Mitä mieltä olitte silent hill elokuvasta.
Itse odotin elokuvaa kuin kuuta nousevaa.
Menin ensi-iltaan katsomaan ja näin elokuvan..
en välittänyt arvostelijoiden haukuista koska suurin osa sanoi että elokuva oli tehty tosi faneille(aivan kuin minä). mutta silti, olihan elokuva vaikuttava koska siinä oli huippu hienosti toteutettuja olioita peleistä,nähtyäni elokuvan jäi vähän tyhjä olo? En saanut mitään siitä irti. Elokuvan aikana kun tuli sireenin ääni ja kylä/kaupunki muuttui pimeäksi olin täpinöissä, mutta siinä se. Monta viikkoa pohdittuani päädyin tulokseen että elokuva oli paska. Väärä ohjaaja. Elokuva nolisi pitänyt tehdä alkuperäiset pelin tekijät. Tuntui pahalta myöntää mutta niin asia vaan on. Noh! Nyt ne on tekemässä jo jatko osaa ja olen kuullut huhua että jatko-osa olisi täysin uskollinen SH2:selle. En usko, koska juoni kyseisessä pelissä on niin perus kauraa että se ei toimi kuin kyseissä pelissä, ja se ei myy. Toivossa on hyvä elää.
SILENT HILL ELOKUVA
11
2838
Vastaukset
- T.H
Olen monelta osalta samaa mieltä. Tosin mielestäni elokuva ei ole huono... eikä kyllä mikään hyväkään. Keskitasoa etten sanois. Tulipahan tämä elokuva silti ostettua hyllyille pölyttymään.
Jatko-osaa kyllä odotan suurella mielenkiinnolla. Ja vielä että ihan uskollinen Silent Hill 2:lle? Tiedä mitä tästäkin tulee.- elokuva..
oli alussani mielestäni hyvä, Mutta sitten lppua kohti alkoi menemään sellaiseksi paukutteluksi,Että katosi se tuttu Silent Hill tunnelma, Mutta toivottavasti jatko tulee olemaan parempi loppuun asti.
- Kyo-kun
Kerrankin pelin maailmaa ja ideoita on hyödynnetty kunnolla (olennot, ympäristö, musiikki jne.). Muutama hölmöys tarinasta löytyy ja joitain asioita olisi voitu miettiä vielä tarkemmin ennen toteutusta, mutta tällaisenaan yksi parhaista peleistä tehdyistä elokuvista. :)
- FF_mestari
Tämä ole mulle täysi pettymys... paska mikä paska.. siisteintä oli vaan se kolmio pää joka oli muuten silent hill 2.. elokuva meni pilalle siinä kohin ku ne ihmiset tuli
- kotilo-ja-gekkofani
Itse tyksin siitä aika paljon..
- Beef Man
...kaikkia pelielokuvia.
Sitten alan kattoa niitä kun ovat CG-elokuvia eikä mitään ihmisiä leikkimässä olevansa hahmoja.
Final Fantasy VII Advent Children oli huippu vaikken ole koskaan pelannut tai tiedä mitään pelistä.- kirsi-84
Niin en ymärtäny leffan loppua...se muija pääs lapsen kans kotiin mut mitä tapahtu...se kuoli vai ?
- visi
kirsi-84 kirjoitti:
Niin en ymärtäny leffan loppua...se muija pääs lapsen kans kotiin mut mitä tapahtu...se kuoli vai ?
katsoin juuri leffan ja jäi kans toi loppu auki.
mitä tapahtui? se pystyi soittamaan, mutta sitten kotona oli vielä kuin silent hillin usvassa. ei nähnyt miestään, mies näki vain avoimen oven..
- Olen_piilossa
Minusta myös leffa jätti vähän kylmäksi. Jotenkin loppu oli minusta vähän vedetty överiksi. Kauniit maisemat ja ökkömönkiäiset oli toteutettu hyvin, (erityisesti pyramid head, joka piristi aina vähän tylsäksi käyvää pätkää), mutta jotenkin juoni oli ensin vähän laahaava, ja sitten loppuun tökättiin kaikki olennainen ja vähemmän olennainen ja liikaa ihmisiä. Kyllähän se nyt oli ehdottomasti katsottava, kun fanihan minä tässä itsekin olen, joten siltä puolelta sai jotain irti, mutta kyllä siitä olisi ehdottomasti paremman saanut väännettyä.
- Trianglehead
Elokuva ei varsinaisesti vastannut odotuksia, mutta pidin kuitenkin elokuvan culttimaisuudesta ja synnkyydestä. jota silent hill hyvin kuvastaa. Elokuvasta kuitenkin jäi puuttumaan se jokin pieni sivallus? Toivotaan kuitenkin jos SHII huhut pitävät paikkansa, on odotettavissa loistava elokuva. Radha mitchell(Rose) & Laurie holden(cybil) Toivat elokuvaa sitä sexikkyyttä:P
Enivei, kaikkein toimivin pelistä elokuvaksi käännetty elokuva on: Final Fantasy; Advent Children. perfect.- Heater
Elokuvan alku muistutti paljon Silent Hill ykkösen alkua.. (Silent Hill-elokuva Silent Hill 1) (Silent Hill 2-elokuva Silent Hill 2?!! *toivottavasti..)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199