Menkat masentaa!!

Onko tämä kaikki todellakin vain hormonien aiheuttamaa kiusaa? Miespuoliset, olkaa onnellisia kun teillä ei ole tätä joka kuukautista vaivaa.

Tuntuu että olisin ihan helvetin ruma ja koulun läskein. Reidet vaan hölskyvät ja mitkään housut eivät näytä hyvältä. Olen 165/59 joten ihan normaalipainoinen olen ja vaatekokokin on 36, mutta silti tuntuu että olisin lihava! Kaikki koulussa näyttävät laihemmilta, melkein jopa se koulun läskein... Aamulla oli masensi ja ajattelin että olen niin ruma, että kehtaako sitä kouluunkaan edes mennä. Ihastusta ei uskaltanut edes katsoa, ettei se vain huomaa ja ahdistu näin ruman ihailusta. Se kun on itse niin perhanan hyvän näkönen. Viime viikolla vielä luulin sen kattelevan mua edes vähän kiinnostuneena.

Tuntuu, että iho näyttää ihan kaameelta, vaikka nyt ei ole edes finnejä, mitä nyt muutama pieni näppylä. Niiden joilla on akne, iho näyttää mun silmissä paremmalta. Silmät ovat jotenkin värittömät ja pienet. Nenä, huulet, kädet, kaikki mahdollinen tuntuu olevan Ö-mappiin luokiteltavaa...

Ei helvetti!!! Olenko todellakin näin ruma? Tuntuuko joltain muultakin tältä menkkojen aikaan?!
9434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voi kyllä tuntuu! Täysin samalta kuin sulla...
Mutta mulla ainakin se menee ohi ihan itsestään, kun tajuan olla tyytyväinen itseeni ja ajattelen ettei kukaan ole täydellinen.Ei edes se koulun söpöin poika ;) Mutta menkkojen aikana mullakin tuntuu aina tuolta...Tiedä sitten liittyykö
murrosikään...=)

Äänestä

tuntuu että olen ruma ja olo on tietenkin hyvin epämukava..se on todella inhottavaa ja masentavaa ku on menkat..yhdyn sanoihisi:jätkät, olkaa niin onnellisia ku teillä ei oo ja muutenki naisille kaikki on vaikeempaa ku miehille mm.synnytys ja siitä koituvat tuskat (paremmin sanottuna raskaus),ja ajatellaanpa vaikka yhdyntää..naiselle siinä sattuu (ekoilla kerroilla) ei miehille..on se niin väärin mut nyt takasin olennaiseen aiheeseen..mun mieli on menkkojen aika maassa eli masentaa ja kaikki tuntuu kurjalta ja tuntuu aina että suoja näkyy housuista (eihän se kyllä näy)..ja kaikkea inhottavaa..tosi rasittava ajan kohta kuukaudesta kun on menkat..

Äänestä
  • Niin, ja vielä sekin, että tuntuu että se suoja näkyisi kilometrien päähän. HYVIN EPÄMUKAVAA! Itse en huomaa jos jollakin on menkat, ja mitään ei ole näkynyt muiden housujenkaan läpi... Aina sitä saa stressata, että jos menee läpi niin on nolo juttu! Ja sitten se epätietoisuus, jos on niin huonosti sattunut että minimaalinen läpivuoto on tapahtunut, että onko kukaan huomannut!? I HATE THIS!

    Äänestä

Mul on sama homma.. mul tälki hetkel menkat.. ja ne tosiaa masentaa.. tänääki koulus.. meijän luokkalaiset kahelit..(tavallaa kivat ku välil liikun niitte kans)..leikki veittel ja oli oikee kovii.. ja sit mä menin mukaa.. ku vitutti ja vetäsin ranteest.. ku tuntu et kukaa ei kummiskaa voi kiinnostuu must.. ja vitutti kaikki.. äske mä leikin girurgi veitten kans.. mut sit katoin sun viestin ja aattelin et mx mä teen tätä.. et ku ei siin oo jätkee.. ja laitan ne menkkojen piikkii.. vaikka ehkä ei johukkaa niist.. mut silti.. mä vaa haluu aatella sillee.. et on niilki siin vähä osaa..://..
mä oon tosi huono selittää asioit.. ku yritän selittää vaikeimman kautta.. mut sit en "osaakkaa".. tai sillee.. en niinku tiiä tajuukko ollenkaa tätä textii.. mut ei voi mitää..

Ja kerran ku mun exä jätti mut.. mul just sillo alko menkat.. nii yritin itsarii.. mut sit tajusin et me ollaa mun exän kans iha erilaisii ihmisii.. ja ajattelin het et menkoilla on siihen osaa.. tai sillee.. Ja sit en usko et oot yhtää rumempi ku muutkaa..:) must tuntuu ittestä iha samalt.. ja vähä.. no antaa ny olla.. ku selitän sen nii vaikeesti..:/..

Nii siis et oo ainu.. et ONNEE sulle!...:)

Äänestä

mul on ihan samanlaisii tuntemuksia.. ja joskus taas ei.. ei välttämätttä oo aina naisten viikkojen aikaan.. sellasta johtuu tästä pahamaisesta murrosiästä! prkl

Äänestä

Katsotaanpa ensin painoindeksis, se on 21.9 joka sun ikäiselle on todellakin liian paljon. Tähtää tuonne 18-19 välimaastoon niin ehkä ei tartte enää tunte itseään läskiksi.

Jos tunnet itsesi lihavaksi, siihen on yksi syy: OLET LIHAVA. Eikai sitä perkele kukaan laiha koskaan itseään lihavaksi ole tuntenut. Niinkuin ei sairaskaan terveeksi, eikä homo heteroksi.

Otappa tyttö kunnon laihdutuskuuri päälle niin itsetunto ja mieliala kohenee, hyvästit masennuksille! Saat heti huomiota jätkiltä ja läskit kadehtivat sinua.

Äänestä
  • kiitti paljon, toi autto.

    Äänestä

  • masentunut85 kirjoitti:

    kiitti paljon, toi autto.

    Luepa ton "Jampan" aloittama keskustelu "jo riitti läskit ämmät", niin huomaat, että nimimerkin taakse kätkeytyy täysin sairas ihminen. Ollaan naiset ylpeitä itsestämme!!
    Menkat kuuluu naisena olemiseen, sille ei voi mitään. Onneksi meillä on niiden vastapainoksi myös paljon ihania hetkiä, joita miehillä ei ole!

    Tsemppiä sulle, sisko =)

    Äänestä

joo...täytyy sanoo et nyt ollaa masentunutta naista...loma alko ja samal menkat ja kaike lisäks jätkäkaveri o tulos viikoks käymää...et ei kiva...mite mä sano sille et ei..ja mul o sitä ikävä mut silti oikeestaa en haluu et se tulee ku on nää saatana menkat...oloki o ain nii likane... :( pliis,helppii...mitä tekisitte mu tilantees?? -thx-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentunut85 kirjoitti:

Onko tämä kaikki todellakin vain hormonien aiheuttamaa kiusaa? Miespuoliset, olkaa onnellisia kun teillä ei ole tätä joka kuukautista vaivaa.

Tuntuu että olisin ihan helvetin ruma ja koulun läskein. Reidet vaan hölskyvät ja mitkään housut eivät näytä hyvältä. Olen 165/59 joten ihan normaalipainoinen olen ja vaatekokokin on 36, mutta silti tuntuu että olisin lihava! Kaikki koulussa näyttävät laihemmilta, melkein jopa se koulun läskein... Aamulla oli masensi ja ajattelin että olen niin ruma, että kehtaako sitä kouluunkaan edes mennä. Ihastusta ei uskaltanut edes katsoa, ettei se vain huomaa ja ahdistu näin ruman ihailusta. Se kun on itse niin perhanan hyvän näkönen. Viime viikolla vielä luulin sen kattelevan mua edes vähän kiinnostuneena.

Tuntuu, että iho näyttää ihan kaameelta, vaikka nyt ei ole edes finnejä, mitä nyt muutama pieni näppylä. Niiden joilla on akne, iho näyttää mun silmissä paremmalta. Silmät ovat jotenkin värittömät ja pienet. Nenä, huulet, kädet, kaikki mahdollinen tuntuu olevan Ö-mappiin luokiteltavaa...

Ei helvetti!!! Olenko todellakin näin ruma? Tuntuuko joltain muultakin tältä menkkojen aikaan?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu