Osaatteko suositella hyviä ristiretkistä kertovia kirjoja? Sekä historiikit että fiktio kelpaa.
Ristiretket
javelin
4294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kirjoittama RISTIRETKET. Se on mielestäni aika hyvä, vaikkakin olen tähän mennessä lukenut sitä puolihuolimattomasti selaillen, vaikutti kuitenkin siinä määrin asialliselta että jätin hyllyyni.
Grimbergin Kansojen historiassa on jossain osassa muistaakseni melko kattavastikin käsitelty ristiretkien ja uskonsotien historiaa ja vaiheita.
Muuta ei nyt just tule mieleen.
Niin. Ja esimerkiksi joissain juutalaisten vaiheita ja hajaannusta koskevissa kirjoissa on hyvin viitattu siihen osaan ristiretkiä, mikä kohdistui nimenomaan Jerusalemiin ja missä juutalaiset joutui kärsimään niiden taholta jotka sanoivat itseään kristityiksi.
Osittain siksi juutalaiset on vieläkin epäluuloisia kristittyjä kohtaan kuten monet muutkin joille kristinuskon on opetettu olevan vainoamista ja murhaamista. Tästä syystä Jeesukseen uskovat juutalaiset eivät tahdo itseään nimitettävän kristityiksi vaan messiaanisiksi juutalaisiksi.
Jan Guilloun ristiretkitrilogia. Täällä arvostelut:
http://www.katajala.net/keskiaika/arvosteluja/ristiretki.html
Jos sujuu, niin Steven Runciman: Crusades I-III on ehdoton historiankirja.
Mahtava tarina, jossa paitsi kerrotaan ristiretkistä, myös Ruotsin valtion synnystä. Suosittelen lämpimästi!
Sarjan kirjat: TIe Jerusalemiin / Temppeliherra / Pohjoinen valtakunta / Arnin perintö
Myös Kaari Utrion kirjat "Tuulihaukka" ja "Yksisarvinen" sivuavat aihetta, samoin kuin hänen varhaisteoksensa Sunneva Jaarlintytär ja etenkin sen jatko Sunneva keisarin kaupungissa.
(Jälkimmäisessä Sunneva-kirjassa esiintyy jopa osittain samoja historiallisia henkilöitä kuin Guilloun teoksissa.)
Kirjastohaulla löytyi vielä tällainenkin. Jacques Gall, "Lumoava Safira: romaani ristiretkiajalta", mutta tätä en ole itse lukenut.
Uusimpia ristiretkiaiheeseen paneutuvia kirjoja on Kate Mossin "Labyrintti", mutta sille olen vielä kirjaston jonossa - en voi arvostella.