LAMAN MERKIT

Vanhasen puheet

Pääministerimme viime haastatelusta paistoi läpi että lama tulee.
Putin paljasti jo lehdistölle että Venäjän jatkojalostussuunnitelmat ovat turhan optimistisia.
eli 2 2=4

4

686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vika

      Minun mummovainalla oli varmaan sama kompleksi kuin sinulla.

      Se odotti koko loppuikänsä tulevaa pula-aikaa innokkaasti, jota se ei ehtinyt näkemään, kun kuolla kupsahti pois.

      Nuo ajat olivat jättäneet siihen lähtemättömän vaikutuksen.

      PULA-AIKA:

      Kalansuomuja kahvin selvikkeeksi
      Monet tuontitavarat, kuten kahvi, tee, kaakao ja tupakka, loppuivat moneksi vuodeksi kokonaan. Alkoi korvikkeiden aika ja ehkä tunnetuimmaksi nousi kahvin korvike. Alkujaan siinä oli vielä neljäsosa oikeaa kahvia ja lisänä esimerkiksi paahdettua viljaa, hernettä tai voikukan juurta. Lopulta jouduttiin käyttämään kahvinvastiketta. Se sisälsi 85 prosenttia viljaa, loput sikuria ja sokerijuurikasta. Vastikkeen saattoi myös valmistaa kuivattua, paahdettua ja jauhettua punajuurta, juolavehnää tai valvatin juurta, lanttua ja perunankuoria sekä hiukan suolaa.
      Kahvinvastike kaipasi myös selvikettä ja monet käyttivät siihen tarkoitukseen kalansuomuja. Myös erityistä kahvinselvikettä oli myynnissä.
      - Kaikkea muuta kokeiltiin vastikkeeseen paitsi villalankaa, koska siitäkin oli puute.

      Kahvin säännöstely loppui vasta vuonna 1954.
      Todellinen pula-ajan pikakaakao saatiin kuivaamalla ja jauhamalla tammenterhoja. Jauhetta laitettiin kupin pohjalle, vähän sokeria ja kiehuva vesi päälle. Nautittaessa kaakaoon lisättiin usein tilkka maitoa.
      Lapset joivat pääasiassa hopeateetä eli keitettyä vettä, johon lisättiin maitoa tai kermaa. Oikeaa teetä valmistettiin vaikkapa vadelman, suolaheinän, apilan, humalan, mesiangervon, koivun, omenapuun tai keto-orvokin kuivatuista lehdistä. Samoista aineksista voitiin tehdä myös erilaisia sekoituksia.



      Siemenperunaa tyhjästä
      Monista ruuan raaka-aineista oli huutava pula, mm. perunasta katovuosien ja perunan paleltumisten seurauksena. Siemenperunaa ei yksinkertaisesti riittävästi.

      Kansanhuoltoministeriö jakoi ahkerasti tietoa ja ohjeita kansalaisille, miten toimia. Samoin mm. Kotiliesi piti sivuillaan palstaa, jossa lukijat jakoivat omia vinkkejään erilaisista korvikkeista.
      Mm. jääpussin korvike saatiin teurastetun sian virtsarakosta. Se puhdistettiin ja venyteltiin (käsien välissä hieroen), puhallettiin olkipillillä täyteen ilmaa ja asetettiin kuivumaan suustaan sidottuna. Kuivuttuaan se toimi mainiosti kumisen jääpussin vastikkeena.



      Paperista tehtiin jopa kenkiä
      Pula-ajan tärkeä materiaali oli paperi. Kun kangasta ei ollut saatavilla, paperia käytettiin kodeissa mm. pöytäliinoina, vieraslakanoina ja verhoina. Parhaat verhot syntyivät yleensä kreppipaperista, koska sitä voi muotoilla eri tavoin.
      Paperista tehtiin paljon myös kenkiä, joissa oli puupohjat, samoin käsilaukkuja, kodin tekstiilejä ja jopa koristeeksi paperikukkia. Kesäisin kuljettiin joko paljain jaloin tai narukengissä, koska nahkakenkiä piti säästää talvea varten.
      Nahkakenkiä varten mainostettiin mm. kengänpohjaöljyä, joka kuulema säästi kenkiä ja edisti terveyttä, kun jalat eivät kastuneet. Yleisön joukosta kuului kuitenkin Kollolassa kokemuksen ääni:"Ei se terveyttä edistänyt, päinvastoin, sillä kengänpohjat olivat mahdottoman liukkaat".
      Uudet nahkakengät saattoi teettää, jos löysi jostain vintin nurkista vanhoja nahkavöitä, nahkaisia laukkuja yms., josta nahkaa voi ottaa talteen.
      Kangaspulan vuoksi myös vaatteita tehtiin mm. vanhoista lakanoista ja vaikkapa valkoisesta sokerisäkistä, kuten näyttelyssä oleva miehen takki. Lapsille vaatteita saatiin ottamalla ehjiä kohtia vanhoista aikuisten vaatteista. Käytöstä pois jääneitä villalankavaatteita purettiin ja lanka käytettiin uudelleen...



      Hymyillen liemi kirkkaaksi
      Eläimen luista syntyi makoisaa luusoppaa, mutta sen keittämisessä oli oma niksinsä. Jos sopan keitti hymyillen, syntyi kirkas liemi. Jos liemen taas halusi sakeammaksi, keitettiin mukaan laitetut perunat ihan soseeksi. Samoista luista syntyi kolmekin soppaa eikä luita heitetty hukkaan vielä silloinkaan, vaan käytettiin saippuan valmistukseen. Tosin saippuan teossakin oli omat ongelmansa, kun tarpeellista lipeäkiveä ei tahtonut saada mistään.
      Saippuakeitokseen tarvittiin 3 kg rikki survottuja luita, 3-4 litraa vettä, 300-400 grammaa lipeäkiveä ja 3 ruokalusikallista suolaa. Survotut luut keitettiin lipeäkiveä sisältävässä vedessä noin tunnin. Sen jälkeen luut siivilöitiin pois ja seos sai kiehua edelleen. Jos pintaan nousi rasvaa, oli lisättävä lipeäkiveä, kunnes rasvaa ei enää muodostunut. Puuromaiseen seokseen lisättiin suola ja kiehautettiin vielä kerran. Sen jälkeen se pantiin jäähtymään. Ylempi saippuakerros oli tiivistä saippuaa, alempi taas suopamaista pesuainetta.
      Pula-ajan säännöstely kesti kaikkiaan viisi vuotta.

      • selvää asioista. . .

        asuntolainan korontarkistus on varmaan ollut ja lisämaksua tullut 300e/kk? Rivitalo 3h kk lainaa jäljellä enää 250 000 e. Laina on lyhentynyt JO 2000e kun asunto ostettiin "halvan koron aikaan". Nyt joutuu nöyrtymään ja lukemaan niksi-pirkasta miten senttiä venytelläääään.


      • niinkään
        selvää asioista. . . kirjoitti:

        asuntolainan korontarkistus on varmaan ollut ja lisämaksua tullut 300e/kk? Rivitalo 3h kk lainaa jäljellä enää 250 000 e. Laina on lyhentynyt JO 2000e kun asunto ostettiin "halvan koron aikaan". Nyt joutuu nöyrtymään ja lukemaan niksi-pirkasta miten senttiä venytelläääään.

        Väärin arvasit, tässä olisi vähän oikeita tietoja:
        Lisämaksua on tullut syksystä, kun 12 kk:n 2,65 % vaihtui 3 kk:n 3,76 %:ksi noin 62 €/kk.

        Rivitalokin oli väärä arvaus, omakotitalossa asutaan pääkaupunkiseudulla 7h k sauna.
        Eikä tarvitse enää isompaan vaihtaa, eiköhän tässä asuta loppu ikä.

        Laina on lyhentynyt noin 25.000 euroa rakennuksen valmistumisvuodesta 2002. Toisaalta olen vastaavana aikana investoinut taloon lisää ja kiinteistön arvo on noussut muutenkin "jonkin verran".

        Kyllä minä sentin venyttämistä silti harrastan, periaatteenani on "ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot."
        Isommista tuloista verottaja kun tuppaa ottamaan puolet, mutta pienet menot ne loppupelissä kasvattavat varallisuutta.

        Hauskaa lamajoulun odotusta kuitenkin sinulle...

        Tuosta tulikin mieleeni, että niin se mummovainaakin kauhisteli aina jouluisin kulutusjuhlaa. (Ja totesi heti perään: "Tämä vielä loppuu, kun pula-aika taas tulee")

        Mutta kyllä, tarkemmin ajatellen, minustakin pitäisi kulutuksen olla kohtuullisempaa. Varat haaskaantuvat jonnin joutavaan rihkamaan, kun kestävämpää investoinnin kohdettakin olisi, esimerkiksi paremmat asunnot.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      57
      3585
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      41
      3396
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2791
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      46
      2536
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      54
      1973
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1619
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1493
    8. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      20
      1338
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1307
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1241
    Aihe