Koirani astutettiin tänään. Se oli ensimmäinen kerta sille. Ajattelimme ensin, että se olisi astutettu pari kertaa, mutta kasvattajien mielestä ensimmäinenkin kerta meni hyvin, emätin oli pehmeä ja narttu tarjosi itseään, uros pääsi hyvin sisälle ja pysyi siellä n. 20min. Narttumme ei huutanut kun ihan alussa ja sekin kuulemma kertoo siitä, että paikat olivat ihan valmiina astutukseen. Päivä oli 12. juoksupäivä ja siittiöt elävät sisällän 3 vrk.
Kysymys onkin kuinka hyvät mahdollisuudet on siis, että narttu tulisi tiineksi? Ja voisitteko laittaa syitä miksei se tulisi, jos aika kerta (ainakin kasvattajien mielestä) oli juuri sopiva. Koska näen sen onko narttu tiinenä, kun en millään malta odottaa siihen 5vk asti, että voisi sinne ultraan mennä.
Ai niin, narttu on 2½ vuotta, cavalier.
Ja sellanen, että nyt kun en tiedä, että onko se tiinenä vai en, niin pitäskö silti antaa odottavien ruokaa ja erilaisia vitamiineja ja tabuja?
Kaikki tiineyteen ja synnytykseen liittyviä juttuja tänne, varsinkin alku tiineyteen...! KIITTI! :)
Tiineys, synnytys
2
383
Vastaukset
- altavista
Onko uroksella jälkeläisnäyttöä? Tiineysmahdolisuudet ovat hyvät. Meillä on aina astutettu vain kerran ja kuusi pentua on syntynyt joka kerta.
Tiineysruokaa alat antaa vasta kun narttu on viisi viikkoa kantananut. Siihen saakka tavallista ruokaa ja meininkiä.
Kantavuudesta Voit päätellä jotakin nartun käytöksestä. Se saattaa muuttua rauhallisemmaksi, sen nisien ympärille muodostuu pieni tummempi rengas. Se saattaa oksennella ja olla pahoinvoipa Varmuutta et ennen ultraa saa ja sekään ei ole satavarma. Narttu saattaa luoda pentunsa vielä ultran jälkeen.
Ja kirjastoon: Helena Koskentalon kirja: Parempaan pentutulokseen on aloittelijalle hyvä - Cavatytöt
Miten niin ette tiedä monta kertaa se on astutettu? pari kertaa? Tuo alku oli vähän ihmeellinen...
Et oikein muuta voi, kun odottaa 4 viikkoa, jolloin voit viedä narttusi tiineysultraan.Jos se todetaan tiineeksi sen jälkeen voit alkaa syöttämään vahvempaa ruokaa, joko sitten penturuokaa tai esim. energisemmille koirille tarkoitettua ruokaa. Olet varmaan kasvattajan kanssa muutenkin yhteydessä, häneltä saat varmasti neuvoja ja apuja. Muutenkin olisi hyvä että ennen kuin tekee mitään, ottaa asioista selvää, koska tiineys, synnytys ja pentujen hoito ei ole varsinkaan ensikertalaiselle helppoa.
Koirasi ei välttämättä sen takia huutanut,varsinkin jos päivät olivat oikeat ja uros pienivehkeinen.
Kerro ihmeessä miten asiat etenevät!
Aina on mahdollisuus että narttu jää syystä tai toisesta tyhjäksi tai saa keskenmenon. Tiineys näkyy yleensä cavalla 6viikon paikkeilla. Alussa tosin nisät alkavat punertamaan ja paisumaan, muttei sekään ole varma merkki tiineydestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481279Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3915Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763