Suo mulle paikka vieressälläsi, lämmin koti ja liuta lapsia Viettäkäämme yhdessä mukavaa ja läheisyyden täyteistä elämää ja tulkoon onni osaksemme ottaessamme läheisemme huomioon.
Suotakoon meille liuta lapsia ja vanhemmillemme ja sukulaisillemme terveyttä ja onnellista elämää. Olkaamme iloisia toisistamme ja ystävistämme sen pienen hetken jonka täällä olemme. Poistukoon kylmyys ja yksinäisyys elämästämme. Tulkoon tilalle lämpö ja iloinen puheensorina. Ja muutama riitakin. Hymyilköön elämä meille, niinkuin olen parhaani mukaan hymyillyt sille. Stoalaisuuteni ei ole hymyttömyyttä, vaan tietoon pohjautuvaa
elämänhallintaan pyrkimistä.
Olen kiitollinen omasta lapsuudenperheestäni; äidistä jolle lapset ovat aina olleet elämän keskipisteenä, isälle joka on tuonut leivän kotiin ja ollut moderni pehmoisä. Olen kiitollinen äidistä, joka on ollut aina raitis ja tupakoimaton, terveiden elintapojen
vaalija ja hyvän moraalin omaava ihminen. Olen kiitollinen sisaruksistani, joiden erilaisuus on opettanut minulle monia eri asioita ja joihin voin aina luottaa. Kokemukseni ohjaa minua
luomaan hyvän perhe-elämän myös omille lapsilleni. Kaipaan rinnalleni perinteistä ja mukavaa naista, joka haluaa laillani
miellyttävää perhe-elämää elämältään. Haen naiseni, onneni ja tulevien lasteni onnen vaikka maailman ääristä jos se on välttämätöntä. Tulkoon onni luoksemme, ja olkoon se pitkän
odotuksen veroinen.
Öisiä sanoja kaivatulleni
8
311
Vastaukset
- ilmottaudu..
ei edes lio ;(
- stoatar
hienoo kun on niin hienoo
- ajatusten siivin (n)
Toivoisin sinulle onnellista ja rakkauden täyteistä elämää, sillä sinun puheessasi soi hyvyys ja kiitollisuus. Olet oivaltanut jo paljon. Jotain noin kaunista täytyy saada jakaa, joten toivon, että löydät naisesi. Hän saa sinulta kauneimman lahjan, mitä maan päällä voi kokea: aidon rakkauden.
- oikein olit
ihan silkka uteliaisuus?
- ajatusten siivin (n)
oikein olit kirjoitti:
ihan silkka uteliaisuus?
olen tällainen vapaa ja tunteellinen nainen, joka myös etsii toista puoliskoansa. Hänelle antaisin kaikkeni, ikuisen rakkauteni. Etsin kunnes löydän hänet.
- !!!!!vapaa ja tunteellinen!...
ajatusten siivin (n) kirjoitti:
olen tällainen vapaa ja tunteellinen nainen, joka myös etsii toista puoliskoansa. Hänelle antaisin kaikkeni, ikuisen rakkauteni. Etsin kunnes löydän hänet.
Oikein oikein vapaa ja tunteellinen, ah niin tunteellinen, olet lapsukseksi. Täältähän ne toiset puoliskot löytyvät, jee jee.
- nainen (m)
ajatusten siivin (n) kirjoitti:
olen tällainen vapaa ja tunteellinen nainen, joka myös etsii toista puoliskoansa. Hänelle antaisin kaikkeni, ikuisen rakkauteni. Etsin kunnes löydän hänet.
Jinki ja janki.
- sitten
!!!!!vapaa ja tunteellinen!... kirjoitti:
Oikein oikein vapaa ja tunteellinen, ah niin tunteellinen, olet lapsukseksi. Täältähän ne toiset puoliskot löytyvät, jee jee.
on? Kerropas vähän vastavuoroisesti itsestäsi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190