Rankaisu, riita, pettymys.

Olen väsynyt jo. Minulle on aivan sama jos auto ajaisi ylitseni kävellessäni autotien yli.

Ajattelen, ettei niin väliksikään, vaikka en heräisi enään laitettuani nukkumaan.

Ja kaikkein hauskinta tässä on se, että olen vasta 18. Äidilläni on ruumiillisia vammoja perheväkivallasta, ei kykene tekemään kotitöitä jotka vaativat polvia ja selkää. Siispä minä teen, sillä perheen muut jäsenet tekevät mitä lystäävät. Minulla on lemmikit, ne pitää hoitaa. Käyn koulussa, menen töihin koulun jälkeen, tulen kotiin ja viikonloppuna mulle suututaan, jos haluan mennä kavereiden kanssa välillä, koska kämppä on niin sotkuinen.

Ja ainut hyvä tekosyy neljän seinän sisälle istuttamiselleni viikonloppuna on lemmikkini.

Ikäänkuin vanhempani eivät osaisi ruokkia eläimiä sen jälkeen, kun astun ovesta ulos.

Haluan pois täältä perheestä. Ensisijaisesti tarvitsisin hyvän työpaikan, mutta iltatöitä ei kovin helposti enään liikene. Haluaisin ansaita itse rahani, sillä jos äitini edes hyvähyvyyttään antaa rahaa vaikka en ole pyytänyt, hän mainitsee asiasta ainakin ko,masti riitatilanteissa, ja sitten minä olen jälleen kiittämätön. Haluaisin siis ostaa ruokaa itselleni, mutta rahat kun eivät riitä siihen.

Olen
-kiittämätön
-itsekeskeinen
-ylpeä
-laiskottelija koulussa
-epärehellinen
-haikailija
-hosuja

enkä tee ylensäkään täällä asuessani mitään oikein, tai saan muuten vain negatiivista palautetta kaiken aikaa. Olen kokoajan varovainen hissuttelija, koskaan en tiedä mitä seuraavaksi tulee vastaan.

Isäni ei pidä siitä, että tulen samaan aikaan kotiin kuin hän, tai muuten seuraa hirveä väittely. Hän ostaa veljelleni ruokaa, koska tämä on murrosiässä ja syö viiden hevosen verran, sitten hän tekee ruoan itselleen ja kun vilkaisen kaappiin, siellä on kinkkua ja juustoa ja miltei tyhjä voipaketti. Jos syön niitä, valitetaan, että ne on tarkoitettu leivän päälle, mutta että olisi vaan sitä leipääkin sitten, minkä kanssa syödä, mutta ei niin ei. Jos menen jääkaapille, isäni kysyy heti, että joko olen pessyt käteni, tulee kyttäämään mitä otan jääkaapista ja miten käsittelen ruokaa.

Stressi on tehnyt minusta alipainoisen, huonomuistisen ja saamattoman. Koitan järjestää asoita, mutta jotenkin ne tuntuvat kaatuvan aina niskaan. Jos menen psykologille, vanhemmat alkavat välittömästi solvata minua siitä että puhun perheasioista, ei niin ole koskaan saanut tehdä.

Minulla ei ole omaa huonetta, nukun veljeni kanssa samassa huoneessa, ja hän pelaa aina niin myöhään, että minä joudun valvoa sen aikaa. Jos sanon asiasta, hän alkaa huutaa ja isä juksee välittömästi sanomaan minulle, että en saa huudattaa veljeäni, ja mainitsee sitten ohimennen hänelle että sulkisi koneen ja menisi lukemaan vaikka kirjaa.

Olen jo kerran muuttanut asumaan itsekseni, mutta kun muutin hetkellisesti takaisin, kaikki silläaikaa asuessani muualla on muuttunut minua vastaan. En kuulu tänne. En jaksa taistella koko ajan ja etenkin isäni savustaa minua ulos täältä, ei suoraan, mutta kyllä sen jo huomaa. Hän myös vihjailee että tämä asunto on neljälle liian pieni.

Vihaa, katkeruutta, henkistä väkivaltaa, sorsimista, puolueellista meininkiä..