Kaksoset

Luin hollantilaisen Tessa de Loon 1993 kirjoittaman, 421-sivuisen kirjan "Kaksoset".
Teos kertoo kahden naisen elämäntarinan.

Kirjan esiinmarssittamaan miljööseen syventyminen ei ole helppoa, mutta mielenkiintoista. Juoni hypähtelee nykypäivästä toisen maailmansodan aikaan ja kertoo kahden toisistaan erotetun kaksosten värikkään tarinan.

Toinen kaksostytöistä elää Hollannissa sijoituskodissaan, toinen Saksassa. Kirjassa on yritetty tuoda esiin vastakkainasettelua nuoruudessaan natseja ihannoivan ihmisen sekä sotaa sivusta seuraavan välille. Tässä kirja ei ehkä onnistu, koska seikkailulliset ja rönsyilevät tapahtumat vievät lukijan huomion.
Juonen kulussa on reipas ja kuljettava ote, niin että lukija toisinaan hengästyy. Toisalta elämän pirstaleisuus tulee selkeästi esille detaljien runsaudessa.

Kirja sopii hyvin keski-ikäisen tai siitä vanhemman ihmisen käteen. Se antaa uutta näkökulmaa sodan karmeuteen ja siitä selviytymiseen. Se kertoo anteeksiannon tärkeydestä. Kirja loppuu traagisesti ja siitä jää haikean surullinen olo.
0201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Teresita kirjoitti:

Luin hollantilaisen Tessa de Loon 1993 kirjoittaman, 421-sivuisen kirjan "Kaksoset".
Teos kertoo kahden naisen elämäntarinan.

Kirjan esiinmarssittamaan miljööseen syventyminen ei ole helppoa, mutta mielenkiintoista. Juoni hypähtelee nykypäivästä toisen maailmansodan aikaan ja kertoo kahden toisistaan erotetun kaksosten värikkään tarinan.

Toinen kaksostytöistä elää Hollannissa sijoituskodissaan, toinen Saksassa. Kirjassa on yritetty tuoda esiin vastakkainasettelua nuoruudessaan natseja ihannoivan ihmisen sekä sotaa sivusta seuraavan välille. Tässä kirja ei ehkä onnistu, koska seikkailulliset ja rönsyilevät tapahtumat vievät lukijan huomion.
Juonen kulussa on reipas ja kuljettava ote, niin että lukija toisinaan hengästyy. Toisalta elämän pirstaleisuus tulee selkeästi esille detaljien runsaudessa.

Kirja sopii hyvin keski-ikäisen tai siitä vanhemman ihmisen käteen. Se antaa uutta näkökulmaa sodan karmeuteen ja siitä selviytymiseen. Se kertoo anteeksiannon tärkeydestä. Kirja loppuu traagisesti ja siitä jää haikean surullinen olo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu