Köyhyyskö hellyttävää?

mikä vaan

Täällä valkoinen keski-/yläluokka naureskelee köyhille. Ajatus rikkinäisten sukkien parsimisesta tuottaa ilmeisesti suurtakin huvia ihmisille, jotka eivät oikeastaan tuota yhteiskunnalle mitään muuta, kuin jätettä.

Onko teistä hellyttävää sekin, kun ihminen on työttömänä vaikkapa laittoman irtisanomisen seurauksena? Haluaa kuitenkin pienillä tuloillaan säilyttää "yhteiskuntakelpoisuutensa" niin, että olisi mahdollisuus jatkossakin saada vuokra-asunto, jos niin "hassusti" kävisi, että edellisen menettäisi.

Haluaa taata lapsille mahdollisuuden kehittäviin harrastuksiin vaikkapa myymällä viimeisetkin "omaisuutensa" (ehjät sukkansa?).

Tiedän tilanteen, että yksinhuoltajalla oli vuokria rästissä. Häätöuhkauksen edessä sosiaalitoimen vastaus oli, että lapset sijoitettaisiin lastensuojelulaitokseen ja vanhempi "saa mennä minne huvittaa". Eli suomalaisen yhteiskunnan pyrkimys on erottaa köyhät vanhemmat lapsistaan.

Onko se hellyttävää, kun ihminen tarvitsee säännöllisen lääkityksen pysyäkseen hengissä, mutta yhteiskunnan tiukka kontrolli Tällaisissa tilanteissa kyllä pitää ja apua ei heru.

Hellyttävää, kun ihmiset keräävät tyhjiä pulloja saadakseen rahaa ruokaan?

Hellyttävää hakea vanhoja leipomotuotteita ilmaisjakelupisteistä?

Eivät kaikki köyhät ole juoppoja - vaikka niin haluatte uskoa.
Eivät kaikki köyhät ole edes tyhmiä.

Arvostuksenkohteet köyhilläkin ovat tietenkin yksilölliset.

31

2404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • görhmm

      "Täällä valkoinen keski-/yläluokka naureskelee köyhille."

      Missä?

      "Ajatus rikkinäisten sukkien parsimisesta tuottaa ilmeisesti suurtakin huvia ihmisille, jotka eivät oikeastaan tuota yhteiskunnalle mitään muuta, kuin jätettä."

      Kaipa ne jotain muutakin tuottaa kuin pelkkää jätettä? Esim. työttömien sosiaaliturvan, korvaukset ja tuet?

      "Köyhyyskö hellyttävää?"
      "Onko teistä hellyttävää sekin, kun ihminen on työttömänä..."
      "Onko se hellyttävää, kun ihminen tarvitsee säännöllisen lääkityksen pysyäkseen hengissä"
      "Hellyttävää, kun ihmiset keräävät tyhjiä pulloja saadakseen rahaa ruokaan?"

      "Eivät kaikki köyhät ole juoppoja - vaikka niin haluatte uskoa.
      Eivät kaikki köyhät ole edes tyhmiä."

      Olet väärässä. Eivät tyhmät ja juopot ole kaikkien mielestä hellyttäviä.

      • MMies
        mikä vaan kirjoitti:

        yksi esimerkki:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000021763912

        Jollakin jää nyt sarkasmi lukematta. Jos nyt siis kyseiseen viestiini viittaat, niin kannattanee lukea se ketjun aloitusviesti myös. Kaikki ei ole vakavaa, mitä täällä kirjoitetaan- tuskin mikään koskaan on.

        Mutta eipä sinun tarvitse mennä kuin mihin tahansa lähiöpubiin viikonloppuna, niin huomaat, mitä tarkoitan: työttömät dokaavat viimeisetkin pennosensa paetakseen arkipaskaansa edes hetkeksi ja tunteakseen elävänsä samaan aikaan kun lapsensa keittävät kotona kaurapuuroa henkensä pitimiksi tai sekoittavat päänsä liimalla paetakseen arkipaskaansa edes hetkeksi ja tunteaksen elävänsä. Hyvin inhimillistä, hyvin traagista, mutta elämä joidenkin osalta on.

      • mikä vaan
        MMies kirjoitti:

        nyt marginaaliryhmästä työttömiä.

        En käy ravintoloissa (enkä varsinkaan lähiöpubeissa) paitsi joskus syömässä, joten vaikea ottaa kantaa kertomaasi.

