Äänestän kaarloa, koska kiivaudestaan huolimatta kaarlo on kuitenkin aito ihminen ja osoittanut moneen kertaan olevansa ystävällinen, hyväsydäminen ja hauska tyyppi. Kaarlo puolusti miaa muiden haukkuessa ja yritti toppuutella karia joka kiusasi migreenistä kärsivää saria. Ei ole myöskään mennyt mukaan karin jatkuviin pornojuttuihin ja on pysynyt tyttöystävlleen uskollisena, toisin kuin esimerkiksi olli. Kaarlo voittoon! Ja olisihan talo ollut huomattavasti tylsempi ilman kaarlon hauskaa persoonaa!
Kaarlo on
hyväsydäminen!
2131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ilmeisesti on hyväsydämminen koska on vielä hengissä, mutta mites sen pään laita.
Eiköhän kaarlolla vaan sressi purkaudu kännissä helposti ulos melko riehakkaana käytöksenä, kuitenkin se millaisen vaikutelman yleisesti ottaen olen kaarlosta saanut on hyvä. Joten pitäydyn edelleen siinä että kaarlo on suosikkini. Jokainen käyttäytyy toisinaan hölmösti, ja eihän kukaan meistä oikeesti tiedä miten tunteet purkautuu big brother talon kaltaisessa ympäristössä...