jonka olet lukenut nyt "aikuisena"? Mitä muutoksia
havaitsit? Kirjassa/ itsessäsi?
Minä luin Hessen Demianin uudelleen ja täytyy sanoa,että olen pahanpuoleisesti kasvanut "ohi" tuon
kirjan... tuintui varsin naivilta touhulta:) No...
toisaalta Kafkan novellit eikun vain paranevat jokaisella lukukerralla:)
havaitsit? Kirjassa/ itsessäsi?
Minä luin Hessen Demianin uudelleen ja täytyy sanoa,että olen pahanpuoleisesti kasvanut "ohi" tuon
kirjan... tuintui varsin naivilta touhulta:) No...
toisaalta Kafkan novellit eikun vain paranevat jokaisella lukukerralla:)
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sinuhe oli kyllä muuttunut jos vertaan itseäni nyt
ja 16v tyttönä. Naisena kirjan viestin lukee jotenkin seesteisenpänä. Ehkä se johtuu iästä ja
elämänkokemuksesta. Kirja itsessään tuntui aivan yhtä hyvältä nyt kuin 37v sitten.
Tein vastaavanlaisen havainnon. Waltarin teksti ei petä koskaan. Luin joskus parikymppisenä koko Waltarin tuotannon ja mieleeni siitä Sinuhen sekä muiden historiallisten romaanien ohella Valtakunnan salaisuus. Se tuntui silloin suoraan sanoen tylsältä. Kun nyt luin sen uudelleen, totesin, että teksti on suurenmoista, täynnä viisautta, jota en aikaisemmin yksinkertaisesti tajunnut. Elämä opettaa.
Mikael Karvajalan seurassa minulla on aina hauskaa, sillä Waltarin huuumori on hienovaraista ja ihmisparkojen raadollisuus kukoistaa varsinkin tässä teoksessa. Mikään ei ole muuttunut ihmismielessä.
Waltarin naiskuva on erikoinen, Giulian ja Nefer-neferin kaltainen naistyyppi toistuuu. Ilmeisesti tämäntyyppinen nainen on kiehtonut kirjailijaa: viehättävä, ahne, muuntautumiskykyinen ja aina petollinen. Kulloinenkin mies jää nuolemaan näppejään, usein kipeästikin, kuten Sinuhessa ja Karvajalassa sekä Mikael Hakimissa, miksei myös Appelsiinipuun siemenessä ja Fine van Brooklynissa.
Ostin äskettäin Turms kuolemattoman hyllyyni, mutta en ole "uskaltanut" lukea sitä vielä.
Kirjaan liittyy tarina: Luin sen nuorena miehenä ja minulle jäi siitä voimakkaat kokemukset päälle.
Olin Kuopiolaisessa kapakassa ja minua tuijotti pitkään kaunis nainen. Lopulta hän tuli pöytääni ja sanoi:
"Terve Turms!" Salamat kulkivat pitkin kehoa! Vähintäinkin omituinen sattuma?
Turmsin luin myös ensimmäisen kerran nuorena, kun päällä oli tuo Waltari-kausi. Käsittämätöntä, että Waltari on tämänkin kirjoittanut pääosin intuitiolla. Etruskeista ei vieläkään tiedetä paljoa, Waltarin aikana ei senkään vertaa.
Voimakasta tekstiä teos on. Olin jo nuorena vaikuttunut ja kuin toisissa maailmoissa. Erityisesti kohta, jossa kerrotaan jumalten ateriasta ja hunnutetusta jumalasta, on upeaa. Siiliparat, niitäkin siinä syötiin.
Kun nyt olen uusinut lukukokemuksia, Turmsin kohdalla en enää vaikuttunut, mielenkiintoinen se on silti. Waltarin teksi on monitasoista - sille tasolle yltää suomalaisista kirjailijoista harva.
Italiassa Waltari on käynytkin, tosin Turmsin jo kirjoitettuaan. Egyptissä Waltari ei koskaan käynyt. Hänellä oli henkiopas, jonka kertomusten perusteella on kirjoittanut Sinuhe egyptiläisen. Kun Sinuhe valmistui ja Waltari oli varsin tarkasti kuvannut silloista elämänmenoa ja tapoja Egyptissä, historioitsijat pitivät tietenkin teosta fiktiona. Hämmästyttävää kyllä, kuvaukset ovatkin pitäneet paikkansa mm. lääkärintyöstä, kun muinaisesta historiasta uusien löydösten kautta tiedetään enemmän.
Ehkä kaikki ei ole tässä, eikä kaikki näkyvää. Kerrotaan myös Akseli Gallen-Kallelan omanneen tällaisen henkioppaan.
historian opettajien riistämän kiinnostuksen historiaan, kuten varmaan monessa muussakin lukijassa. Jännää, miten ne jaksavat viehättää meitä ja herättää myös paljon kriittistä arvostelua joissain toisissa edelleenkin.
tekstistä niin kyllähän Waltari imaisee edelleen
mukaansa komeasti...ainakin minut! Ja myös monikerroksellisuus ja huumori puree. Eri asia on sitten teosten "kaunokirjalliset arvot" niistä voi
rauhassa väitellä, jos haluaa...:)
Tein Hessen Demianista yliopiston myyttikriittisen proseminaarityön.... olin oikein ihastunut teokseen. Nyt aikuisena tuntuu kovin pateettiselta koko kyhäelmä - miksei sekin ukko keskittynyt asioihin, jotka olivat ihan nenän edessä.
Ja Kafkasta olen samaa mieltä. Yksi nuoruuteni suurista vaikuttajista. Oletko lukenut "Kirjeitä Milenalle"? Siitä pidän eniten.
"Rangaistussiirtolassa" ja "Muodonmuutos" hirvistyttävät edelleen.
olen lukenut kaikki Kafkan kirjat. Romaaneja en oikein jaksa lukea, mutta nuo novellit ovat aina yöpöydällä:) En kyllästy lukemaan esim.hiilisangolla
ratsastajaa, mainitsemiasi muodonmuutosta ja rangaistusiirtolassa, Blumfeld vanheneva poikamies,Erään taistelun kuvaus jne.
Myös Knut Hamsunin - Mysteerioita - on sellainen kirja, johon palaan aina uudelleen. Se kun on yhtäaikaa: "Herttasarjamainen", mystinen, raivostuttava, hauska, unenomainen, kiinnostava, tylsä, yllättävä, lapsellinen ja syvä.
Tiestkö, että tuo nimimerkkisi oli aikoinaan myös
Perulainen sissijärjestö?
Totta hitossa tiesin! Maolaississejä vieläpä. Sendero Luminoso.
Ei sukua.
Ja kiitos Hamsun-vinkistä, juuri tuota en ole lukenut.
Johtajana oli filosofian proffa Abimael Guzmán:)
Elämäni rakkaimpia kirjoja on Lauri Viidan Moreeni. Jo 35 vuotta sitten, kun luimme kirjan koulussa, nautin Viidan kielellä leikittelystä ja sarkastisesta huumorista ("ylityöt olivat täysin vapaaehtoisia - milloin tahansa sai valita joko niiden tai lopputilin väliltä") Sittemmin alleviivattu ja omin kommentein varustettu kirja katosi hyllystäni.
Viime vuonna kävin Q-teatterissa katsomassa "Putoavia enkeleitä", joka kertoi Lauri Viidasta ja Aila Meriluodosta. Siinä oli mukana pätkiä Moreenin tekstistä ja päätin siltä istumalta ostaa uuden kappaleen. Sitä lukiessani ymmärsin, miksi olin sitä niin rakastanut. Viidan tapa käyttää kieltä ihastutti edelleen, ja sarkasmin löytää nyt helpommin kuin sinisilmäisenä, kokemattomana lukiolaisena.
Moreeni siis on ja pysyy yhtenä koko elämäni tärkeimmistä kirjoista.
...että kirja on loistava. Siinä on juuri niitä ominaisuuksia mitä sanoitkin. Luin sen aikoinaan edesmenneen Juicen innoittamana ja en silloin täysin oivaltanut sen hienoutta, mutta nyt jälkeenpäin luettuna kirja on yksi hienoimmista suomalaisista.
Tuli mieleen.
Väinö Linnan: Täällä Pohjantähden alla.
Muistan kuin silloin aikoinaan aika vahvastikkin eli kirjan mukana.
Vieläkin kun vähän tulee joskus selailtua,eläytyy menneeseen aikaan.
Vanha silloin eletty aika tuntuu tulleen niin lähelle.
jaksa lukea esim. Laila Hietamiehen kirjoja, joita luin nuorempana paljon, samoin Kaari Utrion kirjat eivät enää ns. iske..niitäkin suorastaan ahmin joskus..
Mutta Antti Tuurista tykkään, ja Eeva Joenpellon kirjoista..ja monista monista muista..
Luultavasti minä, tai kirjailijat ovat muuttuneet..
ps. ja tuskin Angelikakaan olisi enää yhtä hyvä kuin silloin 14 vanhana :)
Että minäkin olen lukenut yhden Agelika kirjan 14-vanhana? Äitini luki niitä hirveän määrän ja päätin lukea uteliasuuttani yhden. No huhhuh...olipa
kirja... kaameaa. Niin lukisinko nyt sellaisen? Enpä
taida kyllä lukea.
hirmuisen ihania, ja luin kaikki osat ihan intona..:)
ps. jos äitini olisi lukenut niitä, tuskin minä olisin saanut niitä sitten lukeakaan, ainakaan siinä iässä .:)
ensinnäkin sellainen herttainen nuortenkirja, jonka kirjalliset ansiot eivät niin merkittäviä...Tie vuorelle, tekijänä Mikko Heiniö, joka mielestäni on kunnostautunut sittemmin musiikkipiireissä. Annoin tuon ennen aikojaan lapsilleni ja he ovat hävittäneet sen. Olen yrittänyt etsiä divareista, kirjaston poistoista ym. Muistan sen hyvin, lähes ulkoa ja selaisin aikuisenakin. Oli niin romanttinen ja kaunis kertomus. Mahtaako kukaan tunnistaa tällaista?
Toisaalta olin jo nuorena lyhyen ja ytimekkään lauserakenteen ihailija. Camus, Hemingway, Steinbeck, Kafkakin...Camus'n Ruton olen lukenut aina tietyin väliajoin ja aina se vaikuttaa. Merkityksiä olen löytänyt lisää ja uusia.
pikkuvanhasta varhaismurkusta, joka luki isoäitinsä luona salaa omilta vanhemmiltaan Netta Musketin kirjoja. Niitä pidettiin siihen aikaan hieman uskallettuina naisten romaaneina, eikä äitini tottavie olisi sallinut minun niihin koskea. Isoäitini kanssa sitten keskustelimme lukemastani ja minä olin löytäväni niistä ihmissuhteiden opettavaisia näkökulmia.
Isoäitini luona luin myös muita sen ajan kohukirjoja, ja muistan ihmetelleeni, miksi niitä yritettiin kieltää julkaisemasta. (Yhden myöhemmin kielletyn kirjan sisällöstä muistan hämmästyttävän paljon, vaikken valitettavasti sen nimeä tai kirjoittajaa.)
Harmittaa, etten ehtinyt aikuisena keskustella isoäitini kanssa "kirjallisista" keskustelutuokioistamme. Olisi ollut kiva tietää, mitä hän niistä ajatteli. Sai varmaan paljon huvia, mutta tarjosi hyvää kasvualustaa suvaitsevalle ihmiskäsitykselle ja elämän sävyjen näkemiselle musta-valkoista rikkaampana.
Pari kirjoista olen pakottanut itseni lukemaan aikuisena sekä naureskellut niiden naiiviudelle ja halulleni löytää niistä jotain "suurempaa", mitä en niistä todellakaan enää löytänyt. Maailmakin on tietysti monella tapaa muuttunut, samoin oma käsitykseni asioista.
Hämmästyttävän monet kirjat säilyttävät sanomansa vuosisatojenkin yli ja jotkut kirjailijat ovat "nähneet" kauas tulevaisuuteen. Uskomatonta rikkautta, josta on hyvä ammentaa.
Nuorena aikuisena lukemani Pablo Nerudan runot, esim. Andien mainingit, puhuttelevat edelleen. Ostin sen 1973, hänen kuoltuaan Chilen vallankumouksen aikana. Runot ja ajatukset dramaattisista, järkyttävistä tapahtumista maailmassa tekivät voimakkaan vaikutuksen.
Kiitos, että herätit mielenkiintoisiin muisteluksiin, joilla en välitä teitä enempää rasittaa.;))
viisaalta ja oppineelta..
Onpa sinulla olleet ihanat lähtökohdat elämän eväiksi -..että mie olen sulle katteellinen....:/
mutta tuo hymiöni ei kyllä näyttänyt yhtään hyvältä..,
:) tämä on jo parempi..
ps. olet t o s i fiksu ihminen o-orvokki..sinä ja emw34 olette palstan valopylväät..:)
Vaikutus on epärealistisen positiivinen, kun ei olla päästy lähemmin tutustumaan ja vielä viisaammalta vaikuttaisin, jos oppisin vaikenemaan sen viisaan nunnan rukouksen mukaisesti. ;))
Koska lähdemme sinne ... oliko se jatsia kuuntelemaan Kansallismuseon lähikulmille?
Voltairen Candite on tänäkin päivänä täyttä asiaa.
Luin sen ihan hiljan uudelleen, eikä ole menettänyt
särmäänsä vähääkään. Kirja olisi voitu kirjoittaa vaikka tänä vuonna:)
pitäisi olla hiljaa, - mites tämän palstan kävisi, jos kaikki viisastuisivat liikaa :) ?
Pitäisi tässä kai olla hieman hiljempaa, - vai muuttaisinkohan nikkiäni ja kirjoitustyyliäni..hmmm..*rupeankin ilkimykseksi grrrrr, varokaa vain*
ps. joku piäkaapungin kylttyyrielämys alkaisi olla tässä paikallaan, mie ihan näivetyn kohta :/
Kurjaa vain kun vuosilomat on pietty, - ei toivoakaan vapaapäivästä ennen ensi lomakautta, ellen saa lottovoittoa tänä iltana :)
Päätetään olla viisastumatta ja jatketaan samaan malliin. Jos oikein häijyiksi heittäydytään, otetaan neulatyynystä pistimet käyttöön. ;)))
Pääkaupungin kulttuuritarjonta on tosiaan kadehdittavan runsasta.
Monien sattumien summana ja ystävien vuoksi tein pari viikkoa sitten uuden ennätyksen: kävin kolmena päivänä viikossa teatterissa. (Yksi ystävä tarvitsi kipsijalkaisena apua sekä kuljetuksen ja viimehetkenlippuja oli saatavissa puoleen hintaan, toinen halusi järjestää minulle yllätysohjelmaa ja vain yhdet liput oli varattu etukäteen.) Tuntuu, ettei millään pysty sulattelemaan kaikkea ja osa esityksistä menee väkisinkin hukkaan.
Kyltyyrielämyksistä huolimatta täälläkin on ihan hyviä näivettymismahdollisuuksia. Liika vauhtikin kostautuu välillä väsymyksenä, eikä energiaa tunnu riittävän esim. kotitöihin.
Lottovoiton "ansaitsisit", toivotaan sinulle sellaista. ;))