      • MMies
        mikä vaan kirjoitti:

        nyt marginaaliryhmästä työttömiä.

        En käy ravintoloissa (enkä varsinkaan lähiöpubeissa) paitsi joskus syömässä, joten vaikea ottaa kantaa kertomaasi.

        Niin puhun. Eli siitä ryhmästä, joka aiheuttaa eniten ongelmia itselleen ja läheisilleen, lapsista puhumattakaan. Siitä marginaaliryhmästähän ihmiset (poliitikot eritoten) aina puhuvat puhuessaan työttömistä. Pitkäaikaistyöttömien alkoholinkäytöllä perustellaan esimerkiksi työttömyyskorvausten sekä muiden sosiaalietuuksien korotuksia vastaan. Se on aivan eri asia, vaikka vain 2% työttömistä olisi alkoholisteja, mutta kun aina on se vaara, että työtön juo. Eli elintaso pidetään tarkoituksella matalana ja leipäjonot kasvavat.

      • antaa
        mikä vaan kirjoitti:

        nyt marginaaliryhmästä työttömiä.

        En käy ravintoloissa (enkä varsinkaan lähiöpubeissa) paitsi joskus syömässä, joten vaikea ottaa kantaa kertomaasi.

        kuvan itsestäsi - työtönkö? sinä? ja käyt ulkona syömässä? Tuohon ei ole varaa edes kahta duunia tekevällä opiskelijalla.

    • joo. olen samaa mieltä kun sä vaikken olekaan mies("miehen logiikka").. Mun mielestä en kuulu wt:hen, mutta olen "köyhä"..En todellakaan henkisesti ,koska harrastan taidetta, kuuntelen ihanaa klassista musiikkia, luen kirjallisuutta josta nautin (thomas mannin TOHTORI FAUSTUS:luettu n.7 kertaa,adrian huom!Tehty 870 reunamerkintää!!Vielä vois lisätä kunhan ehdin taas luke
      a..), käyn taidenäyttelyissä, katson elokuva-arkiston klassisia vanhoja elokuvia(huom rikkaat:ne joil on dvd: ne saa dvd:nä kaikki!),lapseni häpeää koulussa juuri niitä PARSITTUJA SUKKIA! Mieheni on sairas(fyysisesti) ja rakastan häntä silti. Hänen lääkkeihinsä menee pieni omaisuus. koska olen itse työssä:ei saada asumistukea koska opiskelen!Eikä todella olla juoppoja:ne ei olmaannu palstalle kun aikaisintaan puoliltapäivin..no, ehkä tyhmiä sitten..

      • ansku333

        taidat huijata: sul oli tossa selviä asiavirheitä..

    • ubbabb

      luulin, että tässä luterilaisen nöyrässä maassa vaurautta halveksitaan ja köyhyys on aina muiden kuin oma syy. Noh, kukapa sitä köyhäksi itse haluaisi.

    • ````

      "Täällä valkoinen keski-/yläluokka naureskelee köyhille."
      Niin missä?

    • ................

      keski-/yläluokkalaisesta, joka jatkuvasti mollaa "köyhiä".

      http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/urheilu/hockey_night/maajoukkuekuvat/310768.jpg

      Kalervo Kummola

      Näitä Kummolan kaltaisia kommunistityperyksiä läskejä on tuolla pilvin pimein vastuullisissa tehtävissä.

      Katsokaa noita läskiä poskia. Ei ole tainnut mies vähään aikaan mitään liikuntaa harrastaa. Just tollaset omahyväiset saamattomat potenssiongelmista kärsivät paskat, joista kukaan ei epäile mitään pahaa, ovat juuri näitä kaiken pahan alun juuria.

    • "Sitä saa mitä tilaa"
      "Jokainen on oman onnensa seppä"

      Minun tuntemat köyhät ja työttömät löytävät se köyhyyden ja työttömyyden syyt peilistään.

      Osa ei ole valmiita muuttamaan työn perässä, osalle uudelleen kouluttautuminen ei tule kysymykseenkään ja toisille se viina on tärkeintä elämässä. Sitten on vielä yksi työttömien ryhmä jotka eivät "paremmuuttaan" voi alentua tekemään ns. tavallista työtä.

      • "peili"

        Tietää kun kirjoitit että jokainen on oman onnensa seppä niin...

