Vastailin eilen muutamiin unettomuutta koskeviin kirjoituksiin ja ajattelin aloittaa ihan uuden keskustelun aiheesta, joka tänä päivänä on niin monen ihmisen ongelma. Nykyään on aina niin kiire, että se, mikä ennen toi ihmiselle luonnollisesti unen, ei päde tässä tehokkuutta ihannoivassa yhteiskunnassa. Monelle jää ns. meno päälle, kun pitäisi nukahtaa ja uni ei tule. Ainoa, mikä tulee on hermostuminen.
Ihan tätä perustietoa unesta. Meillä länsimaalaisilla ihmisillä uni on tyypillisesti monofaasista (paitsi maissa, joissa vietetään siestaa), eli nukumme yhdessä jaksossa vuorokauden pimeimpään aikaan. Biologinen kello määrää sopivan nukkumisajan, kun kehon lämpö laskee, on oikea aika nukahtaa. Jos syystä tai toisesta silloin ei ole mahdollista mennä nukkumaan, sekä nukahtaminen että unessa pysyminen on vaikeaa, vaikka olisi univelkaakin.
Unen tarve on yksilöllistä. Joku pärjää vähemmällä unella, toinen tarvitsee jatkuvasti pitemmän yöunen, että vireystila päivällä on hyvä. Toiset ovat aamuihmisiä, toiset iltaihmisiä ja se on täysin normaalia.
Silloin, kun univaikeudet kestävät pitempään, tulee jatkuvaa väsymystä, elämän laatu heikkenee, jopa onnettomuusriskit ovat suurempia.
Unettomuuteen on useita syitä. Mitä olen tätä palstaa lukenut, olen huomannut, että monella on vaikeuksia saada unta silloin, kun sen normaalisti pitäisi alkaa. Valvotaan aamuyöhön ja, kun lopulta nukahtaa, kohta kello soi ja on herättävä. Tätä sanotaan viivästyneeksi unijaksoksi ja se on yleistä nuorille ja liikemiehille. Jos olisi mahdollista nukkua seuraavana päivänä pitkään, he heräisivät virkeinä.
Em. kaltaista unettomuutta voidaan hoitaa siirtämällä ihmisen biologinen- ja sosiaalinen kellohaluttuun aikaan. Rytmin siirrossa auttaa mm. kirkasvalohoito aamulla, tarkka unilääkitys ja melatoniinilla, joka on ihmisen oma pimeähormoni. Tällainen hoito edellyttää unilääketieteeseen perehtyneen lääkärin apua.
Tässä tällainen "esitelmä". Omasta nukkumisestani voin kertoa, että olen opetellut sellaisen tavan, että yritän tavallaan tyhjentää ajatukset. Se tarkoittaa, että annan ajatusten tulla ja mennä, enkä jää niihin mihinkään kiinni. Se ei ole onnistunut hetkessä, eikä toimi aina, mutta yritän noudattaa sitä. Kokeilkaa, antakaa ajatusten aaltoilla, tyhjentäkää aktiiviset ajatukset ja yks kaks huomaakin, että on aamu ja on nukkunut.
Jos ketä kiinnostaa, kyselkää kirjastosta dos. Markku Partisen kirjoja unesta tai googlaamalla löytyy myös tietoa.
"Esitelmä 1"
4
575
Vastaukset
- XXX1234
Ajatusten tyhjentäminen ei kyllä onnistu itselläni, vaikka kuinka yrittää. MElkein aina on levoton olo, jos ei ole levoton olo niin uni ei silti tule vaikka kuinka väsyttää.
- Nukkumatti
Ei se onnistunut kovin nopeasti itseltänikään. Kyllä siihen meni melkoisesti aikaa. Mutta jatkoin vain illasta toiseen ja lopulta se alkoi toimia. En oikein osaa selittää sitä sen tarkemmin, mutta jonkinlaista itsesuggestiota se on. Varmaan vähän kuin joogassa yritetään tyhjentää ajatukset.
Kun huomaan, että ajatukseni ovat jäänet "jumiin" johonkin asiaan, niin ihan "järjellä" päätän lopettaa ajattelemisen ja jatkan ajatusten "aaltoilua".
Tuli vielä mieleen, että siitä levottumuudesta ja hermostuneisuudesta tulee kierre. Jo valmiiksi ajattelee, että nyt pitäisi nukkua ja uni ei tule. Eikä se sitten tulekaan.
Jos et onnistu tyhjentämään ajatuksia, voisit kokeilla sellaista, että ajattelet jotain paikkaa, tapahtumaa, unelmaa, mikä sinua kiinnostaa. Minä olen kokeillut sitäkin. Kuvittelen itseni keskelle myrskyävää merta, jossa kallioluodolla on majakka ja olen siellä yksin. Minulla on kaikkea, mitä tarvitsen ja turvallista olla. Se tuo jotenkin turvallisen olon. Kuvittelin kuinka siellä korkeudessa katselen myrskyävää merta ja minulla on kaikki hyvin.
Kokeile tuota jälkimmäistä. Ehkä se ei auta, mutta ei siitä haittaakaan ole. - Oma hoito kesken
Nukkumatti kirjoitti:
Ei se onnistunut kovin nopeasti itseltänikään. Kyllä siihen meni melkoisesti aikaa. Mutta jatkoin vain illasta toiseen ja lopulta se alkoi toimia. En oikein osaa selittää sitä sen tarkemmin, mutta jonkinlaista itsesuggestiota se on. Varmaan vähän kuin joogassa yritetään tyhjentää ajatukset.
Kun huomaan, että ajatukseni ovat jäänet "jumiin" johonkin asiaan, niin ihan "järjellä" päätän lopettaa ajattelemisen ja jatkan ajatusten "aaltoilua".
Tuli vielä mieleen, että siitä levottumuudesta ja hermostuneisuudesta tulee kierre. Jo valmiiksi ajattelee, että nyt pitäisi nukkua ja uni ei tule. Eikä se sitten tulekaan.
Jos et onnistu tyhjentämään ajatuksia, voisit kokeilla sellaista, että ajattelet jotain paikkaa, tapahtumaa, unelmaa, mikä sinua kiinnostaa. Minä olen kokeillut sitäkin. Kuvittelen itseni keskelle myrskyävää merta, jossa kallioluodolla on majakka ja olen siellä yksin. Minulla on kaikkea, mitä tarvitsen ja turvallista olla. Se tuo jotenkin turvallisen olon. Kuvittelin kuinka siellä korkeudessa katselen myrskyävää merta ja minulla on kaikki hyvin.
Kokeile tuota jälkimmäistä. Ehkä se ei auta, mutta ei siitä haittaakaan ole.jooga ja taiji hyviä, mutta mulla ei ole se ongelmana, että päässä olisi enää ajatuksia.
Ajatuksista "pään tyhjentäminen" on hyvä neuvo, ja varmasti auttaa jos pitkäjänteisesti työstää asiaa niin saa tuloksia. Kuitenkin vielä pitäisi mennä astetta syvemmälle ja saada tiedostaminen pois päältä se vasta olisi meditaatiota vai olisiko se sittenkin eskapismia? - XXX1234
Oma hoito kesken kirjoitti:
jooga ja taiji hyviä, mutta mulla ei ole se ongelmana, että päässä olisi enää ajatuksia.
Ajatuksista "pään tyhjentäminen" on hyvä neuvo, ja varmasti auttaa jos pitkäjänteisesti työstää asiaa niin saa tuloksia. Kuitenkin vielä pitäisi mennä astetta syvemmälle ja saada tiedostaminen pois päältä se vasta olisi meditaatiota vai olisiko se sittenkin eskapismia?Olen harjoitellut monta vuotta tuota, mutta tuloksetta, vaikka hetkeksi onnistuisin, niin uni ei silti tule.
Tuota rauhallista paikkaa olen ajatellut, mutta vaikka olenkin ajatellut hyviä ajatuksia niin silmät eivät vaan lepää, eikä uni tule. Tuota täytyykin harjoitella pitkään, vai onkohan se persoonasta kiinni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996114
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804802Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983055Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p292873Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351077Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861039Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126981- 48774