Asiaa rock festarista

nakit ja muusi

6

709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Blue Wave

      Metelistäkin oli myös kyse jos noin festarit ja memories olis ollu samaan aikaan..Syntyvää kakofoniaa ja sen suuntaa voi ohjata aikan hyvin kun lavarakennelmat on niin että kakofonia olisi pääsääntöisesti suunnattu merelle, ei kaupungin suuntaan. Tällaisilla asioilla on varsin suuri merkitys

      • raitis reino

        Keskustan häiriöt ovat virittäneet liikkeelle myös keskustelua juopuneiden yömajan perustamiseksi kaupunkiin. Aiheesta on käyty vasta alustavia keskusteluja ja mahdollinen yömajan perustaminen otetaan esille myöhemmin.


    • näin sen olisi pitänyt mennä

      En voi olla ottamatta kantaa tähän tulevan kesän festariasian ympärille nousseeseen kohuun. No tosi on, että nyt on päivämäärät päätetty.

      Tässä kun olen lukenut näitä keskusteluja, lehtiä, kuunnellut muutamia asianosoisia, niin johtopäätökseni ja kysymykseni kuuluu näin.

      Kuka lopulta voitti ? Memories, Rock festari, Venetsialaiset ?

      Luulen että tässä kävi nyt niin, että voittajaa ei olekaan ja kaikki osapuolet hävisi, joku enemmän joku vähemmän. Itse olen sitä mieltä, että suurin häviäjä on Venetsialaiset, festari imee nuorison ja heidän rahansa paria viikkoa ennen Venetsiadia, Memories ja KPO on jo saanut niin huonoa mainosta ja kansan takajaloileen, että varmasti tulee takapakkia lipunmyyntiin.

      Taitaa kuitenkin olla niin, että Wallun ja porukoiden festari tulee kerään metsästä marjat ensi kesänä.Eli jos Remua suomennan niin tapahtuma tulee olemaan menestys!

      Miten tän olis pitänyt mennä? Memories tapahtumaa olisi ihan kevyesti voinut siirtää heinäkuun toiselle viikonlopulle, se olisi ollut aika vaivatonta, koska kysessä on kuitenkin suht pieni tapahtuma verrattuna tohon festarijärjestäjien sirkukseen ympäri suomen.

      Jos näin olisi menetelty olisi myös Venetsialaiset keränneet taas nuorisoa niin kuin ennenkin...

      No joo...On se kumma että Kokkolassa ei ole kellään diplomatiaa hoidella näitä asioita kokonaisvaltaisesti. Kyllä säästyisi rahaa ja tapahtumista tulisi menestyksiä

      Ketähän oikeasti kiinnostaa tämän kaupungin menestys ja hyvinvointi noin niin kuin kokonaisvaltaisesti ??? Osuuskauppaväkeä vai kaupungin virkamiehiä ???

      • Logiikkaa

        Muistetaan nyt kuitenkin, että voittajia tässä on sentään ne jotka käy molemmissa tapahtumissa.

        Kai niitäkin sentään löytyy muitakin, kuin meikäläisen sakki??

        Mahtavaa, että ylipäänsä järjestetään.


      • kaikki ei onnistu

        Tämähän on hyvä,koska ulkopuoliset järjestävät omalla riskillä.Venetsialaiset voi olla pienempi tapahtuma.


      • Kokkolalaisille!
        Logiikkaa kirjoitti:

        Muistetaan nyt kuitenkin, että voittajia tässä on sentään ne jotka käy molemmissa tapahtumissa.

        Kai niitäkin sentään löytyy muitakin, kuin meikäläisen sakki??

        Mahtavaa, että ylipäänsä järjestetään.

        Onhan se hienoa että Kokkolaan järjestetään ylipäätänsä mitään musiikki tapahtumia!!
        Mutta kyllä on kaupungin valtuustossa tosi kaavoihin kangistuneita päättäjiä!
        Ja nöyriä ison firman edessä!!
        Miksi kaikki musiikin kuuntelu, hauskan-pito ja kesästä nauttiminen pitää tehdä Kokkolassa niin hemmetin vaikeaksi?
        Esim. Länsipuisto olisi mitä oivallisin paikka live musiikille kesä-iltaisin (enkä nyt tarkoita mitään festivaaleja, vaan pienimuoitesmpia konsertteja/bändi iltoja) mutta kun ei! On taas muka niitä KAUHEITA melu ongelmia...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe