Tanssiharrastukseni on edennyt siihen tasoon että foksista onnistuu perushommien lisäksi pientä kikkailua askelien pituudessa yms.
Nyt kuitenkin vakiodaamini kertoi että jotkut hyvät tanssittajat ottavat jotakin ylimääräisiä askeleita joissakin tietyissä kohdissa, asia jäi vaivaamaan kun hän ei osannut sanoa mistä kuviosta oli kyse eikä oikein muuta kuin että ne tuntuivat sopivan siihen paikkaan oikein hyvin (kädenali juttuja ne eivät olleet).
Nyt olen vähän ulalla, haluaisisin oppia näitä asioita mutta kun ei tiedä mitä pitää opetella niin on aika vaikeaa.
Onko teillä muilla antaa vinkkejä millä saa foksiin vähän vaihtelua?
Jenkkaakin on tullut opeteltua ja polkan alkeitakin jo tapaillut että kuvio ei tarvitse olla mikään yksinkertainen.
Apua jälleen kerran
14
1477
Vastaukset
- Kale
Foksiin vaihtelua esim.sik sak kuviota välillä(jos on parketilla tilaa).
Aloita näin :Neljännes käännös oikealle ja siitä vasen taakse,oikea taakse(kaartaen jo hiukan vasemmalle)ja askeleet nop nop vierelle,ja TAAS uudestaan...ja välillä etenevää letkeää foksia...
Saakohan tästä kommentista ymmärrettävää?
Mutta tosi piristävää kyseinen juttu.- Vaino Harha
ja noi tommoset on justiinsa hiton hyviä vinkkejä etenkin menosuuntaan suoritettuna ja sit siin samassa suunnassa vois käyttää ihan raakaa rytmikävelyä, joka lähtee liikehtimään etuvasemmalla ja samalla tavalla päättyy siihen, jotta tulee automaagisesti parillinen määrä niitä kävelyaskeleita, jolloin standardin mukaiselle foxtrotille heitettäessä se on vasen siinä heti ykkösiskulla valmiina lähtöön eli lähtee ihan itsestään siitä sillä vasemmalla, koska tällä menetelmällä sen kävelyn loppu onkin standardiaskeleen alku ja siirtyminen koreografiasta toiseen täysin saumaton eli vanhaintanssiasioista hyvin perillä olemattomien henkilöitten mielestä täysin huomaamaton, joten siinähän ei silloin tartte tahtia erikseenkään laskeskella taikka yhtään seisoskellakaan ykkösiskuja odottelemassa ja haparoimassa kesken ja kaiken hapaneeroja, vaikka mikäs siinä upean daamin kanssa vähän taivutellessakaan olisi.
Etenkin nopiassa foxtrotissa kannattaa kuitenkin tähtäillä sen verran sillä etuvasemmalla, että se lähtee kävelyaskelta liikehtimään millä tahansa muulla kuin sillä nopilla eli lyhyellä, koska nopiassa foxtrotissa pitää nopialla kävelyaskeleella turhankin kovaa kiirettä eikä kerkiä siinä daamin kanssa yhtään seurustella, mutta slowarissa melkein vastaavasti pitkällä...siis askeleella tulee aika tuskastuttavankin pitkäksi, jolloin voi siinä aikansa kuluiksi nopillakin panna daamin kanssa vähän kävellen ja silti kerkiää seurusteleenkin.
Näilähän on oikein vasiten semmoinen letkeä biisikin, minkä ne on sillai tehneet, että siinä yhdessä kohdassa kaikki kynnelle kykenevät lähtevät vähän "kävelemään", vaikka niillä olisi jotain muuta siinä ollut kuviota menossa. Se on mielestäni vanhaintanssien kohokohtia. Ja onhan niissä aika monissa mitäilmeisimminkin hirvittävien ihmissuhdedraamojenkin pohjilta tehdyissä ralleissakin aistittavissa kohtia, joissa joku joko lähtee oma-aloitteisesti tahi jonkun kehoituksesta kävelemään ja niihin tämmöinen käppäily sattuu kuin sattuu pieksu paskaan: se on sitä musiikin tulkintaa. - Entinen tahkojalka
Siksakki kuviot on tuttuja ja käytän monesti kun on epäselvää mihin suunnistaa ja joutuu vähän luovimaan.
Tiukka ote ja pitkiä liukuvia askelia daamin jalkojen välistä on myös tuttuja kuvioita ;-).
Pyörähdykset vasemmalla ja oikealle ja suoraan eteen ja taakse välillä hitaasti edeten ja välillä nopeammin(varsinkin kun on tilaa) välillä pemeällä askelluksella ja toisinaan terävällä askelluksella (oliko se nyt samban rytmissä).
Paikallaan tanssiminen ja pyörähdykset paikallaan ovat myöskin tuttua kamaa.
Mulla on sen verran vaativa daami että heti alkumetreillä piti unohtaa pelkät perusaskeleet, mutta se jokin on ilmeisesti vielä hukassa.
En tiedä onko naiset sitten niin vaativia ettei mikään riitä ;-). - nuori tanssiva mies
Entinen tahkojalka kirjoitti:
Siksakki kuviot on tuttuja ja käytän monesti kun on epäselvää mihin suunnistaa ja joutuu vähän luovimaan.
Tiukka ote ja pitkiä liukuvia askelia daamin jalkojen välistä on myös tuttuja kuvioita ;-).
Pyörähdykset vasemmalla ja oikealle ja suoraan eteen ja taakse välillä hitaasti edeten ja välillä nopeammin(varsinkin kun on tilaa) välillä pemeällä askelluksella ja toisinaan terävällä askelluksella (oliko se nyt samban rytmissä).
Paikallaan tanssiminen ja pyörähdykset paikallaan ovat myöskin tuttua kamaa.
Mulla on sen verran vaativa daami että heti alkumetreillä piti unohtaa pelkät perusaskeleet, mutta se jokin on ilmeisesti vielä hukassa.
En tiedä onko naiset sitten niin vaativia ettei mikään riitä ;-).Kyllä ne vaan ovat vaativia. Ennen kun tanssi aina vain pari kipaletta saman kanssa niin ei ollut ongelmaa, mutta nyt kun oon tanssinut enemmän saman parin kanssa niin jo alkaa tulla vaatimuksia. "Yks tyyppi vei mua jotenkin näin...voitko säkin viedä!" Huh, lavoilla on satoja erilaisia tyylejä ja kuvioita, ei niitä millään pysty kaikkia omaan tanssiinsa sulauttamaan. Siksi onkin mukavaa välillä tanssia muiden kanssa, jotta tulee tanssiin vähän vaihtelua.
Mies tarvitsee musiikin kuuntelun ja viennin opettelemiseen aikaa. Voi mennä viikkoja, ettei joku juttu loksahda ja sit yhtäkkiä alkaa sujumaan. Naisten ei pitäisi olla niin kärsimättömiä, sillä helppohan heidän on tulla sitten kun mies vie. Äkkiä menee mieheltä into koko tanssin harjoitteluun, jos heti aletaan vaatia huippusuorituksia. Hienoa etä sinulla on into säilynyt, kyllä se siitä lähtee. Osaat jo nyt tanssia paremmin kuin keskiverto suomalainen! - Entinen tahkojalka
nuori tanssiva mies kirjoitti:
Kyllä ne vaan ovat vaativia. Ennen kun tanssi aina vain pari kipaletta saman kanssa niin ei ollut ongelmaa, mutta nyt kun oon tanssinut enemmän saman parin kanssa niin jo alkaa tulla vaatimuksia. "Yks tyyppi vei mua jotenkin näin...voitko säkin viedä!" Huh, lavoilla on satoja erilaisia tyylejä ja kuvioita, ei niitä millään pysty kaikkia omaan tanssiinsa sulauttamaan. Siksi onkin mukavaa välillä tanssia muiden kanssa, jotta tulee tanssiin vähän vaihtelua.
Mies tarvitsee musiikin kuuntelun ja viennin opettelemiseen aikaa. Voi mennä viikkoja, ettei joku juttu loksahda ja sit yhtäkkiä alkaa sujumaan. Naisten ei pitäisi olla niin kärsimättömiä, sillä helppohan heidän on tulla sitten kun mies vie. Äkkiä menee mieheltä into koko tanssin harjoitteluun, jos heti aletaan vaatia huippusuorituksia. Hienoa etä sinulla on into säilynyt, kyllä se siitä lähtee. Osaat jo nyt tanssia paremmin kuin keskiverto suomalainen!Meinaatko että into lähtee vai tannsitaito kehittyy?
- Vaino Harha
Entinen tahkojalka kirjoitti:
Siksakki kuviot on tuttuja ja käytän monesti kun on epäselvää mihin suunnistaa ja joutuu vähän luovimaan.
Tiukka ote ja pitkiä liukuvia askelia daamin jalkojen välistä on myös tuttuja kuvioita ;-).
Pyörähdykset vasemmalla ja oikealle ja suoraan eteen ja taakse välillä hitaasti edeten ja välillä nopeammin(varsinkin kun on tilaa) välillä pemeällä askelluksella ja toisinaan terävällä askelluksella (oliko se nyt samban rytmissä).
Paikallaan tanssiminen ja pyörähdykset paikallaan ovat myöskin tuttua kamaa.
Mulla on sen verran vaativa daami että heti alkumetreillä piti unohtaa pelkät perusaskeleet, mutta se jokin on ilmeisesti vielä hukassa.
En tiedä onko naiset sitten niin vaativia ettei mikään riitä ;-).eli näissä vanhaintanssipiireissä sanottuna daamin kanssa sen herran missään nimessä pidä mennä tekemään mitään sinne päinkään olevaa, mitä se daami sille herralle ehdottelee vapaasti sanottuna siihen tyyliin, että: "sä voit ihan huoletta tehdä niin/sen/sitä...emmä siitä yhtään suutu...mä jopa vaadin, että sä teet sen/sitä siten/niin...": Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että sehän upeakin daami puhuu tasan yhtä, mutta tarkoittaa yhtä tasan toista ja sillä tavoin testailee sen herran todellista mittaa: edelleenkinhän on erittäinkin pitkälti niin, että etenkin silloin, kun se upea daami yht'äkkiä sanoo sille herralle vapaasti ilmaistuna kutakuinkin siten, että: "ja sun kanssashan mä en ala mihinkään...", on se daami salaa mielessään alkanut sen herran kanssa luoja ties mihin. Älkää herrantähden hyvät herrat tehkö vanhaintanssiessannekaan mitään sellaista, mihin se daaminne teitä siinä tilanteessa melko huolettakin kehoittelee ryhtymään, sillä jos te sen teette, se juttu on peruttamattomalla tavalla lipsahtanut näpeistänne ja teitä viedään sen suivaantuneen (sen hymyn ei pitäisi antaa hämätä itseänne) daamin toimesta kuin litran mittaa kohti todella juonikkaan veristä kostotoimenpidettä.
- Vaino Harha
Vaino Harha kirjoitti:
eli näissä vanhaintanssipiireissä sanottuna daamin kanssa sen herran missään nimessä pidä mennä tekemään mitään sinne päinkään olevaa, mitä se daami sille herralle ehdottelee vapaasti sanottuna siihen tyyliin, että: "sä voit ihan huoletta tehdä niin/sen/sitä...emmä siitä yhtään suutu...mä jopa vaadin, että sä teet sen/sitä siten/niin...": Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että sehän upeakin daami puhuu tasan yhtä, mutta tarkoittaa yhtä tasan toista ja sillä tavoin testailee sen herran todellista mittaa: edelleenkinhän on erittäinkin pitkälti niin, että etenkin silloin, kun se upea daami yht'äkkiä sanoo sille herralle vapaasti ilmaistuna kutakuinkin siten, että: "ja sun kanssashan mä en ala mihinkään...", on se daami salaa mielessään alkanut sen herran kanssa luoja ties mihin. Älkää herrantähden hyvät herrat tehkö vanhaintanssiessannekaan mitään sellaista, mihin se daaminne teitä siinä tilanteessa melko huolettakin kehoittelee ryhtymään, sillä jos te sen teette, se juttu on peruttamattomalla tavalla lipsahtanut näpeistänne ja teitä viedään sen suivaantuneen (sen hymyn ei pitäisi antaa hämätä itseänne) daamin toimesta kuin litran mittaa kohti todella juonikkaan veristä kostotoimenpidettä.
Näissähän on näissä vanhaintansseissa sellainen tilastollinenkin tosiasia, että yhden vähänkään vanhaintanssitaitoisen/-haluisen herranhan on normivanhaintanssi-iltana vastattava kymmentä toinen toistansa upeanpaa ja todellakin sekä vanhaintanssitaitoista että -himokasta daamia. Tämä saattaa joidenkin sen syvällisemminkään näihin vanhaintanssiasioihin perehtymättömien herrojen mielestä kuulostaa suoranaiselta vanhaintanssiparatiisilta ja vastaavasti po daamien mielestä samanmoiselta eli hyvinkin pitkälti vanhaintanssihelvetiltä, mutta sehän on kuitenkin eli kaikesta huolimatta sen sinänsä toki helkkarin arvokkaan vanhaintanssikolikon toinen eli näkyvä puoli, joka kätkee alleen sen vanhaintanssikolikon enänpi salatun puolen: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että nuo upeat daamithan käyttelevät kokemattominpia herroja siinäkin mielessä hyvikseen, että kautta rantain näitä kieltämättä siinäkään vaiheessa mitään pahaa-aavistamattomia herroja etenkin mitäilmeisimminkin juuri opittujen kuvioitten johdoista jututtamalla nuo daamit pääsevät jyvälle varsinaisen sylttytehtaan eli sen tavoitelluimman vanhaintanssiherran osoitteista eli erittäinkin pitkälti siitäkin kuka ja missä kenenkin kanssa kulloinkin on ollut.
Eli tässä mielessä myöskin kokemattomien herrojen tulisi solidaarisuussyistä viimeiseen saakka vältellä yhdellekään daamille liikoja paljastelemasta uusienkaan koreografioittensa lähdettä, sillä se kysyvä daamihan toki jo osaa sen koreografian tietäen hyinkin tarkasti, keneltä se on koreografia lähtöisin eli hän on sen joltain herralta sen itsekin oppinut. Ja nyt siltä daamilta puuttu pari palaa siitä välistä, jossa se on koreografia tullut sille kokemattomalle herralle. Ja nyt jos se kokematon herra juurta ja jaksaen menee selittelemään keitä upeita daameja siinä välissä oli, niin siinähän menevät vanhaintanssivälit isommaltakin porukalta pahoihin kuntoihin. Etenkin silloin jos se upea daami viekoittelevasti kertoilee sille kokemattomalle herralle jostakusta toisesta herrasta joka vei sillä tavalla ihanalla tavalla, että eikö tämäkin herra osaisi sillä tavalla viedä, on sen herran syytä olla tarkkana, mikäli sattumoisin osaisikin eli olisi joiltain muilta daameilta vastikään ihan samanlaisen kuvion oppinut, koska se daami siinä mitäilmeisimminkin taaskin keräilee niitä puuttuvia palasia siitä välistä ja jos käy ilmi, että sehän on tämäkin kokematon herra samanlainen paskiainen, koska kerran on samoihin huonomaineisiin daameihinkin ryhtynyt kuin se emäpaskiainenkin, niin sehän aloittaa se hurjistunut daami siinä ne kostotoimenpiteet siittä kokemattomasta herrasta, joka näin joutuu hirmuisen koston ensiuhriksi täysin ilman omaa syytään.
- diefenbaker
Mukava kuulla, että homma etenee :-)
Foksiin todellakin saa mielekkyyttä ja vaihtelua hyvinkin yksinkertaisilla askelmuutoksilla. Esim.
- ota kahden asemesta vaikka neljä/kuusi nopeaa askelta peräkkäin. Niillä kannattaa edetä "kylkimyyryä", eli hieman pojan vasen kylki kulkusuuntaan kääntyneenä (mutta muuten suoraan eteen päin). Etenevää kylkeä kannattaa myös hieman "venyttää", "pidentää" tms. niin vienti on tällöin naiselle selvempi. Toki myös kannattaa antaa vientisignaali oikealla kädellä.
- ota neljä hidasta peräkkäin. Helpompi tehdä ehkä niin, että mies etenee takaperin. Vaatii selvää ylävartalon kiertoa onnistuakseeen ja näyttääkseen hyvältä.
