Talvikolla kasvaimia ?

Miellä on 2v3kk oleva poika talvikko.Eilen huomasin näpyn sen selässä takapääsä.Tarkemmalla tarkastelulla löytyi vielä kolme vatsapuolelta.
Ovat kiinteän tuntuisia patteja,ovatko ehkä kasvaimia ? Tiedän että eläinlääkäri sen osaisi kertoa,mutta ei näin sunnuntaina viitsi lähteä etsimään,varsinkin kun hamsteri on touhukas ja ruokahalu tallella.
Kertokaapa kokemuksesta,jos teidän hamsuilla on ollut kasvaimia.Ei kai hamsua joudu vielä lopettamaan ?
2182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyseiset patit saattavat olla kasvaimia. Kasvaimia esiintyy jyrsijöillä kohtuu usein, etenkin vanhemmiten. Nuorien eläinten kohdalla voi yrittää leikkausta, mutta vanhempien eläinten kohdalla se harvemmin kannattaa. Leikkauksessa riskeinä on paitsi nukutus, myös siitä palautuminen vie pieneltä eläimeltä aikaa ja voimia. Kasvaimet voivat myös leikkauksesta huolimatta uusia. Mikäli hamsu on virkeä, syö ja touhuilee, ei sen lopettaminen ole vielä tarpeen, vaikka sillä kasvaimia olisikin. Tilannetta kannattaa kuitenkin tarkkailla ja jos/kun kasvaimet alkavat haitata normaalia elämistä (esim. kasvavat sen verran että liikkuminen vaikeutuu) on aika päästää eläin viimeiselle matkalleen.

Äänestä
  • Tuo hamsu kun alkaa olemaan jo muutenkin niin vanha,että yritetään viettää vielä vähän hyviä hetkiä,ennen lopetusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jelpatkaa kirjoitti:

Miellä on 2v3kk oleva poika talvikko.Eilen huomasin näpyn sen selässä takapääsä.Tarkemmalla tarkastelulla löytyi vielä kolme vatsapuolelta.
Ovat kiinteän tuntuisia patteja,ovatko ehkä kasvaimia ? Tiedän että eläinlääkäri sen osaisi kertoa,mutta ei näin sunnuntaina viitsi lähteä etsimään,varsinkin kun hamsteri on touhukas ja ruokahalu tallella.
Kertokaapa kokemuksesta,jos teidän hamsuilla on ollut kasvaimia.Ei kai hamsua joudu vielä lopettamaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu