1.12. 09:17 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen mukaan asuntomarkkinat ovat hieman rauhoittuneet, vaikka kauppa käy edelleen kitkatta. Tinkimisen varaa on kuitenkin aiempaa enemmän.
Hypon mukaan käänne on merkki paremmasta, vaikka suuresta muutoksesta tai dramatiikasta ei ole kyse.
– Asuntomarkkinat ovat nyt selvästi ainakin pienessä suhdannekäänteessä. Ostajien voima on markkinoilla parantunut. Oltaisiinko myyjien markkinoilla edes hiukan siirtymässä ostajien suuntaan, pohtii toimitusjohtaja Matti Inha.
Tilanteesta ei silti pidä vetää hänen mielestään vääriä johtopäätöksiä. Tarjontaa ja kilpailua on uustuotannon kautta edistettävä etenkin kasvukeskuksissa.
– Myyntiaikojen pidentyminen johtaa luonnollisesti tarjonnan väliaikaiseen lisääntymiseen. Tätä on päivitelty, mutta muutos on ostajan kannalta ihan hyvä. Tarjontaa ja valinnanvaraa on enemmän ja hintaneuvotteluissakin ostajan asema on parantunut, Inha muistuttaa.
nyt kannattaa
tinkiä
2
290
Vastaukset
- sitä
mieltä, että nyt kannattaa pitää pieni ostolakko nisää asuntokaupoissa, vaikkapa puoli vuotta. Sen jälkeen asuntoja alkaa saamaan edullisesti jopa ilman tinkimistä. Tää on tietenkin toiveajattelua, sillä koko Suomen kattavaaa ostolakkoa ei ssada aikaiseksi.
- nyt???
Mä ainakin tinkasin jo vuonna 2001 kun asuntoni ostin. AINA KANNATTAA TINKIÄ!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1137792
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1275339Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p303576Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1223563Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352594Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376