Hei! Haluaisin tiedustella täältä netin kautta henkilöiltä, jotka ovat kirppisten asiakkaita, seuraavaa:
Mitä olette mieltä, jos Huhtiniemeen avattaisiin iso, siisti ja edullinen käytetyn tavaran ja huonekalun myyntitori, jossa toimisi perinteisen kirppispaikkavuokrauksen lisäksi hyväkuntoisten huonekalujen myyntitoiminta sekä ihmiset voisivat vuokrata ison tai pienen tavaran kuvalliselle myynti-ilmoitukselleen ilmoituspaikan yrityksen tiloissa/ikkunassa ja yrityksen nettisivuilla? Myös jonkin arvokkaan esineen voisi tuoda suljettuun vitriiniin myyntiin, matoille oma telineensä jne.
Kaiken kattava käytetyn hyväkuntoisen tavaran myyntitori, joka ei toimisi siis ihan keskustassa. Mahdollisesti myöhemmin myös alkaisi maakunnan alueella ilmestyä yrityksen oma ilmoituslehti, jonne asiakkaat voisivat kuvallisen ilmoituksensa laittaa. Kuvallisen ilmoituksen olisi tarkoitus olla muutamaa senttiä suurempi(!) ja sen saisi niin nettisivuille kuin lehteen samoilla hinnoilla kuin sanomalehtien pikkuruiset rivi-ilmoitukset.
Edullinen ja toimiva paikka. Olisiko tällaiselle toiminnalle kysyntää. Käyttäisitkö sinä mahdollisesti palvelua? Olisiko teillä jotain muita ehdotuksia asiaan liittyen? Ottaisin mielelläni vastaan kommenttejanne.
Kysely
16
1999
Vastaukset
- varmaankin
tuollainen elättäisi. Vielä kun olisi paikka, jonne voisi jättää myyntiin, eikä itse tarvitsisi antaa ihan ilmatteks eikä vahdata pöytäänsä, olisi ihan kiva. Nyt monasti on yksi tai kaksi vaatetta tai tavaraa, joista mieluusti haluaisi hinnan, mutta sitä varten koko pöydän vuokraaminen ei tunnu mielekkäältä. Vaihtoehtona kasata varastoon enemmän ja sitten lähteä myymään ei sekään aina toimi.Jollain muullakin on sekä säilytystilat että aika rajallinen,tuskin olen ainoa.
- puuttuu
kunnon kirpputori, joten käyttöä olisi ihan varnmasti.
- myös hyvä vaihtoehto
Sammonlahdessa olisi suurempi asiakaskunta, siis meinaan, että on asuinalueena isompi, joten varmaan asiakkaitakin olisi enemmän kuin huhtari/kourula seudulla.
- tiloihin
Joo, Sammonlahdessa entisen Spar kaupan tilat on myös tyhjillään.
- ...
Onhan täällä hyötyhalli!
- hmmmmm..
Kyselijä ei varmaankaan tarkoita samanlaista paikkaa kuin hyötyhalli.Hyötyhalli on ihan toista maata kuin tuollaisen kirppiksen pitäminen. Kirppikseltä voi ostaa tuotteita halvoilla hinnoilla kun taas hyötyhallissa on tuotteet aika hinnakkaita,huonoja.
Kyllä minä kävisin tuollaisella kirpparilla ihan mielelläni. Ei kun kirppis pystyyn.
- Yrittäjän kysely
Lisäyksenä vielä, että myyntitori toimii sillä periaatteella, että asiakas vuokraa kaikki myyntipaikat eli myös kirppispöydän ja myyntitori myy tavarat asiakkaan puolesta aivan kuten perinteisillä kirpputoreillakin.
Huonekalumyynti on sellaista, että yrityksemme OSTAA hyväkuntoiset käytetyt huonekalut ja myy itse eteenpäin.
Tarkoitus toimitilan sijainnilla on se, että saa tilavan tilan, mutta jossa ei kuitenkaan ole liiketilan vuokra liian suuri. Ja että on ilmaiset paikoitustilat. Yritys odottaa saavansa asiakkaita muualtakin ja kaempaa kuin oletettuun sijaintiin nähden eli huhtari/kourula alueelta.
Paikasta on tosiaankin tarkoitus tehdä huomattavastikin siistimpi ja "tasokkaampi" kuin ennestään kaikki Lappeenrannassa olleet liikkeet. Ja että asiakkaat löytäisivät paikan, jossa "pääsisi" hyvästä käytetystä tavarastaan eroon = myytyä, kun sitä paljon kertyy kotiin eikä sitä haluaisi ihan ilmaiseksikaan antaa kierrätykseen. Niin huonekalut kuin muu tavara. Ilmoittaminen sanomalehdessä on melkoisenkin kallista, kuvaa ei saa laitettua tai jos saa, niin todella isolla rahalla. Ja tavara ei välttämättä tavoita ostajaansa muutamankaan ilmoituksen jälkeen. Ja harmittaa kun ilmoitusrahat haukkaavat jo ison osan myytävän tavaran hinnasta. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Meillä kuvallinen ilmoitus olisi huomattavasti edullisempaa ilmoittamista.
Ja tarkoitus on, että asiakkaat aikaa myöten löytäisivät autotorimmekin eli joka haluaa myydä/ostaa käytetyn ajoneuvon, käy sitä ilmoitustorillamme myynti-ilmoituksista etsimästä tai yritys järjestää myös autokirppiksiä joinakin päivinä eli myyntipäivät yrityksen pihalla.
Kiitos teille, jotka tähän mennessä olette kommentoineet! Palaute on tärkeää.- kirppis...
Miten kirppiksestä saa mukamassa tasokkaamman ja siistin, tietysti jos lattiat on marmoria ja vessoissa kultahanat niin ehkä sitten... Vai meinaatko myydä siellä itärajan naapurin vähän käytettyjä turkkeja? Onhan netissä nettiauto.com jos autoja haluaa ostaa...ilman välityspalkkiota..
- kirppistä
Saa varmasti etsiä, sillä pöydän vuokraajahan itse tuo tavaransa (siis romunsa) myyntiin.
City-kirppiksellähän on alakerrassa huonekaluja myynnissä, laatu on kait ihan kohallaan mutta ei niitä kukaan osta..
Varmaan tällä idealla saa itsensä elätettyä jonkin aikaa,jos paikka on keskustassa ja on itse töissä joka päivä aamusta iltaan. Töitähän se vaatii ja auton jolla hakea toisten sohvat myyntiin (Yleensä näillä paikoilla on hakupalvelu)
Lykkyä tykö vaan!
- vvcbvvbv
Kyllähän toi ideana kuulostaa ihan hyvältä. En kuitenkaan tiedä onko käytetyn tavaran kaupassa miten isot potentiaaliset markkinat, kun ihmisten elintasokin nousee ja tarve ostaa/myydä käytettyä tavaraa tavallaan siis vähenee. Toisaalta Lappeenrannassa on jokerina venäläiset ostosmatkailijat.
Internetin ja ilmaisilmoittelulehtien ansiosta ainakin vähän arvokkaampi rompe löytää aika usein tiensä suoraan myyjältä ostajalle, eikä näiden toki tarvitse asua välttämättä samalla paikkakunnallakaan. - riittää
Tilaa löytyy varmasti!
Mielestäni tavarat voidaan järjestää myös "kontin" tavoin ryhmiin liittämällä niihin hintalaaput joissa on myyjän koodi.
Ongelmana perinteisellä kirppiksellä on suttaisuus ja muutamien pöytien epämääräisyys, kun sama vuoraaja pitää yhtä tai kahta pöytää itsellään monta kuukautta ja kyllästyy järjestyksenpitoon tai on itse kirppiksen pitäjä eikä kovin tarkka sellainen, siinä herpaantuu ostajienkin asenne.
Pari perusasiaa kannattaa pitää linjassa (asiakkaan näkökulma) - Yhdelle ei saisi antaa pöytää kahta kolmea viikkoa enempää kerralla jolloin taattaisiin tavaran vaihtuvuus.
- Puhtaat lattiat, lattiatavaraa mahd. vähän jolloin siisvous onnistuu ilman kommelluksia.
Mielestäni kirppisyrittäjän tulisi potkia päähän niitä pöydän pitäjiä joilla se on suttuinen. - tommone
sun kandee tsiigaa tollane jutska tost osotteest
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=2000000000000007&posting=22000000020622507- luulet haluttavan
Oikeassa elämässä kuitenkin raha ratkaisee ja välillä tuntuu siltä että kaikki pitäisi saada eurolla.Kirppiksen taso toki riippuu paljon yrittäjästä,muttei kokonaan...Ei todellakaan ole yrittäjän "vika"jos joku paikan vuokrannut hinnoittelee tavaransa pilviin,eikä oikein muista sitä perimmäistä aatetta kirpputorin meiningistä ja kierrätyksestä.Hyvä olisi silti ostajien myös muistaa,ettei kirppis kuitenkaan ole sosiaalitoimisto,jossa vaan tavaraa kuitataan ilmaiseksi.Otetaanpa esimerkkinä sukset,monot ja sauvat:kunto hyvä,ehkä talven tai kaksi käytetty ja uutena paketit noin sadan euron tuntumassa kaupassa,ei liene kohtuutonta moisesta pyytää 10 tai 20 euroa...Vastaavista asioista kuulee silti välillä purnattavan ja valitettavan että tämähän on kirppis.Siitä tuleekin mieleen,että onko täällä tarvetta oikeasti uudelle myyntikanavalle/paikalle,kun nämä lappeenrannan karvalakit ei ole tootuneet maksamaan tasosta oikeasti!!!Jäisikö siitä yrittäjälle verojen yms.eläkkeiden jälkeen voittoa vai tuulen huuhtoma peppu??
- --------------
mutta ehdottomasti Sammonlahteen (vaikka sinne Sparin tiloihin), ei Huhtiniemeen!
Toinen vaihtoehto mikä länsilaidalta puuttuu, on halpakauppa, siis Minimani tai Robinhood. Ärsyttää kun täältä pitäisi mainosteesien perusteella löytyä palvelua jos jonkinlaista, mutta käytännössä on ruokakaupat ja kolme baaria. Vaatteita, kodintavaroita, huonekaluja jne. ei saa mistään. - itse ainakin tulisin..
Kuulostaa hyvälle, etenkin kun käytettyjä huonekaluja on niin huonosti myynnissä sellaisessa paikassa josta osaisi itsekin mennä ostamaan niitä..
Opiskelijat varmaankin mielellään ostaisivat käytettyjä huonekaluja. Ja muille kierrättäjä ihmisille ihanteellinen paikka.. Pistä putiikki ihmeessä pystyyn..- ei haluu maksaa
Mistää käytetystä ei kyl miun mielestä haluta maksaa !!!!!! Jos saisit voitoo euron niin milläsmaksat verot...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h52732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062571Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv92259Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441865- 321443
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141433- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011144Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201053Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938