Miksi maataloutta tuetaan?

Kuka maksaa kakun?

Suomalaiset viljelijätä nostavat valtaviä EU- tukia. Miksi heille vaaditaan myös ylitsepursuavia kansallisia maatalous tukia?
Koska työttömyystuki on euromääräisesti samalla tasolla kun on maataloustuki / saaja?

31

3284

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maanomistajaksi tuleva

      Koskaan ei työtön ja maanomistaja voi olla samassa asemassa. Työtön on maaton , mutta maanomistaja on porvari.Se siitä!

    • Leena72

      SUOMALAISET MAANVILJELIJÄT OVAT RUOKKINEET VALTAVASTI VENÄLÄISIÄ VIIMEISTEN VUOSIKYMMENIEN AIKANA. IHAN VAAN SIKSI. MUUTEN EI VARMANA TUETTAIS.

    • Misi

      Suomi kävi kahdet hyvin raskaat sodat ja menetti niiden myötä myös maanviljelykseen sopivia alueita jopa 15%.
      Toisekseen on ajateltu ja perusteltu myös, että peltoalamme ei saa kasvaa pajukkoa nyt tai tulevaisuudessa.
      Pajukon päästyä valloilleen (omakin kokemus) sen hillitseminen on todellakin vaikeaa ja ei onnistu lopultakaan ilman myrkkyjä (Raundop).
      Ja siltikin monivuotista työtä "kesytykseen", jonka nyt hoitaa Suomalainen maatalous, kyntämällä (erittäin hyvä vesakon torjunta keino), äestämällä keväällä ja kylvämällä.
      Pellot pysyvät siis ruuantuotantoon sopivalla "taseella" ja ovat helposti otettavissa mihin tahansa käyttöön, jos vertaa tilannetta siihen, ettei niitä hoidettaisi tai viljeltäisi.
      Mutta oikessa olet siinä, millaisella summalla Suomalaisen veronmaksajan pitää ko. toimia hyvittää? Mikä on riittävä summa vuosittain vai onko niin, että kun on edunvalvoja (keskusta) hallituksessa ja eduskunnassa, niin mikään ei riitä?
      Siinäpä kysymys.

      • me vaan

        me vaan ihmeteltiin sitä Ruotsia, kun ne söi itse.

    • rauhallisin

      maailman rauhallisin raja.

    • oli kamalan

      niin hienoja ne venäläiset naiset, että ei ne voineet navettaan mennä.

      • oli kauhean

        niin hienoja naisia.

      • jätti rauhaan
        oli kauhean kirjoitti:

        niin hienoja naisia.

        mutta niitä venäläisiä oli vain pakko syöttää, vaikka oma kansa näki nälkää.

      • se se
        jätti rauhaan kirjoitti:

        mutta niitä venäläisiä oli vain pakko syöttää, vaikka oma kansa näki nälkää.

        oli kauhean nöyryyttävää suomalaisille naisille, jotka menivät sinne navettaan sitä paskaa pesemään.
        Mutta se oli ihan puhtaasti periaatekysymys, ne olivat vain sellaisia ne venäläiset.
        Kaikki voisi olla maailmassa niin paljon paremmin, jos ne venäläisetkin joskus käyttäytyisivät mallikelpoisesti, mutta ne aina vaan jatkaa.

    • niistä

      venäläisistä ei koskaan saanut sanoa yhtään pahaa sanaa. Niitä pelättiin ihan tosissaan.

    • puhuivat

      vain suomettumisesta.

    • maataloustukia ja työttömyy...

      Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään.Mikset vertaa esim pienen suutari ja viimeistä tekniikkaa olevan korjaamon tuntihintoja.toiselle riittää että saa tuntipalkkaa kympin ja vähän korvausta langalle ja naskalille .Toinen tarvitsee saman tuntipalkan lisäksi korvausta satojatuhansia euroja maksaville laitteille rakennuksille,muille työntekijöille jne.Peltoa ei muokata eikä kynnetä eikä kylvetä eikä lehmiä lypsetä paljain käsin no fiksuimmat tajuaa loput,kuulutko heihin en tiedä?

      • toiminta

        mikä ei pysty generoimaan omia kustannuksiaan on taakka kansantaloudelle ja pitää ajaa alas mahdollisimman nopeasti.

