Onko kyseessä toiminimi loukkaus/vastaava ns.rikos jos googlen sponsori mainoksissa käyttää toisen yhtiön nimeä hakusanana (ei siis tavaramerkkiä)??? ja jos on niin onko google vastuussa mistään vai ei.. molemmathan ko. toiminnalla saavat taloudellista hyötyä.
google ja mainostaminen
3
219
Vastaukset
- just.a.guy
On kyseessä, koska yhtiöllä on yksinoikeus toiminimeensä/tavaramerkkiin.
Google on vastuussa, koska se on tekijä.
Vahingonkorvausta voidaan määrätä vain syntyneestä vahingosta. Jos vahinkoa ei voida osoittaa syntyneen ei korvausta voida määrätä.
Problemaattista on nyt tietenkin se, että tälläisessä tapauksessa yhtiöltä katoaa valta päättää konteksti jossa sen nimeä käytetään. Mutta koko kysymyksenasettelu on paradoksaalinen, jos kerran mitään vahinkoa EI synny.
Sakkorangaistus on todennäköinen jokatapauksessa, jos yhtiön nimeä on käytetty ilman lupaa, vaikkakin hyvässä.
Esimerkkinä mieleeni tulee esim seuraavat tapaukset: Kilpailevan yhtiön maksama mainos Thai-Hieronta paikalle kristillisessä aikakauslehdessä - taloudellinen hyöty todellisuudessa pienempi kuin yrityksen goodwillin kärsimä haitta.
Suuryhtiön mainitseminen omassa mainonnassa - pienyhtiö 'varastaa' luvatta suuryhtiön goodwillia, vaikka tapahtuma itsessään vaikuttaa siltä kuin molemmat saisivat taloudellista hyötyä.
it's the image that matters :)- joukolla m.
Näin sen epäilinkin olevan... aika mahdotonta tällaisissa tapauksissa on näyttää toteen aiheutuneet tappiot joten se siitä.
Tavoitteena on/oli saada jompikumpi toimijoista poistamaan nimemme mainoksesta ja nyt 4pv ilmestymisen jälkeen se on poistettu (ainakin toistaiseksi).. Hauskaahan tässä on sekin että ko. mainostaja jatkaa mainontaa edelleen samassa paikassa ja käyttää ainakin kahden maahantuojan nimeä hakusanoina omille tuotteilleen... googlelle ilmoitin tästäkin mutta "näkyvät" edelleen.
Olisi hauska tietää että kuinka moni käyttää vastaavaa tapaa mainostaa... uudelle yritykselle joka toimii jollain erikoisalalla on käsitykseni mukaan helppoa saada sivuilleen tätä tapaa käyttäen tuhansia kävijoitä per päivä.. jokainen voi sitten laskea sen taloudellisen hyödyn mikä tällä saavutetaan ja vastaavasti arvioida toisen menetykset vuosien työstä kun nimestä on tehty tunnettu. - ja vielä
joukolla m. kirjoitti:
Näin sen epäilinkin olevan... aika mahdotonta tällaisissa tapauksissa on näyttää toteen aiheutuneet tappiot joten se siitä.
Tavoitteena on/oli saada jompikumpi toimijoista poistamaan nimemme mainoksesta ja nyt 4pv ilmestymisen jälkeen se on poistettu (ainakin toistaiseksi).. Hauskaahan tässä on sekin että ko. mainostaja jatkaa mainontaa edelleen samassa paikassa ja käyttää ainakin kahden maahantuojan nimeä hakusanoina omille tuotteilleen... googlelle ilmoitin tästäkin mutta "näkyvät" edelleen.
Olisi hauska tietää että kuinka moni käyttää vastaavaa tapaa mainostaa... uudelle yritykselle joka toimii jollain erikoisalalla on käsitykseni mukaan helppoa saada sivuilleen tätä tapaa käyttäen tuhansia kävijoitä per päivä.. jokainen voi sitten laskea sen taloudellisen hyödyn mikä tällä saavutetaan ja vastaavasti arvioida toisen menetykset vuosien työstä kun nimestä on tehty tunnettu.Jatkoa edelliseen. Nimi poistettiin mainostajan toimesta ei googlen, vaikka olisi luullut että reagoivat välittömästi kun saavat tiedon asiasta.
Taitaa tämä yritysten goodwill aiheutta niin vähän meteliä suomessa, verrattuna muihin maihin ja saataviin mainos tuloihin että googlekaan ei vaivaudu tekemään mitään.
Muualla maailmassa yritykset ovat jo ulkoistaneet mainosten klikkailun intiaan jolla kilpailijat pidetään ns. kurissa... koskakohan suomessakin toimitaan näin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186