PELASTAJA

PELASTAJA

Kerran olin minäkin, niin lyöty, niin lyöty,
melkeimpä syöty, täynnä pahan pahoja puremia,
viimeistä iskua vailla, hetkellä pimeyden,
luovutusta vaille, valmis jo manan maille.

Mutta onneksi, saapui pelastaja voitokas,
valkoisella ratsullaan, kun pimeyden ruhtinas,
lohikäärme, valheillaan, minut oli jo maahan lyönyt,
lokaan ja saastaan mut oli se tallannut.
Sen iljetyksen, hirnuessa jo voitonvarmuuttaan,
silloin hädässäni muistin, -rukouksen,
niin hädänhetkellä, kuoleman pelossa,
avukseni huusin, ja saapui Jeesus, Pelastaja,
voimallaan kirkkauden,-väkevyydellään,
Sen sortajan kukistaen.

Pelastaja tuo ikuinen, sanan- ja totuuden miekalla
säihkyvällä iski, Hän sitä löi, sen tuhoten, ylläni
korskuvan saastaisen, pimeyden iljetyksen.
Kirkkaasti niin löi, sen kokonaan hävittäen.
Totuuden valoa, kirkkautta hohtavaan terään sen,
ei pisaraakaan jäänyt , ei roisketta saastaisuuden.

Niin minut, kurjan ja haavoitetun Hän nosti
ylös maasta, lyödyn nosti, loasta. Mut puhdistaen
kaikesta saastasta ja haavani sitoen,
Hän minua hoiti, kuin omaa lastaan rakastaen.
Minut otti Hän mukaansa huolehtien ja mulle
lupauksen parhaimman antaen, ett' valtakunnastaan,
rauhanmaasta ikuisesta, maasta valon ja kirkkauden,
sieltä minäkin loasta nostettu, oman asuinsijani saan.

RR-06