Mutta en nyt tiedä, voiko tuota lauluksi kutsua. Kaikesta huolimatta X-tina osaa huutaa melko hyvin. Voi vähän hillitä.
Osaahan se huutaa
5
502
Vastaukset
- Mies33
Surullisesti sinun tuntemuksesi musiikista ja laulusta.
- ---
Aguilera on tunnettu juuri yli-laulamisesta. Muija (ja hänen faninsa) luulee olevansa joku Whitney Houston- tasoinen laulaja.
Tosin Aguilera ei huutanut MTV Europe Music Awardseissa ja hänen esiintymisensä oli oikeasti hyvä.- Erizo
Mihinkähän Christinan esiintymiseen mahdat viitata, kun Christina ei osallistunut tänä vuonna MTV Europe Music Awards -juhlaan? Ja mitä tulee ylipäätään esiintymisestä (lauluesitys) EMA:ssa, niin edellinen esiintyminen oli vuonna Barcelonassa, missä Christina lauloi Dirrtyn.
VMA kenties?
Ja laulutaidon arvostaminen ei ole mielestäni luulosta kiinni vaan se on makuasia. Toiselle Christinan laulu voi olla huutoa, toiset taas tunnistavat lahjakkuuden, kun sellaisen kuulevat. Itse laulajan nähtyäni livenä rankkaan hänet ja Whitneyn samaan luokkaan muilta siihen lupia kyselemättä. Ja se ei ole todellakaan luulon asia.
- vastaaaaaja
Christina on halpaa makkaraa. Laiha tyttö, joka on tehnyt itsestään luonnottoman näköisen pumppaamalla hinkit täyteen. Tähän vielä viiden sentin pakkelikerros, pulloittain hiusväriä etc, niin varmasti hyvä tulee.
Mitä laulutaitoon tulee, niin itse en ole varsinaisesti edes mikään Christinan äänen fani. Mielestäni hänellä on joko liian raisuja tai toisaalta taas liian vaisuja kappaleita. - see
Neljä oktaavia. Neljä. Loistava ääni. Loistava laulaja. Jes.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186