        Tietysti maajussit löytävät toinen toistaan parempia syitä miksi heitä pitää paapoa mutta kaikki falskeja.

      • valmis maksamaan
        toiminta kirjoitti:

        ruoan todellista hintaa,ettei tarvitsisi tuottaa tavaraa ns. keinotekoisilla hallinnollisilla hinnoilla.Mitenkäs itse olisiko pitänyt laskea EU:n myötä ansiosi puoleen? Korvata osa tuella ja puhua sen jälkeen tuen lopettamisesta.Veikkaaan että pelkät puheet aiheuttaisivat YLEISLAKON Suomessa.

      • jyväjemmari
        toiminta kirjoitti:

        mikä ei pysty generoimaan omia kustannuksiaan on taakka kansantaloudelle ja pitää ajaa alas mahdollisimman nopeasti.

        Tietysti maajussit löytävät toinen toistaan parempia syitä miksi heitä pitää paapoa mutta kaikki falskeja.

        maatalous tuotteiden hinta ei ole mailmanmarkkina hinta vaan keinotekoisesti tuella laskettu, jotta ruoka olisi kaupassa edullisempaa. siitä johtuen ei missään euroopassa austraaliassa eika pohjois amerikassa voida maataloutta harjoittaa ilman tukea kyllä maajussille kelpaa, että tuki lopetetaan mutta se pitää lopettaa joka puolelta maailmaa niin silloin markkinahinnat nousevat itsestään sille tasolle, että tuotanto on kannattavaa. sitä en tajua miksi tuet pitää julkaista ja ketä se palvelee kannattavuus käy ilmi verotiedoista jotka jokainen voi nähdä. jos suomesta loppuisi maatalous sen mukana menisi niin paljon työpaikkoja joita maatalous pyörittää, ettei sitä voi edes pitää todellisena vaihtoehtona sen tietää jokainen.

      • ei pyöritä
        jyväjemmari kirjoitti:

        ainuttakaan työpaikkaa Suomessa. Toiminta mikä ei pysty nettotulokseen ei myöskään luo oikeita työpaikkoja, piste.

      • Herännyt

        On totta että mikäli suorat maataloustuet kaikkialla poistettaisiin, maailmanmarkkinahinnat kohoaisivat. Mutta ne eivät koskaan kohoaisi niin ylös että tuotanto Suomen pohjoisilla tikkupelloilla olisi kannattavaa ilman tukia tai rajasuojia (tulleja). Mikäli taas tullitkin poistettaisiin niin voi hyvinkin olla että maailmanmarkkinahinnat jopa laskisivat. Maailmassa kun on niin paljon tullimuurien avulla maksukykyisten markkinoiden ulkopuolella pidettyä kapasiteettia.
        Suomalaisen maatalouden luomat työpaikat ovat lähes kaikki eriasteisia suojatyöpaikkoja. Maailman mittakaavassa leluiksi laskettavien maatalouskoneiden rakennuspajoja (esim. Sampo Rosenlew) ja kylämyllyasteelle laskettavia jalostuslaitoksia (esim. Raisio ja Valio). Näiden merkitys ei ole yhtään sen suurempi Suomelle kuin oli aikoinaan jo lopetetut vaate- ja kenkätehtaat.
        Ilmankin on pärjätty. Aivan kuin ilman sokeritehtaitakin tullaan pärjäämään ja aina vain paremmin.

      • alalla suomalainen
        Herännyt kirjoitti:

        duunarikin(ei vain maatalous) on pihalla korkeine palkkavaatimuksineen ja puhumattakaan lomaeduista.Kun brasilialaiset ,intialaiset ja kiinalaiset ym pistävät palkat vapaasti kilpailuun ilman SAK:n väliintuloa on suomipoikaja tyttö pihalla kuin lumiukko.

      • katsos kun
        Herännyt kirjoitti:

        On totta että mikäli suorat maataloustuet kaikkialla poistettaisiin, maailmanmarkkinahinnat kohoaisivat. Mutta ne eivät koskaan kohoaisi niin ylös että tuotanto Suomen pohjoisilla tikkupelloilla olisi kannattavaa ilman tukia tai rajasuojia (tulleja). Mikäli taas tullitkin poistettaisiin niin voi hyvinkin olla että maailmanmarkkinahinnat jopa laskisivat. Maailmassa kun on niin paljon tullimuurien avulla maksukykyisten markkinoiden ulkopuolella pidettyä kapasiteettia.
        Suomalaisen maatalouden luomat työpaikat ovat lähes kaikki eriasteisia suojatyöpaikkoja. Maailman mittakaavassa leluiksi laskettavien maatalouskoneiden rakennuspajoja (esim. Sampo Rosenlew) ja kylämyllyasteelle laskettavia jalostuslaitoksia (esim. Raisio ja Valio). Näiden merkitys ei ole yhtään sen suurempi Suomelle kuin oli aikoinaan jo lopetetut vaate- ja kenkätehtaat.
        Ilmankin on pärjätty. Aivan kuin ilman sokeritehtaitakin tullaan pärjäämään ja aina vain paremmin.

        jos verrataan Suomen maataloutta keskisen euroopan maihin joissa tuet ovat suuremmat ja sadot hieman isommat ym. niin kuitenkin suomalainen maatalous paljon tehokkaampaa koska pystyy vielä markkinoilla toimimaan.

        "Suomalaisen maatalouden luomat työpaikat ovat lähes kaikki eriasteisia suojatyöpaikkoja."
        Niitä onkin siiten paljon jopa 300 000 tuhatta. Enpä silti olisi kuvitellut että joku kertoo AGCOn olevan leluksi laskettava konepaja, mutta mitäs siitä.

        olet sinä aika peelo

      • jyväjemmari
        ei pyöritä kirjoitti:

        ainuttakaan työpaikkaa Suomessa. Toiminta mikä ei pysty nettotulokseen ei myöskään luo oikeita työpaikkoja, piste.

        maatalous työllistää suoraan välillisesti 300000 ihmistä joka on kaikista työllisistä noin 12,5% se on aika paljon vai mitä. Olisiko suomella varaa maksaa työttömyyskorvauksia koko tälle ihmisjoukolle tulisi ehkä vähän kalliinmaksi kuin maatalous tuet. Kokonaisuus maatalous politiikassa ei ole ihan niin yksinkertainen kuin sitä akkiseltään luulisi jollei asioista ole ollenkaan perillä.

    • pitää tukea

      Sehän on selvää, työntekoa kannattaa tukea aina yhteiskunnan varoin, Nokiankin tuotekehitystä tuetaan sadoilla miljoonilla, samoin muita suuryhtiöitä. Ja maanviljelijä tekee töitä sesonkiaikana lähes kellon ympäri kun duunari istuu silmät sumeina terassilla ohrapirtelöään nauttimassa, joka sekin on peräisin tuetusta viljasta, muutoin se maksaisi enemmän.
      Maanviljelijät pystyvät tuottamaan halpoja ja laadukkaita tuotteita elintarviketeollisuudelle tukien ansiosta kotimarkkinoille, muuten ne pitäisi tuoda ulkomailta ja markkinahinnoilla, jotka ovat huimassa nousussa. Työtönkin litkii joskus myös suomalaisten tukivaroin tuotettua halpaa viiniä, joka on tuontitavaraa.
      Ellei olisi vilja- ja kasvitiloja ei olisi myöskään maitotiloja ja maitoa ei voi tuoda kovin tuoreena kaukaa. Siis yhtälö on monimutkainen.
      Siksi viljelyä tuetaan ja kannattaisi tukea enemmänkin. Sitäpaitsi viljelijäkin maksaa tuloveroa ja tukee itseään.

    • postagraari

      Perustelen sitä, miten tärkeää omavaraisuuden säilyttäminen elintarviketuotantoketjussa on. Ilmasto lämpenee ja eteläinen Eurooppa kuivuu, vedensaantiongelmat ovat jo tällä hetkellä ajankohtaiset. Pohjoisen Euroopan arvo tulee nousemaan elintarvikkeiden tuottajana lähi vuosikymmeninä. Jokainen ken osaa ja kykenee - ostakaa pläntti maata ja aloittakaa edes harrastusmielessä kotitarveviljely! Edes salaatit omalla ikkunalaudalla.

