Eli semmosta ihan ehkä hieman aiheen vierestä kyselen, että millaisia tekonimiä teidän kullannupuilla on ollut ennen nimenantoa ja onko se jotenkin jäänyt osaksi tätä virallista nimeä? Meillä poikaa kutsutaan nyt epävirallisesti nimellä Kyösti, mutta se ei jää hänelle missään muodossa, tammikuussa pidämme ristiäiset, joten hän siihen asti ihan vain Kyösti. Ihan uteliaisuuttani kyselen! :)
vauvan tekonimiä??
6
1990
Vastaukset
- Ilg
oli "Kevin Keegan" - masunimi ei jäänyt. Poika oli masukkina "Artsi" ja Arto hänestä tulikin. ;)
- sisiliskosisko
Projektimme kulki nimellä Emppu, koska sopi tytölle ja pojalle :)
Työnimi ei jäänyt, vauvasta tuli Eedit. - Kastehelmi~
Esikoinen kulki nimellä Nuppu. Nimi ei pysynyt kuin ristiäisiin saakka, silloin vaavi sai nimen Tuuli.
Seuraava lapsi kulki nimellä Tahvo, hänenkään nimi ei pysynyt, ja hänestä tuli Eemil.
Kolmas lapsi kulki nimellä Liinu, ja nimi pysyi melkein samana, tytöstä tuli Iida-Liina.
Neljäs ja viides lapsi olivat Ötökkä ja Itikka, ja heistä tuli Reetta ja Pauli.
Kuopus kastettiin ihan äskettäin Lyydiksi, mutta sitä ennen kulki nimellä Lyytikkä.
Tämmöisesti meillä :) - kutsuttiin
masuasukkia elmeriksi. kunnes sitten tyttö synty ni vaihtu elmeriinaksi.. nimi ei kyl jääny millään tavoin neidin nimeen.
- Deviant
Meillä masu kantaa nimeä papu,jos on äitiin ja isään yhtään tullu,niin pieni ja tumma tulee olemaan. :)
Papu ei tod.näk tule sisältymään lapsen varsinaiseen nimeen. :D - jäi tekonimeksi
Esikoinen (nyt jo aikuinen mies) oli Intsu tai oikeastaan kokonaisuudessaan Intsu-Sintsu-Säkärä-Mäkärä. Ei tullut varsinaiseksi nimeksi :)
Toisilla ei ollut oikein minkäänlaisia "tekonimiä".
Lapsia aloimme kuitenkin kutsua heidän oikeilla nimillään (jotka oli valittu jo ennen raskauksien alkua tyyliin "meillähän ei nimettömiä lapsia tehdä") heti, kun tiesimme lapsen sukupuolen.
Lapsilla oli siis nimet valmiina ja heitä kutsuttiin heidän oikeilla nimillään jo ennen kastetilaisuutta, jota me pidämme seurakuntaan ottamistilaisuutena, eikä nimenantotilaisuutena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1268897
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1455374Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333825Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352634Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3581562Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?711410Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376