- keinutuoli. Ota hitaita askelia paikallaan liikuttamatta jalkoja. Tai ethän sinä silloin askelia ota vaan keinut edes takaisin
Nämä jutut jos saat vielä musiikkiin sopimaan niin lyylit sulaa käsiin.- Kale
Jäi vähän vaivaamaan mieltä.
Jos "tehostat"tanssia,niin...
otat vasemmalla askeleen eteenpäin ja samalla ylävartaloa hieman käännät vasempaan ja oikea askel eteen,niin ylävartaloa käännät oikealle päin.Foxi,tango ja valssi myös.
Olenko nyt oikeassa? - Kale
Kale kirjoitti:
Jäi vähän vaivaamaan mieltä.
Jos "tehostat"tanssia,niin...
otat vasemmalla askeleen eteenpäin ja samalla ylävartaloa hieman käännät vasempaan ja oikea askel eteen,niin ylävartaloa käännät oikealle päin.Foxi,tango ja valssi myös.
Olenko nyt oikeassa?Kylkimyyry muuttunut kylkimyyräksi...heh heh
- ...
Kale kirjoitti:
Jäi vähän vaivaamaan mieltä.
Jos "tehostat"tanssia,niin...
otat vasemmalla askeleen eteenpäin ja samalla ylävartaloa hieman käännät vasempaan ja oikea askel eteen,niin ylävartaloa käännät oikealle päin.Foxi,tango ja valssi myös.
Olenko nyt oikeassa?Voi tehdä noinkin, esim suomilavatangossa.
Mutta voi sen tehdä toisinkin päin (vasen puoli eteenpäin vasemman jalan kanssa, oikea oikean kanssa). - Kale
... kirjoitti:
Voi tehdä noinkin, esim suomilavatangossa.
Mutta voi sen tehdä toisinkin päin (vasen puoli eteenpäin vasemman jalan kanssa, oikea oikean kanssa).Olisin kuullut DIEFENBAKERin kommenttia myös tähän?
- diefenbaker
Kale kirjoitti:
Jäi vähän vaivaamaan mieltä.
Jos "tehostat"tanssia,niin...
otat vasemmalla askeleen eteenpäin ja samalla ylävartaloa hieman käännät vasempaan ja oikea askel eteen,niin ylävartaloa käännät oikealle päin.Foxi,tango ja valssi myös.
Olenko nyt oikeassa?Näitä kiertoja ym. on hankala ja vähän vaarallistakin selittää sanallisesti, koska väärinymmärryksen mahdollisuus on turhan suuri. Mutta yritän.
Eli esim. tangossa kun astut vasemmalla askeleen eteen päin niin samalla kierrät oikeaa kylkeä/olkaa eteenpäin (eli siis aivan kuin tavallisessa kävelyssä vastakkainen käsi/jalka liikkuvat eteenpäin). Toisella hitaalla otat oikealla askeleen eteen ja samalla vasen kylki/olka kiertyy eteen. Jos otat nopeat askeleet lavatangomaisesti ohitse, pysyy vasen kylki luonnollisesti koko ajan eteenpäin. Tämähän on tietty vain yksi (karvalakki)versio eikä aina todellakaan toimita näin. Foksissa kierto toimii pitkälti samalla tavalla. - Kale
diefenbaker kirjoitti:
Näitä kiertoja ym. on hankala ja vähän vaarallistakin selittää sanallisesti, koska väärinymmärryksen mahdollisuus on turhan suuri. Mutta yritän.
Eli esim. tangossa kun astut vasemmalla askeleen eteen päin niin samalla kierrät oikeaa kylkeä/olkaa eteenpäin (eli siis aivan kuin tavallisessa kävelyssä vastakkainen käsi/jalka liikkuvat eteenpäin). Toisella hitaalla otat oikealla askeleen eteen ja samalla vasen kylki/olka kiertyy eteen. Jos otat nopeat askeleet lavatangomaisesti ohitse, pysyy vasen kylki luonnollisesti koko ajan eteenpäin. Tämähän on tietty vain yksi (karvalakki)versio eikä aina todellakaan toimita näin. Foksissa kierto toimii pitkälti samalla tavalla.Kiitos DIEFENBAKER.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186