hyötymään tilanteesta.
Tavallinen ihminen huomaa tämän asian silloin kun haluaa esimerkiksi pitää lunastukseen menneen auton itsellään, auton sen hetkinen arvioitu arvo vähennetään tällöin vakuutuskorvauksesta siksi, että asiakas ei pääsisi hyötymään tapaturmasta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Alkukristityt eivät keränneet veroja, vaan toiminta perustui vapaaehtoisiin lahjoituksiin. Mutta verot tulivat myöhemmin, kun kristinusko oli ennustusten toteutuessa jo rappioitunut!
Ruhtinaspiispojen ja muiden kirkonmiesten ylellinen elämä vaati runsaasti köyhältä kansalta kiskottuja verorahoja. Eikä pelkkä raha riittänyt, vaan kaikenlaista elintarviketta ja muuta tavaraa täytyi antaa lisäksi.
Yleisesti kerrotaan kuinka pitäjän pappi saattoi ulosmitata lesken ainoa lehmän, palkkiona aviomiehen hautaan "siunaamisesta!"
oli alkuseurakuntien tultava toimeen. Ei ollut myöskään palkattuja pappeja, vaan seurakunnan vanhimmat, jotka toimivat harrastuspohjalta.
öööööö
Mun mielestä uskoa voi ilman kirkkoakin. En itse ole uskovainen, en tosin ateistikaan. Erosin aikanaan kirkosta, koska en näe mm. kirkollisverossa mitään järkeä nykymuodossaan. Muutenkin kirkon toiminta monessa suhteessa on vähän "hämärää". Uskontoa vastaan mulla ei ole mitään.
Eipä tarvitse kirkollisveroa maksaa.
Muinaisessa Israelissa papisto oli välittäjänä Jahven ja kansan välillä. Välittäjä on nyt Kristus ja palkallinen papisto tarpeeton ja myös laiton!