        Pieni esim. Minä sairastuin n. 7 vuotta sitten kahteen hyvin harvinaiseen sairauteen ja en tule koskaan parantumaan näistä sairauksista, kuolenko näihin sairauksiin sitä en tiedä, noutaja voi saapua ihan jossain muussa muodossa. Myös mieheni sairastui ja hänenkin sairautensa on sellainen ettei varmuudella voi sanoa tuleeko hän koskaan täysin toipumaan.

        Kysynkin sinulta, olemmeko me itse syypäitä tähän ahdinkoon missä me tällä hetkellä elämme, lapset syyttäköön meitä vanhempia siitä että sairastumisemme on aiheuttanut sen etteivä he saa sitä samaa mitä naapurin lapset!

        Oleemme nykyisen mittapuun mukaan köyhiä, ja köyhinä taidamme pysyäkkin, eikä siihen auta peiliin katsominen! :(

      • f.n.k
        "peili" kirjoitti:

        Mieleeni on jäänyt ystäväni tarina pohjoisen takamailta,perheestä,jossa hän aikanaan silloin tällöin vieraili.Toinen vanhuksista makasi sairaalasängyssä tuvan perillä,toinen touhusi ties mitä,isännällä oli metsätyöt,emännän vastuulla muutama kanttura navetassa,perheen lapset kuka missäkin...Ystäväni ei voinut ikinä mitenkään käsittää sitä rakkauden määrää,mitä hän näki ja koki talossa vieraillessaan.."Kun ei niillä ihmisillä ollut mitään"..

        Rikkauttakin on niin monenlaista.

      • "peili"
        f.n.k kirjoitti:

        Tuo rikkautta on niin monenlaista on se asia mikä on kannattanut esim. minua, etten ole katkeroitunut omasta sairaudestani ja muista "vastoinkäymisistämme".

        Ja toisaalta kun tyttö juuri äsken tokaisi että emme me äiti ole köyhiä, meillähän on katto päänpäällä ja ruokaa. Mitäpä tuohon muuta osaa vastata kuin, niin on kulta! :)

        f.n.k...Kiitos!

      • MMies

        Köyhä ei ole synonyymi työttömälle. Ihminen voi paiskia hommia niska limassa ja silti olla köyhä. Palkkataso, menot, huollettavat jne.

      • f.n.k
        "peili" kirjoitti:

        Tuo rikkautta on niin monenlaista on se asia mikä on kannattanut esim. minua, etten ole katkeroitunut omasta sairaudestani ja muista "vastoinkäymisistämme".

        Ja toisaalta kun tyttö juuri äsken tokaisi että emme me äiti ole köyhiä, meillähän on katto päänpäällä ja ruokaa. Mitäpä tuohon muuta osaa vastata kuin, niin on kulta! :)

        f.n.k...Kiitos!

        Taas kotona

        Minä käyn kuni kyntäjä pellollaan
        kodin rakkahan raunioita
        ja muistelen muistoja lapsuuden
        kalaretkiä,karkeloita.

        Minä käyn kuni kyntäjä pellollaan
        sydän täynnä ja rinnassa rauha.
        Taas mennyt on talvi ja tullut on
        suvi uusi ja lämmin ja lauha.

        Taas tahdon ma alkaa uudestaan
        taas tahdon ma kerran koittaa,
        en tahdo ma taistossa kaatua vaan,
        vaan tahdon ma seista ja voittaa.

        Minä käyn kuni kylväjä pellollaan
        kodin kankailla,karjateillä,
        ja toukoja uusien toiveiden
        minä kastelen kyyneleillä.

        -Eino Leino-

      • "peili" kirjoitti:

        Tietää kun kirjoitit että jokainen on oman onnensa seppä niin...

        Pieni esim. Minä sairastuin n. 7 vuotta sitten kahteen hyvin harvinaiseen sairauteen ja en tule koskaan parantumaan näistä sairauksista, kuolenko näihin sairauksiin sitä en tiedä, noutaja voi saapua ihan jossain muussa muodossa. Myös mieheni sairastui ja hänenkin sairautensa on sellainen ettei varmuudella voi sanoa tuleeko hän koskaan täysin toipumaan.

        Kysynkin sinulta, olemmeko me itse syypäitä tähän ahdinkoon missä me tällä hetkellä elämme, lapset syyttäköön meitä vanhempia siitä että sairastumisemme on aiheuttanut sen etteivä he saa sitä samaa mitä naapurin lapset!

        Oleemme nykyisen mittapuun mukaan köyhiä, ja köyhinä taidamme pysyäkkin, eikä siihen auta peiliin katsominen! :(

        "Tietää kun kirjoitit että jokainen on oman onnensa seppä niin...olemmeko me itse syypäitä tähän ahdinkoon missä me tällä hetkellä elämme."

        - Paha mennä sanomaan, kun en teitä tunne, enkä teidän taloudellista- tai elämäntilannetta tiedä. Mutta vakaasti uskon, että sosiaaliturvan varassa sairaseläkkeellä pystyy kyllä elämään ihan siedettävästi (ja olemaan jopa onnellinen), kunhan karsii turhat kulut ja luopuu työelämän aikaisesta elintasosta. Vaikeinta tuntuu monille olevan muutto asumiskustannuksiltaan edullisemmille alueille.

        - Nykymittapuun mukaan suomessa on todella paljon köyhiä. Useilla aloilla peruspalkat ovat sitä luokkaa, että niillä ei pääse köyhyysrajan yläpuolelle.

      • "peili"
        Richartti kirjoitti:

        Onnellinen voi olla pienemmilläkin tuloilla ja niin me olemmekin.

        Toisaalta kyllä tuo raha pikkaisen helpottaisi elämää, sitä en kiellä!

        Kunhan karsii turhat kulut ja luopuu työelämän aikaisesta elintasosta, hehheh...

        Kun on jo vuosikausia elänyt pienillä tuloilla ja ostanut jopa alusvaatteet kirpparilta, niin en voi kuin hymähtää tuolle kirjoittamallesi!

        Jos viisihenkisen perheen tulot on n. 1500 euroa kuukaudessa ja maksat siitä pakolliset menot, niin ei paljon hymyilytä ja mainittakoon vielä että ylpeyttä tunnemme siitä ettemme ole joutuneet sosiaalitoimiston ovesta sisään astumaan, ehkä turhaa ylpeyttä, mutta..!

    • Bon-es

      "Suomessa kukaan ei kuole nälkään" väitettä pidän vääränä, suomessakin kuollaan nälkään. Mahdollisuuksia/syitä on useita.

      Yksi esimerkki: Köyhyydessä ei ole mitään hellyyttävää...
      Ei, jos sosiaali täti niin päättää syystä tai toisesta, ei auta vaikka olisi kuinka paljon näyttöä sen hetkisestä varattomuudestaan.

      Entä sen jälkeen kun on menettänyt luottotiedot?
      (Sairastuminen, työttömyys, puolison kuolema jne.)
      Mistä työtön saa työtä jolla tulee toimeen, ilman luottotietoja? Vaikka olisi fyysisesti terve.

      Hellyyttävää köyhyyttä: Töissä käyvä velkaantunut yksinhuoltaja, ei päihteiden väärinkäyttöä, varaton, rahaton, edessä viiden viikon pakkoloma, lapsilla kesäloma, sähkölaitos ilmoittanut lopettavansa sähkön toimituksen, kesälomarahoilla maksettu saman vuoden maaliskuussa laskuja luottotietojen pitämiseksi, äiti ilmoittanut paikalliseen työvoimatoimistoon ottavansa mitä tahansa työtä mansikanpoiminnasta lähtien vastaan.
      Sossu tädin vastaus toimeentulotuesta: "Soita ensiviikolla uudestaan jos meinaat kuolla nälkään."
      No, äiti ei kuollut nälkään ja lapset asu isän luonna, joka oli töissä. Kaikkein reiluinta tässä "avussa" oli se että "äiti ei hallunnut lapsia luokseen oman mukavuutensa takia".

      Kaikki ei todellakaan nosta sossusta rahaa vaan omaa tyhmyyttään, laiskuuttaan,saamattomuuttaan jne. syistä, VAAN KOSKA ON PAKKO. Ja niin kuin edeltä ilmeni, ei aina edes silloin.

      Haloo eduskunta, tämäkö hyvinvointivaltio Suomessa laillista?

      ES

      • MMies

        "Mistä työtön saa työtä jolla tulee toimeen, ilman luottotietoja?"

        Eihän työnantaja luottotietoja kysele, rikostaustaa kyllä joissain tapauksissa. Työnsaantia luottotietojen menetys ei estä, vuokra-asunnon saannin kylläkin.

      • f.n.k

        Alhaisia äänestysprosentteja on saatu monissa kaupungeissa juuri kaupunginosista,joissa yleinen tulotaso matala tai työttömyysaste suuri.

        Miksi?

      • f.n.k
        f.n.k kirjoitti:

        Alhaisia äänestysprosentteja on saatu monissa kaupungeissa juuri kaupunginosista,joissa yleinen tulotaso matala tai työttömyysaste suuri.

        Miksi?

        Alhaisia äänestysprosentteja on saatu aikaisemmissa vaaleissa juuri...

      • kun...
        f.n.k kirjoitti:

        Alhaisia äänestysprosentteja on saatu monissa kaupungeissa juuri kaupunginosista,joissa yleinen tulotaso matala tai työttömyysaste suuri.

        Miksi?

        Porukka tietää ettei äänestämisellä ole mitään hyötyä. Yksi ihminen ei voi vaikuttaa.

        Politiikka on rumaa peliä jota pelaa "rumat" ihmiset. Siellä on tärkeintä vaan oma napa, äänten kalastus, lobbaus yms yms. Ne on liikuttavan yksimielisiä vain silloin kun pitää tehdä omaan palkkaan korotuksia. Köyhiä, työttömiä yms he muistavat vain äänestyspuheissaan muuten he ei kiinnosta.

        Kansanedustuslaitos on aivan turha elin, edustajien määrää pitäisi ainakin puolella vähentää ja ne avustajat pois niin saataisiin vuositasolla sellainen säästö millä pitäisi pystyssä vähintään yhtä isoa sairaalaa.

        Suomi ei ole edes itsenäinen valtio ja eu määrää mitä täällä tapahtuu joten aivan turha laitos. Kyllä se riittää jos siellä olis yksi tai kaksi immeistä lätkimässä leimoja brysselistä tuleviin direktiiveihin.

      • f.n.k
        kun... kirjoitti:

        Jotkut kuitenkin päättävät(valtio/kunta) meillä aina ns.julkisen rahan käytön,kadut,tiet,koulut,sairaalat,sosiaalipuolen..jne.Ja ne jotkut valitaan aina vaaleilla...

      • Bon-es
        MMies kirjoitti:

        "Mistä työtön saa työtä jolla tulee toimeen, ilman luottotietoja?"

        Eihän työnantaja luottotietoja kysele, rikostaustaa kyllä joissain tapauksissa. Työnsaantia luottotietojen menetys ei estä, vuokra-asunnon saannin kylläkin.

        "luottotiedot"..

        Tyonantajien keskuudessa sana kiertää, jos syystä tai toisesta on saanut "epämääräisen" leiman, niin siitä on vaikea päästä eroon, vaikka rikosrekisteriä ei olisikaan. Mitä useamman henkilön kautta juttu kulkee, sen enemmän paisuu ja laajemmalle leviää..Mitä pienempi paikkakunta, sen pahempi.

        ES

      • Bon-es
        kun... kirjoitti:

        Porukka tietää ettei äänestämisellä ole mitään hyötyä. Yksi ihminen ei voi vaikuttaa.

        Politiikka on rumaa peliä jota pelaa "rumat" ihmiset. Siellä on tärkeintä vaan oma napa, äänten kalastus, lobbaus yms yms. Ne on liikuttavan yksimielisiä vain silloin kun pitää tehdä omaan palkkaan korotuksia. Köyhiä, työttömiä yms he muistavat vain äänestyspuheissaan muuten he ei kiinnosta.

        Kansanedustuslaitos on aivan turha elin, edustajien määrää pitäisi ainakin puolella vähentää ja ne avustajat pois niin saataisiin vuositasolla sellainen säästö millä pitäisi pystyssä vähintään yhtä isoa sairaalaa.

        Suomi ei ole edes itsenäinen valtio ja eu määrää mitä täällä tapahtuu joten aivan turha laitos. Kyllä se riittää jos siellä olis yksi tai kaksi immeistä lätkimässä leimoja brysselistä tuleviin direktiiveihin.

        Niin minunkin mielestä, ei ois voinu vähempää kiinostaa vielä kuusi vuotta sitten. Ainoa oikea puolue on ollut NUKKUVIEN, eikä jatko tätä menoa näytä yhtään valosammalta..Mitä enemmän olen seurannut pakosta esim. oman kuntani "edustajien" päätelmiä ja päätöksiä, lupauksista puhumattakaan, lukenut "mainoksia" , nimiä mainitsematta, sen enemmän verenpaine nousee. (Onneksi on alakantissa). Jos kyseiset henkilöt ei ole saanut mitään muistamisen arvosta aikaan ekalla kaudella, niin mitä ne vielä eduskunnassa toisella kaudella tekee? Entä kunnanvaltuutettu josta kirjoitetaan yhtä ja tekee toista? Hyvät hyssykät..

    • hieno maa!

      Mä olen kyllä sitä mieltä, että Suomessa ei ole oikeasti köyhiä. Siis okei, on varmaan niitä, jotka kerää niitä pulloja, että saavat leipää, mutta suurin osa niistä pullojenkin kerääjistä on juoppoja. Sori vaan.

      Mutta siis kuten sanottua, Suomi kyllä pitää huolta ihmisistä, ainakin sen verran, että hengissä pysytään. Jos nyt verrataan johonkin muuhun maahan, niin Suomessa ihmisillä on vielä asiat hyvin. Monet itseään demokratiaksi kutsuvat valtiot eivät tuon taivaallista välitä pienituloisista. Suomessa sentään pääsee vielä terveyskeskukseen ilman, että ovella ollaan vaatimassa heti pääsymaksua.

      Eli ei aina kannattaisi kaikesta valittaa. Kun kiertelee maailmalla ympäriinsä ja tapaa erilaisia ihmiskohtaloita ja ympäristöjä, missä ihmiset joutuu elämään, sitä monta kertaa miettii, miten hieno maa Suomi kuitenkin on.

      • Älä hehkuta

        Takuulla on köyhiä ihmisiä suomessakin jotka eivät esimerkiksi mielenterveysongelmiensa takia osaa hakea apua tämän sivistysmaan kompleksin byrokratian takia.

        Suurin osa pullojen kerääjistäkin näyttää olevan vanhuksia. Montaa kännistä pullonkerääjää en ole nähnyt haisemassa tolulle silloin kun olen itse rannalla tissutellut. Lähinnä nämä tenukepit ovat röhnöttäneet puskissa röhisemässä.

        Yleensä vaikka sisään terveyskeskukseen pääsisikin niin tarvii varata aika seuraavalle päivälle jotta pääsisi näkemään sen lääkärinkin.

        Ilman ettei soita suutansa pakollisesta hoitotakuusta ei pääse näkemään tohtoria, vaikka olisi talsinut 5 km oksennustaudissa ipanat kainalossa.

        Monta kertaa on moni miettinyt että mikä jeesus kun tämä maa ylenpalttisen byrokratian ja tilastotietojen luvattu maa... onko se sitten hyvinvointia vain ei?

    • Tyttis79

      näin joulun alla. Sietää itse kunkin miettiä rahan merkitystä.

      Pari vuotta sitten tuli ohjelma tv:stä Hesan asunnottomista. Arvatkaa mikä porukka oli tosi suuri osa asunnottomista? Sellaisia ihmisiä, jotka olivat avo- tai avioeronneet ja heillä ei ollut/ ole varaa takuuvuokriin! Ja tohon soppaan jos lisätään vielä, että kyseinen henkilö olis vielä vaikka kotiäitinä, lomautettuna, työttömänä niin voitte kuvitella, miten lähellä soppajono voi olla vaikka Hesan vuokrahinnoilla! Kaikilla ei ehkä ole ees sukulaisia, jotka pystyisi auttamaan.

      Ei sitä auta kun pitää itsestään huolta...taloudellisesti (yrittää pysyä työkuntoisena ja työelämässä) niin kuin henkisestikin tässä kovenevassa maailmassa.

      • Tyttis79

        vaikka luottotiedot vielä menneet niin voipi olla vuokrakämpän saanti vaikeaa.

        Ja kun ei ole vakinaista osoitetta niin elämä hankaloituu entuudestaan...työnhakeminen, virastoissa asioiden hoitaminen jne.

        Olen aikalailla samaa mieltä siinä, että katto pään päällä (jos saa vielä itse valita että vuokra- vai omistusasunto), ruokaa pöydässä niin että kylläiseksi tulee ja jonkin verran rahaa pistää viihdykkeisiin sen päälle alkaa olla peruspaketti joka alkaa tuomaan onnea (jos sitä rahalla mitataan).

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1380
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1335
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1225
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1095
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1031
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      64
      1015
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      868
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe