vanha ihminen

Oletteko ajatelleet, että sitä aletaan olemaan vanhoja ihmisiä? Itse en sitä ole paljon ehtinyt pohtimaan, kun 85 vuotias isänikin vielä elää ja olen häntä pitänyt vanhana.
Asia putkahti mieleeni, kun tyttäreni käyttää minusta sanontaa "vanha ihminen". Mutta, miten se asia olikein on; tyttäreni on nuori ja isäni on vanha ja itse olen keski-ikäinen.
Vai, onko nuorelle kaikki vanhoja ja vanhalle vastaavasti kaikki nuoria? Mitä mieltä olette?
17943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

vanhemmat ovat kuolleet, toinen yli 20 vuotta sitten, toinenkin yli 10 vuotta sitten, vaikka olenkin sinua hieman nuorempi, kyllä ikänsä jo tietää.

Toisaalta lapsettomana ei koe nuorempien asennetta itseensä, vanhana.

Eli vähän tuntuu sellaiselta "väliinputoajalta".

Äänestä

Oletettua elinikää on jäljellä paljon vähemmän mitä on eletty, joten ei voida olla keski ikäisiä.
Tuollaiset 20-vuotta jos pysyy vielä hengissä niin hyvä on ja toivottavasti vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

Äänestä

olivat ikivanhoja kun oltiin murrosikäisiä, ja me olimme joskus arkkukamaa, tai fossiileita omille murkuillemme..eli noin se menee - vanhoille nuoria ja nuorille vanhoja - ja ainakin nuorille :))

Mie tykkään olla kyllä nuorten ihmisten kanssa, he ovat niin virkistävää seuraa..

Äänestä
  • Oletko heille "virkistävää" seuraa?

    Äänestä

  • CannedHeat kirjoitti:

    Oletko heille "virkistävää" seuraa?

    kysyttyä, ja eikä he ole minua poiskaan käskeneet.
    Enhän minä hakeudu mitenkään erikseen heidän seuraansa, mutta jos jossain satutaan, niin viihdyn heidän seurassaa..ts. pääsen ns.aaltopituudelle heidän kanssaan..

    Yleensä kyselen heidän suunitelmistaan, elämästään ja muuta semmoista - enhän minä yritäkään olla samalla musiikkimakupituudella, tai telläydy keskustelemaan jostain pinta nuorisomuodista.. :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    olen jollainlailla niin "lapsenmielinen", että viihdyn kaikenikäisten seurassa ja tunnen helposti
    oloni "kotoisaksi":))
    Mies ja naiskavereita minulla on ikähaarukassa 19-85v. Tärkeämpää minusta ovat ihmiset itse kuin heidän ikänsä tai "ikäryhmänsä":)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    kysyttyä, ja eikä he ole minua poiskaan käskeneet.
    Enhän minä hakeudu mitenkään erikseen heidän seuraansa, mutta jos jossain satutaan, niin viihdyn heidän seurassaa..ts. pääsen ns.aaltopituudelle heidän kanssaan..

    Yleensä kyselen heidän suunitelmistaan, elämästään ja muuta semmoista - enhän minä yritäkään olla samalla musiikkimakupituudella, tai telläydy keskustelemaan jostain pinta nuorisomuodista.. :)

    pahalla mutta Pirre olet aina niin pinnallinen.

    Oletko kokenut mitää pahaa ja surullista elämässäsi vai kierrätkö ne?

    Äänestä

  • moneksi meitä on kirjoitti:

    pahalla mutta Pirre olet aina niin pinnallinen.

    Oletko kokenut mitää pahaa ja surullista elämässäsi vai kierrätkö ne?

    Miten niin "pinnallinen", - en kyllä jaksa olla kokoaikaa naama rutussakaan ..?

    Äänestä

  • moneksi meitä on kirjoitti:

    pahalla mutta Pirre olet aina niin pinnallinen.

    Oletko kokenut mitää pahaa ja surullista elämässäsi vai kierrätkö ne?

    eilen oli jotenkin huono päivä ja en todella tarkottanut mitään.

    Olet ehkä liiankin mukava kun aloin kiukutella.

    Olet oikea valopilkku täällä,kiitos.Pysy täällä jatkossakin.

    Äänestä

  • aiempi kirjoitti:

    eilen oli jotenkin huono päivä ja en todella tarkottanut mitään.

    Olet ehkä liiankin mukava kun aloin kiukutella.

    Olet oikea valopilkku täällä,kiitos.Pysy täällä jatkossakin.

    olemmehan "vain" ihmisiä...

    Äänestä

Nuorena koin olevani "vanha" ihminen, nyt en enää koe... olen vain. Pidän mm. rockista enemmän kuin koskaan, nuorempana sitä pyrki olemaan jotain... nyt
voi tehdä oikeasti sitä mistä pitää, ei tarvitse "todistella" toisille mitään:)

Äänestä
  • sitä tuntee jo itsensä ikäihmiseksi ja tullu mieleen mitä sitä enää uutta parisuhdetta alkas.

    Kun aikaa olis noin 20v jos sitäkään,ei sitä jaksa enää ja pitää elää nyt yksin ja nauttia jokaisesta päivästä.

    Vaikka toisaalta naurattaa kun pitäs työnvälityksen mukaan luoda uutta uraa!

    Mutta sitten ihmettelen iäkkäitä yli 80v sitkeitä sissejä?Jotka jaksaa painaa täysillä.

    Äänestä

  • miks alkas 56v-na? kirjoitti:

    sitä tuntee jo itsensä ikäihmiseksi ja tullu mieleen mitä sitä enää uutta parisuhdetta alkas.

    Kun aikaa olis noin 20v jos sitäkään,ei sitä jaksa enää ja pitää elää nyt yksin ja nauttia jokaisesta päivästä.

    Vaikka toisaalta naurattaa kun pitäs työnvälityksen mukaan luoda uutta uraa!

    Mutta sitten ihmettelen iäkkäitä yli 80v sitkeitä sissejä?Jotka jaksaa painaa täysillä.

    Minä menetin viimevuonna koko omaisuuteni (velkaa ei
    onneksi jäänyt), isäni ja vaimoni. Kaikki meni yhtäaikaa. Melkoinen masennus päällä silloin.

    Nyt olen opiskellut uuden ammatin (jatkan edelleen opiskelua), laitan yrityksen pystyyn keväällä.
    Olen rakastunut silmittömästi... menen varmaan hänen
    kanssaan naismisiin. Olen kiitollinen tuosta viimevuotisesta, koska muutoin en olisi tätä muutosta koskaan tehnyt! :)))))

    Sinä olet elävä todistus uskomuksilleni: "Elämä on täynnä mahdollisuuksia, jotka ovat usein taitavasti naamioituneet ongelmiksi." tai "Kun yksi ovi sulkeutuu, jossain odottaa avaamista uusi."

    Hyvää jatkoa ja menestystä kaikille hankkeillesi!

    Äänestä

  • sa4ru5 kirjoitti:

    "Elämä on täynnä mahdollisuuksia, jotka ovat usein taitavasti naamioituneet ongelmiksi."

    Aivan minulla ei ole mitään murhetta enää pyrkimisessä säilyttää "omaisuuttani", vaan voin olla aidosti vapaa ja miettiä mikä minusta "isona" tulee.

    Kaikkea hyvää myös sinulle!

    Äänestä

pari kymppisenä, että jos elän niinkin vanhaksi
kuin 50v olen paikkani täyttänyt elämässä.
Kymmen vuotias pitää 20v. ikivanhana. Se on
kaikki niin suhteellista, niin kauan kun
vielä muistamme oman ikämme, emme ole liian
vanhoja.

Äänestä
  • vuosien myötä.

    Oppikouluun mennessä abiturientit olivat mielestämme aikuisia ja melkein vanhoja.

    Murrosikäisenä omat vanhemmat olivat välillä tosi vanhoja.

    Nuorena aikuisena juuri eläkkeelle jääneet naapurit olivat mielestämme vanhuksia ja 50-vuotiaille annettiin syntymäpäivälahjoiksi keinu- tai mukavia tv-tuoleja sekä hopeapäisiä kävelykeppejä.

    50-vuotiaana havahduin huomaamaan arvovaltaisten henkilöiden joukkoon "eksyneen" melkein lapsia.

    Pari tuttua, ensi vuonna 90 täyttävää, ihmistä elää aktiivista aikuisen ihmisen elämää sekä fyysisesti että henkisesti virkeinä. Toiselle ilmoitettiin tylysti kotipalvelusta, että hänen kysymänsä palvelut on tarkoitettu vanhuksille, eikä niitä siksi voida vielä tarjota hänelle. ;)

    Tulee mieleen amerikkalaisen ikämiehen lentäväksi tekemä hauska lause: "I'm not a dirty old man but a sexy senior citisen!" En ole "likainen vanha mies" vaan seksikäs seniorikansalainen.)

    Ikä on mielestäni vain numeroita ja itse voi paljon vaikuttaa siihen, milloin vanhuus tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi.

    Toisaalta toivoisin, että Suomessakin alettaisiin enemmän arvostaa vanhoja ihmisiä, eikä nähtäisi heitä rumina, omaa kiireistä elämää häiritsevinä tekijöinä. Tarttis varmaan itsekin tehrä jotain, niinkuin yksi nyt varttuneeseen ikään ehtinyt valtiomies usein sanoi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

56v kirjoitti:

Oletteko ajatelleet, että sitä aletaan olemaan vanhoja ihmisiä? Itse en sitä ole paljon ehtinyt pohtimaan, kun 85 vuotias isänikin vielä elää ja olen häntä pitänyt vanhana.
Asia putkahti mieleeni, kun tyttäreni käyttää minusta sanontaa "vanha ihminen". Mutta, miten se asia olikein on; tyttäreni on nuori ja isäni on vanha ja itse olen keski-ikäinen.
Vai, onko nuorelle kaikki vanhoja ja vanhalle vastaavasti kaikki nuoria? Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu