kuitenkin turvassa!
100-Uutislehti 1.12.2006
"Helsingin poliisi etsii koulupojan kaapannutta miestä. Mies nappasi 7-vuotiaan pikkupojan mukaansa tiistaina iltapäivällä puoli neljän aikaan Herttoniemenrannassa. Poika oli tulossa Tuorinniemenpuistosta, kun hänelle entuudestaan tuntematon mies otti hänen kädestään kiinni Killinginholmankujan kohdalla. Mies lähti retuuttamaan itkuista poikaa Laivalahdenkaarta pitkin Petter Wetterin tielle ja Herttoniemenrannan ala-asteelle saakka.
Mies vei pojan asuntoonsa, jonka tapahtumia poliisi selvittää. Mies palautti jonkin ajan kuluttua pojan talonsa ulkopuolelle. Poika tapasi hetken harhailtuaan toisen miehen, jolta hän tiedusteli ohjeita takaisin Tuorinniemenpuistoon.
Poliisi kaipaa tietoja sieppaajasta. Hän on yli 40-vuotias, pitkä ja normaalivartaloinen. Hänellä on lyhyet, tummat hiukset ja käheä ääni. Yllään miehellä oli tummat vaatteet.
Pikkupojalla oli harmaaraitainen musta pipo, tumma toppatakki sekä tummat housut. Selässään hänellä oli reppu, jossa oli oranssinpunaiset liekkikoristeet. Virka-aikana voi soittaa numeroon 09-189 5329 tai 189 5387 ja muulloin 09-189 4002."
Taas lapsi siepattu, nyt Helsingissä
9
414
Vastaukset
- Amerikan mallissa, että
lasta ei kohta uskalla silmistään laskea päivällä edes kotikulmilla?
Monessa tuttavaperheessä ekaluokkalaiset tulevat yksin iltapäiväkerhosta tai -puistosta vähän ennen kuin vanhemmat ehtivät töistä kotiin. Oliko tuossa kyse sellaisesta tilanteesta, lehdessä ei kerrota enempää.
Alkaako muuten perheellä automaattisesti lastensuojelun asiakkuus, kun lapsi joutuu rikoksen uhriksi? Mitenkähän esim. tässä tapauksessa?- ketjuun kirjoitinkin
jo, että kun säästösyistä noita suljetulle osastolle kuuluvia äijiä potkittiinki kadulle, on seuraukset nähtävissä myös netissä. Ikävä kyllä näkyy myös lasten turvallisuudessa. Mikä noita käppänöitä vaivaa kun kaapataan lapsia kotiinsa asti.
Lapsille tulee opettaa että vaikka äijä kuinka uhkailisi, pitää siitä huolimatta uskaltaa huutaa että päästäisi irti ja kuinka ei jätkää edes tunne. - uutisen ja sanoi, että jos
ketjuun kirjoitinkin kirjoitti:
jo, että kun säästösyistä noita suljetulle osastolle kuuluvia äijiä potkittiinki kadulle, on seuraukset nähtävissä myös netissä. Ikävä kyllä näkyy myös lasten turvallisuudessa. Mikä noita käppänöitä vaivaa kun kaapataan lapsia kotiinsa asti.
Lapsille tulee opettaa että vaikka äijä kuinka uhkailisi, pitää siitä huolimatta uskaltaa huutaa että päästäisi irti ja kuinka ei jätkää edes tunne.häneen joku vieras tarttuisi, hän purisi sen käteen ja lujaa. Muutenkin hän vakuutti jo vuosi sitten, että: "Älä äiti turhia huolehdi, minä osaan juosta ja lujaa."
Mutta riittääkö se aina kun hulluja tuntuu olevan missä tahansa? Mielenterveyspotilaiden, vanhusten ja lasten etuudet on ajettu alas, mielisairaaloista potkitaan pihalle sairaita avohoitoon. Oliko tässä tapauksessa kyse jostain kajahtaneesta? Toisaalta pedofiilit eivät välttämättä ole edes mielenterveyspotilaita. Tämä oli jo toinen lapsen sieppaus, edellinen oli Oulussa.
Ja ammattikasvattajat sekä sossut pitävät pahana sitäkin, jos vanhempi kyttää lasta kyljessä kiinni jatkuvasti, 'ei osaa terveellä tavalla irrottaa lapsesta' kuulema, jos saattelee koulu- ja harrastematkat. Sitten kun tuollaista sattuu, syytetään kuitenkin vanhempia, että kun on antanut lapsen liikkua yksin. - ja voidaan tarpeen
uutisen ja sanoi, että jos kirjoitti:
häneen joku vieras tarttuisi, hän purisi sen käteen ja lujaa. Muutenkin hän vakuutti jo vuosi sitten, että: "Älä äiti turhia huolehdi, minä osaan juosta ja lujaa."
Mutta riittääkö se aina kun hulluja tuntuu olevan missä tahansa? Mielenterveyspotilaiden, vanhusten ja lasten etuudet on ajettu alas, mielisairaaloista potkitaan pihalle sairaita avohoitoon. Oliko tässä tapauksessa kyse jostain kajahtaneesta? Toisaalta pedofiilit eivät välttämättä ole edes mielenterveyspotilaita. Tämä oli jo toinen lapsen sieppaus, edellinen oli Oulussa.
Ja ammattikasvattajat sekä sossut pitävät pahana sitäkin, jos vanhempi kyttää lasta kyljessä kiinni jatkuvasti, 'ei osaa terveellä tavalla irrottaa lapsesta' kuulema, jos saattelee koulu- ja harrastematkat. Sitten kun tuollaista sattuu, syytetään kuitenkin vanhempia, että kun on antanut lapsen liikkua yksin.tullen huostaanottaa lapsi kun vanhempi ei kykene suojelemaan lastaan.
- joooommmm
ja voidaan tarpeen kirjoitti:
tullen huostaanottaa lapsi kun vanhempi ei kykene suojelemaan lastaan.
Lyhytaikainen huostaanotto. Erosi viranomaisen tekemästä ainoastaan lyhtkestoisuudella ja ennalta-arvaamattomuudella.
- Tämä oli
joooommmm kirjoitti:
Lyhytaikainen huostaanotto. Erosi viranomaisen tekemästä ainoastaan lyhtkestoisuudella ja ennalta-arvaamattomuudella.
viranomaisen tekemä huostaanotto ikään kuin aikajanalla vähän tiivistettynä.
- lekuria
uutisen ja sanoi, että jos kirjoitti:
häneen joku vieras tarttuisi, hän purisi sen käteen ja lujaa. Muutenkin hän vakuutti jo vuosi sitten, että: "Älä äiti turhia huolehdi, minä osaan juosta ja lujaa."
Mutta riittääkö se aina kun hulluja tuntuu olevan missä tahansa? Mielenterveyspotilaiden, vanhusten ja lasten etuudet on ajettu alas, mielisairaaloista potkitaan pihalle sairaita avohoitoon. Oliko tässä tapauksessa kyse jostain kajahtaneesta? Toisaalta pedofiilit eivät välttämättä ole edes mielenterveyspotilaita. Tämä oli jo toinen lapsen sieppaus, edellinen oli Oulussa.
Ja ammattikasvattajat sekä sossut pitävät pahana sitäkin, jos vanhempi kyttää lasta kyljessä kiinni jatkuvasti, 'ei osaa terveellä tavalla irrottaa lapsesta' kuulema, jos saattelee koulu- ja harrastematkat. Sitten kun tuollaista sattuu, syytetään kuitenkin vanhempia, että kun on antanut lapsen liikkua yksin.mutta lapsiparkani oli liian luottavainen eikä purrut poliisia!
- lapsi puolustautuu
ja voidaan tarpeen kirjoitti:
tullen huostaanottaa lapsi kun vanhempi ei kykene suojelemaan lastaan.
nyölkkääjiä vastaan saadaan syytteet että äiti ei ole kasvatuskykyinen ja yhteistyöhaluinen kaapparien kanssa. näin ainakin meille sanottiin kun kerroin etttä lapsi olsaa pukea itse päälleen "viisas" sossu kertoi että kolmevuotias ei osaa pukea! en tiennytkääbn!
- argumentti mitä ne
lapsi puolustautuu kirjoitti:
nyölkkääjiä vastaan saadaan syytteet että äiti ei ole kasvatuskykyinen ja yhteistyöhaluinen kaapparien kanssa. näin ainakin meille sanottiin kun kerroin etttä lapsi olsaa pukea itse päälleen "viisas" sossu kertoi että kolmevuotias ei osaa pukea! en tiennytkääbn!
voisivat sinulle sanoa on, että lapsesi on "liian itsenäinen" eli olet vaatinut lapseltasi liikaa kun hän pukeutuu jo kolmevuotiaana. Näinhän se menee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862