      Jos pellot lyötäisiin pakettiin niiden uudelleen käyttöönotto veisi kauan aikaa. Vuosikymmenten aikana luotu tuotantoketju siementuotannosta
      koneketjun kautta leipomoyrittäjiin on helppo katkaista mutta vaikea rakentaa uudelleen.

      Maatalous on Suomessakin varsin pääomavaltainen elinkeino. Koneet, kalusto, viljelysmaa, eläinkanta - kaikki nämä ovat todella kalliita. Viljelijät ovat varsinkin alkuvaiheissa pankkien ihanneasiakkaita velkataakkansa alla.

      Viljelijän keskimääräinen tuntipalkka on alle teollisuuden keskiarvon, joten mitään porvaristoa
      maanviljelijä ei edusta.

      Valtio ja EU tukevat monin eri tavoin muutakin kuin maataloutta. Tuki voi olla suoraa tai piilotukea - esim. korkotukea ja lainojen takaamista. Viljelijät itsekin pitävät tukitouhua aika turhauttavana ja hankalana. Tuet maksetaan vasta loppuvuodesta tai seuraavana vuonna, joten talous täytyy ajatella pitkälle etukäteen. Eikä jatkuva nälviminen tunnu hyvältä. Se tuntuu kohtuuttomalta. Tukien julkistamiset eivät riitä. On julkaistava myös tukia saavan yrittäjän tuloslaskelma, tase ja tilinpäätös. Vasta viivan alle jäänyt tulos kertoo todellisen tilanteen.
      Tämä on erittäin tärkeä muistettava!

      Ahkerimmat kriitikot unohtavat myös sen, miten paljon teollisuutta tuetaan suorin tuin tai piilotukena, korko- tai takaustukina. Pienet maatalousvaltaiset kunnat kouluttavat nuorison kasvukeskusten työvoimaksi.

      Tukiaiset ovat poliittinen valinta tukea ruuan hintaa, jotta kaikilla olisi ruokaan varaa. USA tulee erittäin voimakkaasti maataloutta ja elintarviketeollisuutta. Vaikka esittää jotain muuta. Why so?

      En voi käsittää, mistä kateus (tosin onneksi nykyään vain lyhytjännitteisimmän vähemmistön) maaseutua kohtaan pursuaa, pidän sitä vain asiantuntemattomuutena. Maalle pääsee aina - voi ostaa tilan jos sattuu olemaan varaa tai innostusta. Voi tulla töihin harjoittelemaan maatalousalan moniammattia eläinlääkäristä mekaanikkoon. Jos kyse on puhtaasta kateudesta eikä asiantuntemattomuudesta, varma keino päästä siitä eroon on maatalousalan opiskelu ja sitä kautta alalle tulo.

      Sama koskee meitä kateellisia maalaisia ;) Voisin itse realisoida maalaisomaisuuteni (vain metsätila) ja sijoittaa rahat Hgin keskustan kaksioon tai kolmioon, iloita tavaratalon helkkyvistä joululauluista ja hyvistä elokuva- ja kulttuuripalveluista. Olen siis vapaa valitsemaan eikä vapaus ahdista yhtään! Jatkan pimeällä kylätiellä tallustelua ja puran aggressioni pikkupiikikkääseen nettikeskusteluun ;)) Ja vähän on kissalla taas hauskaa kun lumetkin suli. Ja pajunkissat luulee että on kevät.

      • preagraari

        joku joka tajuaa jostain jotain. Kiitos postagraari.

    • työttömyystuki

      pitäisi olla samalla tasolla kuin maatalouden hinnanelennuskorvaus eli tuki?

    • kapean

      vesille työnsin, seuraan nyt majavaa vaeltavaa.

    • siks

      siks

    • onko se

      liian vaikeaa

    • ruuan

      täytyy tulla aina kaukaa, miksi sitä ei voi tuottaa Suomessa. Kasvihuoneen rakentaminen ei ole ylivoimaista. Parempihan se on tuottaa sitä ruokaa itse kuin tapaa ihmisiä ja nähdä nälkää ja taistella ruuasta.

      • mutta kun

        ne oululaiset eivät ole vielä tajunneet sitä ja minulla meni kaula rikki siellä työkykyarviossa, niin en voi itse olla niitä kasvihuoneita rakentamassa ja toivon, että joku älyäisi itse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe