Heo!
Olisi hauska kuulla kuka kykenee antamaan anteeksi pettämisen ja millä ehdoilla
kuka kykenee antamaan anteeksi pettämisen
13
2453
Vastaukset
- ihmettelen...
En tiiä miksi, mutta mun mies haluaa antaa anteeksi. Musta se on sairasta, etenkin, kun koko asia sivuutetaan, eikä käsitellä ollenkaan. Oikeesti se siis ei ole antanut anteeksi, vaan kieltänyt.
Minä olen antanut anteeksi. Miten anteeksiantamiselle voi asettaa jotain ehtoja? Parisuhteen jatkumiselle voi asettaa ehtoja, mutta anteeksi antamiselle ei voi asettaa ehtoja. Sitä joko pystyy antamaan anteeksi tai sitten ei.
- kommentti
Minä olen myös antanut anteeksi. Eihän anteeksiannolle tosiaankaan voi asettaa ehtoja. Se asia täytyy käsitellä omassa päässään, punnita tarkoin asia kaikilta kanteilta. Anteeksianto tulee itsestä, ei toiselle asettamien ehtojen kautta. Mutta minun mielestä anteeksianto edellyttää toiselta katumusta. Sitä, että hän on oikeasti pahoillaan siitä mitä on tehnyt.
- loppu!
omaa oloani ajatellen että annan anteeksi mutta lopullinen irtiotto ja ilmotin ex-lle:minä en anna tekojasi anteeksi mutta pyydä edes lapsiltasi kun pahoinpitelit heidän äitiä.
- Donitsi
En antanut anteeksi. Näin jälkikäteen jo uuden suhteen aloittaneena voin kertoa, että tein juuri oikean ratkaisun ja olen iloinen siitä.
- myöskään
enkä tule koskaan antamaankaan anteeks. Kärvistelkööt.
- ehkei olis pitäny
Annoin anteeksi mieheni pettämisen. Siitä on jo 4vuotta aikaa. Suhde ei koskaan ole muuttunut samanlaiseksi kuin se oli. Sellanen syvä rakkauden tunne hävisi eikä ole koskaan palannut. En kadu päätöstäni jatkaa. SIlti olen ollut onnellinen.
- mutta totta
En ole pystynyt unohtamaan enkä antamaan anteeksi ukkoni monivuotista pettämistä. Inho ja luottamuspula ovat jatkuvasti läsnä elämässäni ja vittuilen aina sopivassa käänteessä kuinka minut vaihdettiin vanhaan vaihdevuotiseen mummukkaan. Nytkin ajattelen vain sitä, missä voisin viettää jouluni aivan yksin ja kaikessa rauhassa. Haaveitahan saa aina olla...
- ei voi olla oikein
vuosia,laitoin nyt ex-lle tiedon että en anna koskaaan anteeksi sen tekoja eli ulkomaalaisen naisen kanssa seurustelua vuosia kun olimme aviossa ja lopuksi kusetusta osituksessa jossa menetin paljon kun vielä uskoin?
Minun ei kuulukkaan tuomita mutta uskon että elämä ei voi olla näin julmaa minua kohtaan. - Mies29
ei voi olla oikein kirjoitti:
vuosia,laitoin nyt ex-lle tiedon että en anna koskaaan anteeksi sen tekoja eli ulkomaalaisen naisen kanssa seurustelua vuosia kun olimme aviossa ja lopuksi kusetusta osituksessa jossa menetin paljon kun vielä uskoin?
Minun ei kuulukkaan tuomita mutta uskon että elämä ei voi olla näin julmaa minua kohtaan.Mutta mitä hyötyä tuosta on? Jatka omaa elämääsi.
Minäkin sain tonnin paskaa käteen vähän samanlaisessa kuviossa, mutta sen jälkeen kun sain kammettua naisen pihalle kämpästäni, en ole sen jälkeen ollut siihen missään yhteyksissä. Enkä myöskään aio olla.
Vihaa vihollistasi ja rakasta lähimmäistäsi, mutta älä jatka sotaa kun se on jo ohitse. - aiempi
Mies29 kirjoitti:
Mutta mitä hyötyä tuosta on? Jatka omaa elämääsi.
Minäkin sain tonnin paskaa käteen vähän samanlaisessa kuviossa, mutta sen jälkeen kun sain kammettua naisen pihalle kämpästäni, en ole sen jälkeen ollut siihen missään yhteyksissä. Enkä myöskään aio olla.
Vihaa vihollistasi ja rakasta lähimmäistäsi, mutta älä jatka sotaa kun se on jo ohitse.kerrottu ja pitää paikkaansa eli ei kannata jatkaa sotaa todella enää joka on jo ohi.
Tästähän tulikin hyvä päivä!
- Tiina...
älytöntä olla parisuhteessa, jossa on ehtoja anteeksiantoon. Anteeksiannon pitää lähteä sydämestä...
- Yhä vieläkin onnellinen
Anteeksi antamiselle ei missään olosuhteissa voi asettaa ehtoja eikä siihen voi pakottaa itseään, joko pystyt antamaan toiselle anteeksi tai et. Itse annoin miehelleni anteeksi pettämisen ja vaikka se kuulostaa oudolta, niin suhteemme parani sen jälkeen ja mieheni alkoholinkäyttö loppui kuin seinään. En tietenkään pidä tekoa vähäisenä tänäkään päivänä, mutta uskon, että koska selvisimme siitä kriisistä niin selviämme mistä vaan. Käsittelimme asiaa niin kauan, kuin se tuntui tarpeelliselta ja sitten hautasimme sen. Voimme toki puhua asiasta tänä päivänäkin, mutta mielestäni siihen ei ole enää tarvetta. Lupasin miehelleni myös, etten käytä tuota tapausta aseena häntä vastaan ja sen lupaukseni olen pitänyt. Tiedän, että mieheni on vilpittömän onnellinen siitä, että sai toisen mahdollisuuden ja hän tietää myös sen, että toista kertaa en antaisi tuollaista tekoa anteeksi. Luulen, että loppuen lopuksi minun oli helpompi antaa anteeksi miehelleni kuin hänen antaa anteeksi itselleen, sillä itseinho oli aivan silmin nähtävä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1702071
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo371455Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321154Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56902- 55846
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250814Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20782Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18735Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58713Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis198634